Abstrakti alitajunta ammollaan – haastattelussa Enslaved

Ivar Bjørnson haluaa muistuttaa Enslavedin viidennellätoista albumilla siitä voimasta, joka ihmisen alitajunnassa piilee, kun siihen malttaa tutustua rauhassa, luonnon ja unien kaltaisten perusasioiden äärelle palaamalla.

Kuva: Roy Bjørge

Enslaved-kitaristi Ivar Bjørnson on ollut yksi luomustensa suhteen tiedostavimmista muusikoista, joiden kanssa olen ikinä puhunut. Samalla hänen olemuksestaan on aina paistanut läpi tietynlainen varautuneisuus, jopa ujous.

Nyt Skype-puheluun vastaa niin erilaiselta kuulostava Ivar, että tarkistan aluksi, soitinko varmasti oikealle käyttäjälle.

Pitkään naurava Ivar kertoo aluksi muuttaneensa kaupungista rauhallisemmille seuduille ja keskittyneensä nauttimaan Enslavedin mittavien kiertueiden keskellä usein unohtamastaan asiasta: omasta kotimaastaan.

– Ei tarvittu edes koronan aiheuttamaa heräämistä kotimaanmatkailuun, kun vereni alkoi muutama vuosi sitten vetää yhä enemmän Norjan vuorille ja vuonoille, mikä kuuluu nyt myös musiikissamme, Ivar avaa myhäillen.

– E-levy [2017] vei meidät bändin uran pisimmille kiertueille, joiden aikana havahduin ajatukseen: Kierrän maailmaa lähestulkoon kymmenen kuukautta vuodessa. Miksi matkustaisin vapaalla Espanjaan tai vaikka Kreikkaan? Siitä alkaen olen keskittynyt viettämään kaiken mahdollisen vapaa-aikani Pohjoismaissa. Sekä yksin että perheeni kanssa.

– Aloimme myös kiertää enemmän Norjassa. Ei vain Oslossa ja Bergenissä, vaan kävimme esimerkiksi maan pohjoisimmassa ja eteläisimmässä kaupungissa, joiden välisen matkan kuljimme vieläpä junilla ja busseilla, jotta saimme aistia kaikki mahdolliset erot Norjan luonnon ääripäissä.

– Olen myös viettänyt paljon aikaa Etelä-Ruotsissa, missä suvullani on tila. Se on nyt muutettu kahdeksi mökiksi. Matka Bergenistä sinne junalla tai autolla on jopa huumaava kokemus. Ainoa huono puoli on, että sen varrella on niin paljon erilaista nähtävää, että pysähdyksiä tulee auttamatta kymmeniä ja taas kymmeniä.

Luonnon muinaisuus ympärillämme

Ivar kuulostaa itsekin epäuskoiselta kertoessaan siitä, miten paljon hän ehti vain muutaman vuoden aikana nähdä ja kokea maisemissa, jotka ovat koko ajan sijainneet lähellä hänen kotiseutujaan. Monet kokemuksista kuuluvat nyt musiikkina Enslavedin uudella Utgard-albumilla.

– Minulla on kaksi pientä tytärtä, ja jos emme vietä heidän kanssaan aikaa kaupungissa, huvipuistoissa tai vaikka ostoskeskuksissa, sen ikäisille uteliaille ihmisille on keksittävä jotain viihdyttävää luonnosta.

– Itsehän viihtyisin ihan hyvin vaikkapa vain mökillä oleillen, mutta aloimme perheen kesken vaellella tai vain käyskennellä lähellä Bergeniä ja mainittua Ruotsin-kesämökkiä. Saimme pian huomata, että lähiluonnossakin on kaikenlaista outoa nähtävää, kunhan vain rohkenee seikkailla vähän polkujen ulkopuolella.

