Arched Fire esittelee tulevaa levyään uudella singlellä – ”Fear on niitä biisejä, jotka vain ilmaantuvat jostain”

Singlen b-puolelta löytyy tribuuttilevylle tehty Motörhead-laina.

22.12.2022

Jo 1980-luvun lopulla alkunsa saanut, mutta ”pienen” breikin jälkeen Remote Control -debyyttipitkäsoittonsa viime vuonna julkaissut Arched Fire valmistautuu toisen albuminsa julkaisuun. Tulevaa Trust Betrayal -pitkäsoittoa makustellaan nyt ensimmäisellä singlelohkaisulla Fear, jonka kylkeen tehdyn musiikkivideon voit katsoa tuosta alempaa. Singlejulkaisun ”b-puolelta” löytyy yhtyeen tulkinta Motörheadin Trigger-biisistä, joka äänitettiin keväällä julkaistua Antichrist-lehden Motörhead-tribuuttilevyä varten.

Fear on niitä biisejä, jotka vain ilmaantuvat jostain. Minulla oli riffejä, joita pyysin Kristiania (Herkman, laulaja) äänittämään. Kävikin niin, että se biisi oli siinä, odottamassa syntymistä. Kehitimme kertosäkeen siinä säkeistöjä ja bridgeä äänittäessä ja Kristian luultavasti kehitti lauluosuudet matkallaan takaisin kotiin. Kun muut jätkät sitten sovittivat omat osuutensa, alkoi biisi kuulostaa ihan meiltä”, komppikitaristi Ari Väntänen avaa kappaleen syntyä.

Lisää luettavaa