Avenged Sevenfold laittoi jakoon ennenjulkaisemattoman kappaleen vuodelta 2013

Parhaillaan uuden levyn parissa ahkeroiva Avenged Sevenfold kaivoi ylös vanhan kappaleen.

16.01.2020

Melodisen metallin ja raskaan rockin välillä keikkuva Avenged Sevenfold julkaisi sekä livemenoa että harvinaisempaa materiaalia sisältävän Live in the LBC & Diamonds in the Rough -boksin vuonna 2008.

Paketin cd-osio, Diamonds in the Rough, ilmestyy eri suoratoistopalveluihin 7. helmikuuta, ja bändi on päättänyt tämän johdosta lisätä harvinaisuuksia tihkuvalle levylle ainakin yhden ennenjulkaisemattoman biisin.

Faneille lahjaksi annettu mahtipontinen slovari Set Me Free on ylijäämäraita vuoden 2013 Hail to the King -levyn sessioista.

Lisää luettavaa