Abaddon kertoo saaneensa kaikessa hiljaisuudessa potkut Venom Inc. -yhtyeestä ilman syytä – ”He käyttivät minua hyväkseen”

Rumpali kertoo tulleensa syrjäytetyksi isyyslomalle jäätyään.

02.10.2018

Alkuperäisessä Venom-yhtyeessä vaikuttanut rumpali Abaddon kertoo tuoreessa Degenerate TV:n haastattelussa tulleensa syrjäytetyksi Venom Inc. -yhtyeestä kaikessa hiljaisuudessa ja yhtyeen ilmoituksen uudesta rumpalista tulleen hänelle täysin puskista.

”Viime vuoden syyskuussa olimme kiertämässä Amerikkaa ja [vaimoni] Rachel huomasi olevansa raskaana. Laskettu aika oli maaliskuussa. Sanoin managereillemme, joka on tämä iso jenkkiläinen yhtiö, että minä tarvitsen maaliskuun ja ehkä huhtikuun vapaaksi. Siinä kaikki. En halunnu työskennellä vaan olla lapsen kanssa ja katsoa, että kaikki on kunnossa”, Abaddon selittää näkemyksensä tapahtumista.

”Sillä välin he hankkivat tuuraavan rumpalin, buukkasivat kiertueen maaliskuulle pyynnöstäni huolimatta ja lopulta tästä tuuraajasta tuli vakituinen rumpali. He potkivat minut pois, mutta jättivät kertomatta siitä minulle.”

”Me kolme olimme koko homman pointti. He yrittivät pitkään saada levysopparia ja managereita, soittaa Bloodstock-festareilla ja kaikkea, mutta tuloksetta. Kun minä liityin mukaan, pääsimme Bloodstockin päälavalle, saimme managerin Amerikasta ja levydiilin Nuclear Blastilta. Se kaikki oli minun ansiotani. Saimme lisäksi liitettyä Venomin mukaan nimeemme, se on tärkeä asia sille faniryhmälle, joka kiinnostui bändistä alun alkaenkin.”

Abaddon sanoo, ettei hänellä ole pienintäkään hajua, miksi hänet on potkittu bändistä pois.

”Olen nähnyt ja lukenut paljon kommentteja ja kaikki on hevonpaskaa. Mielestäni he vain halusivat minut mukaan saadakseen homman käyntiin ja se toimi. He käyttivät minua hyväkseen saadakseen haluamansa ja luvan käyttää [Venom-]nimeä.”

Venom Inc. -nokkamies Tony ”Demolition Man” Dolan kertoi puolestaan itse – vähemmän yllättäen – hieman poikkeavan näkemyksen tapahtumien kulusta hiljattain antamassaan haastattelussa ja osoittaa syyttävän sormen Abaddonin suuntaan.

”Hän halusi maaliskuun vapaaksi, mutta olimme jo sopineet keikkapäiviä sinne. Olisimme voineet lykätä niitä, mutta meillä oli buukattu jo Amerikan-kiertuekin. Pähkäilimme vaihtoehtoja ja managerimme ehdottivat, että voisimme ottaa Jeramien [King] tuuraajaksi. Tarkoituksemme oli kiertää Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, sitten Abaddon hoitaa isyysvapaansa ja jatkamme Jeramien kanssa ja sitten Abaddon tulee takaisin”, Dolan kertoo.

”Yhtäkkiä tapahtui jotain ja Abaddonin mielipide vaihtui täysin. Ensin hän oli ihan messissä ja yhtäkkiä se ei ollutkaan hyvä idea. En oikein tiedä, ehkä se on joku henkilökohtainen juttu. Hän on nykyään jatkuvasti niin negatiivinen joka asiasta ja se on erottanut meidät toisistamme, mikä on sääli.”

Lisää luettavaa