– Läntisimmän Norjan rannikolta löysimme niin sanottuja jättiläisen kattiloita, joita paikalliset kutsuvat nimellä ”jettegryta”. Ne ovat muinaisia kivimuodostelmia, joiden alkuperää ei täydellä varmuudella tunneta. Kun pääsimme matkalta kotiin, kirjoitin Jettegryta-nimisen kappaleen muutamassa tunnissa.

Kitaristi muistuttaa, että vastaavia maisemia voi ihailla helposti vaikkapa luontodokumenteista, mutta ihmisellä on viisi aistia, joista valtaosa jää täysin kylmiksi, ellei ihmeitä koe kirjaimellisesti itse.

– Se saa ihmisen tajunnan ihmeelliseen luovaan tilaan, joka virittää mielen erilaisille taajuuksille, Ivar sanoo.

– Yksi hyvä esimerkki tästä on mainitsemani matka Etelä-Ruotsiin. Toisinaan perheeni matkustaa itsekseen ja matkaan itse autolla. Tykkään ajaa norjalaisia vuoristoteitä pimeässä ja pohtia, miten niitä samoja maisemia on joskus kuljettu hevosin ja jaloin. Se on ihan erilainen vuoristorata kuin vaikkapa huvipuistossa.

– Sitten on uuden levyn päättävä Distant Seasons… Kirjoitin sen ihan hetkessä mökillämme eräänä kesäaamuna. Näky terassilta oli yksinkertaisuudessaan niin hykerryttävä, että siitä on outoa puhua jälkeenpäin. Silmissäni avautui auringonnousu ja kaunis niitty. Tyttäreni olivat leikkimässä kesämekoissaan, ja heidän nauruaan lukuun ottamatta oli täysin hiljaista. Näky oli kuin jostakin 70-lukulaisesta progemusiikkivideosta. 

– Ei ihan äärimetallisin mahdollinen inspiraationlähde, vai mitä? Se oli kuitenkin täydellinen hetki. Sellainen jollaisen haluaa jatkuvan ikuisesti. Tuollaisia hetkiä ei meinaa oikein muistaa arvostaa nykyaikana.

– Samassa päässäni alkoi kuulua musiikkia, ja sen maiseman välittämät äänet kuulee nyt Distant Seasonsin introssa. Kunhan Håkon Vinje oli laulanut kappaleen petergabrielmäisellä tulkinnallaan ja Jens Bogren miksannut sen, voin rehellisesti sanoa, että itkin ensimmäistä kertaa elämässäni studiossa kuunnellessani itse säveltämääni musiikkia.

Sukellus syvälle alitajuntaan

Inspiraatio, joka lähti liikkeelle luonnosta, eteni levyn syntyessä yhä abstraktimpiin ulottuvuuksiin. Toinen luovuudenlähde albumille olivat unet, tai oikeastaan Ivarin halu yrittää ymmärtää omaa alitajuntaansa ja siirtää sen luomia tuntemuksia mahdollisimman suodattamattomasti musiikin muotoon.

– Jos minulta kysytään, unet ovat peräisin samasta paikasta kuin musiikki. Kyse on siitä alitajuisesta ihmisyydestä, josta olemme etääntyneet pikkuhiljaa siitä asti, kun aloimme keskittyä tietoisempaan puoleen itsessämme. Unet ovat yhä eräänlainen primitiivinen tapa keskustella ja jäsennellä asioita itsemme kanssa.

– Luonto sai minut kiinnostumaan entistä enemmän myös modernista kuvataiteesta, jonka tekijät pyrkivät kanavoimaan alitajuntaansa värein ja muodoin. En keskittynyt kenenkään tietyn taiteilijan töihin, vaan etsin kiinnostavia kuvia. Pohdin sitä, miksi värit ja muodot vaikuttavat meihin niin voimakkaasti.

– Käytin paljon aikaa maalausten tuijotteluun. Sitä voisi kutsua vaikka jonkinlaiseksi meditaatioksi. Sitä se tavallaan oli, kun malttoi antaa itsensä keskittyä johonkin asiaan tavallista pidempään. Ne olivat mielenkiintoisia hetkiä. Pelkkien värien kautta aloin muistaa elämästäni asioita, jotka olin jo unohtanut. Aivan kuten tapahtui luonnossa liikkumallakin.

