Doomia raa’asti ja siloittelematta – Saint Vitus tarjoaa tuoretta näytettä uudelta livealbumilta

Amerikkalaisen doom metalin kummisetä Saint Vitus julkaisee 23. syyskuuta Live Vol. 2 -livealbumin. Bändin uran toinen livelevy on jatkoa vuonna 1990 ilmestyneelle Livelle.

Live Vol. 2 äänitettiin Luxemburgissa maaliskuussa 2013. Yhtye oli laitettu telakalle vuonna 1996 ja se aktivoitui jälleen 2008, paluun huipentuessa vuonna 2012 julkaistuun Lillie: F-65 -albumin julkaisuun. Levyn kiertueella taltioitu konsertti julkaistaan siloittelemattomana ja käsittelemättömänä vanhan liiton hengen mukaisesti.

Livealbumin julkaisusta vastaa levy-yhtiö Season of Mist.