Ivar kertoo naureskelleensa itselleen sen suhteen, kuinka itsestään selvistä asioista hän oli onnistunut erkaantumaan. Lopulta tutkimusmatkat luovuuden primitiivisille juurille saivat hänet kirjoittamaan yhä enemmän musiikkia.

– Haastoin itseni yrittämällä kirjoittaa vaikkapa heti herättyäni, unien aiheuttamissa tunnetiloissa vielä velloessani. En ajatellut asioita liikaa, vaan jätin syntyneen musiikin muotoonsa.

– Syntyi kappaleita, joita ei niitä kuunnellessa välttämättä yhdistäisi kuvattuihin tiloihin tai metodeihin: Fires in the Dark, Sequence ja Flight of Thought and Memory. Ne ovat alitajuista pelkoa, epävarmuutta ja rauhaa siirrettynä unista musiikiksi niin suoraan kuin suinkin mahdollista.

– Olen kirjoittanut elämäni aikana kaikenlaista musiikkia alkukantaisesta black metalista noiseen, mutta näiden kappaleiden kohdalla tunsin avanneeni päässäni joitakin ovia, joihin minulla ei ole aiemmin ollut avaimia. Ja kaikki lähti liikkeelle siitä, että päästin hetkeksi irti kiireestä, arjesta, hektisyydestä ja kaupunkielämästä.

Yhteisöllisyyden taikaa

Kuvailemasi tunne-elämykset tai unet ovat varmasti lähestulkoon mahdottomia kanavoida musiikiksi juuri haluamallaan tavalla. Vai onnistuiko se jopa paremmin kuin olit kuvitellut?

– Enslaved on onneksi aika harmoninen bändi, me ymmärrämme toisiamme jopa ilman sanoja, Ivar kehuu.

– Kuuntele nyt minua! Kuulostan ihan vanhan liiton hipiltä luonto- ja harmoniahöpinöineni… mutta niin se on. Vuosien kuluessa muut Enslavedin jäsenet ovat oppineet ymmärtämään minua ja minä heitä. Kun avasin heille Distant Seasonsin alun kitarasooloa, he ymmärsivät täysin mistä siinä on kyse. Parikymmentä vuotta sitten se ei olisi onnistunut.

– Joskus kohtaan tilanteita, että alkuperäinen visio ei meinaa toteutua millään. 70-lukulaiselle krautrockille flirttaileva Urjotun-kappale oli tällainen tapaus. Halusin vangita elektroniseen soundiin maanläheistä orgaanisuutta. En saanut sitä toimimaan ennen kuin rumpali-tuottajamme Iver Sandøy ratkaisi asian muutamalla napinpainalluksella. 

– Koko Utgard on täynnä tällaista yhteisöllistä taikaa. Siksi Enslaved on bändi eikä vaikkapa minun sooloprojektini. Vaikka minulla on luovat puuskani, muut täydentävät niitä usein ratkaisevan merkittävästi. 

Vielä 1990-luvulla Enslavediä määrittelivät black metalin kirjoittamattomat säännöt, ja kun niistä pyristeltiin irti, monet teemoista piilotettiin mytologisten konseptivallien taakse. Ne ovat yhä osa Enslavediä, mutta Utgard huokuu nimeään myöten halua tuoda mytologiaa, menneisyyttä, tätä hetkeä ja yhtyettä lähemmäksi toisiaan. 

– Enslavedin tarinaa määrittää pitkälti oma kasvumme. Teimme musiikkia ensin muiden määrittelemällä tavalla, kunnes aloimme tehdä sitä yhä enemmän omaehtoisesti, Ivar pohtii. 

– Jo Mardraum [2000] ja Monumension [2001] toivat soundiimme 70-luvun progressiivisen rockin sävyjä, mutta kesti melko pitkään, että halusimme luoda eepoksia ja saavuttaa eräänlaisen ”Enslaved-version” Pink Floydin Comfortably Numbin vaikuttavuudesta. Myöhemmin ymmärsimme, ettei se ole oikea päämäärä.

– Vaikka monelle on varmasti edelleen pettymys, ettemme tee Frost-albumin [1994] toista osaa, juuri nyt minusta tuntuu, että samalla kun olemme lähestyneet Norjaa, luontoamme ja juuriamme, olemme lähestyneet myös itseämme tavalla, joka ei olisi ollut aiemmin mahdollinen. Siksi Utgard voi tarkoittaa mitä vain. Se tarkoittaa vapautta. 

Pois betonista ja keinovaloista 

Ivar haluaa alleviivata yhteiskunnan merkitystä siinä, miten paljon kaikki ympärillämme vaikuttaa ihmisten henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Ja siinä yhtälössä myös päättäjillä on oma panoksensa. 

– Jos olen Norjassa jostain ylpeä, niin siitä, että täällä rohkaistaan ihmisiä asumaan maaseudulla, pienemmissä paikoissa ja muuallakin kuin suurkaupungeissa. Asia ei taida olla näin Ruotsissa? Tai Suomessa? Ivar kyselee. 

– Ymmärrän, että maailma on matkalla yhä teollisempaan ja kaupunkikeskeisempään yhteiskuntaan, mutta tarvitseeko asian olla niin? Onko se väistämätöntä vain siksi, että siihen suuntaan ollaan ajautumassa, ja koska sellaisia uhkakuvia on maalailtu yhtä aikaa kritisoiden ja jollain tavalla myös ihaillen dystooppisessa taiteessa? 

Ivar antaa konkreettisia esimerkkejä syistä ja seurauksista, mutta muistuttaa, että on toki ”vain” kitaristi metallibändissä eikä voi ymmärtää asian kaikkia puolia. 

– Kaikki ihmiset eivät sovi isojen väkimäärien keskelle, suuriin kaupunkeihin. Miksi pakottaa heidät niihin? Tarvitaan vain sopivasti palveluita ja kouluja pienemmille paikkakunnille, jotta halukkaat voivat elää lähempänä luontoa ja rauhaa. 

– En usko, että on yhtään ihmistä, joka voisi paremmin pelkän betonin ja keinovalojen keskellä. Jokainen meistä kaipaa ainakin pientä annosta luontoa. Jos ihmisille annettaisiin vaihtoehto elää luonnon lähellä, se tulisi varmasti heijastumaan ihmisten hyvinvointiin ja sitä kautta kulttuuriin. 

– Omalta kohdaltani voin sanoa, että muutto pois keskustasta, lomien viettäminen vielä kauempana kaupungista ja luonnossa vaelteleminen ovat heijastuneet Enslavedin musiikkiin arvokkaalla tavalla. Toivon sen välittyvän myös kuulijoille, jotta tämä luonnonvoima jatkaisi kiertoaan.

KAINALO: Yhteisessä maastossa

Enslavedin viime vuosista puhuttassa esille nousee toistuvasti yksi nimi, Iver Sandøy. Yhtyeen tuottajasta tuli pari vuotta sitten myös bändin rumpali. 

Iver avaa pelin kertomalla, että on tuntenut Enslavedin perustajaksikon, kitaristi Ivar Bjørnsonin ja laulaja-basisti Grutle Kjellsonin, 1990-luvun alusta alkaen 

– Ja myös Ice Dalen [kitara] ja Håkonin [Vinje, koskettimet ja laulu] vähintään parikymmentä vuotta, tuuheaa partaansa Skype-videopuhelussa selvittelevä Iver lisää. 

– Bergen on aika pieni kaupunki ja sen metallipiirit ovat vielä pienemmät, joten tulimme tutuiksi jo kauan sitten. Ivar ja Grutle ovat kuuluneet lähimpiin ystäviini siitä asti, kun jaoimme muutamat unohtumattomat illanistujaiset Garage-nimisessä baarissa. Siellä kävivät kaikki kaupungin undergroundmuusikot. Genreen katsomatta. 

– Soitin pitkään bändissä nimeltä Emmerhoff & The Melancholy Babies, josta Enslavedin tyypit pitivät niin paljon, että he pyysivät minua bändinsä tuuraavaksi rumpaliksi vuonna 2002, kun Dirge [Rep] mursi jalkansa. Sille keikalle en päässyt, mutta soitin bändin kanssa muutamia Ruun-albumin [2006] keikkoja myöhemmin. 

Vaikuttaa siltä, että musiikkimakusi venyy vähintään yhtä laajalle kuin muunkin Enslaved-miehityksen? 

– Asuin 90-luvun alussa sen verran syrjässä Bergenistä, etten oikein edes ymmärtänyt mitään senaikaisesta black metal -aallosta. Eikö se klassinen aika silloin ollut? Noin 1991–96 tai sinne päin? Kuten huomaat, en hallitse lajityypin historiaa kovin tarkkaan, Iver naurahtaa. 

– Olin itse tuolloin useassa thrash metal -bändissä, ja myöhemmin soitin aika paljon psykedeelistä rockia, zappamaista jazzia ja jopa klassista musiikkia. Ivarin ja Grutlen kanssa aloin löytää yhä enemmän yhteistä maastoa, kun he päättivät sotkea musiikkiinsa 70-luvun progerockin saloja. 

– Fiilistelimme kaikkia niitä kingcrimsoneita ja pinkfloydeja, jotka kuuluvat progen yleissivistykseen, mutta teimme myös keikkoja David Bowie -coverbändissä 2000-luvun alussa, mistä Ivar tuskin on paljon puhunut! Emme soittaneet edes klassista Bowieta, vaan hänen myöhempiä tekemisiään. 

– Toinen yhteinen ihastuksemme oli 70-luvun krautrock ja erityisesti Kraftwerk. Saattaa olla, että minulla oli jotain tekemistä sen kanssa, että esimerkiksi uuden albumin kappale Urjotun nojaa vahvasti tuolle suunnalle… 

Perheellinen Iver myöntää, että joutui harkitsemaan kahteen kertaan saadessaan varsin hämmentävän kutsun liittyä Enslavedin rumpaliksi. 

– Cato [Bekkevold, rummut 2004–18] sai muutama vuosi sitten tyttären ja oli soittanut rokkibändeissä vuodesta 1979 asti. Tämä maailma alkoi olla aika nähty, Ivar kertoo. 

– No, pari vuotta sitten bändi oli Venäjän-kiertueella, kun Cato kertoi kaikille, että aikoo jättää bändin ja keskittyä perhe-elämään. Samana iltana taisi olla aika kosteat bileet, koska aloin saada kummallisia viestejä. Grutle tekstaili, että Cato on lähdössä, ja samassa Cato pisti viestin, että onneksi olkoon uudelle E-rumpalille. 

– Kun selvisi, että he ovat tosissaan, emmin hetken. Onhan minullakin ikää. Sitten sanoin itselleni, että jos elämässäni on vielä jokin hetki, että voin lähteä tällaiseen mukaan, se on nyt. 

Vaikka olet tuntenut bändiläiset vuosikymmeniä, sinulla on aika tuore kulma heidän musiikkiinsa. Millaisia asioita halusit, jos nyt et muuttaa, niin korostaa, terävöittää tai parannella entisestään? 

– Olen aina pitänyt Enslavedin tavasta luoda kappaleisiin kokonaisia tunnetiloja ja maailmoja. Halusin tavallaan korostaa niitä huumaavimpia kliimakseja, joita sävelsimme kappaleisiin yhdessä. Jos vaikka jokin väliosa, kitarasoolo tai kokeilevampi kohta vaati enemmän tilaa, annoin tuottajana sen kaiken leijua täysin vapaasti.

Julkaistu Infernossa 8/2020.