Draconianin kevytdoom toimii edelleen – kuuntele näyte tulevalta levyltä

Draconian on kuudennen levynsä kynnyksellä. Luulisi maistuvan esimerkiksi Swallow the Sun -faneille!

Vuodesta 1994 saakka gootahtavaa doomiaan työstänyt ruotsalainen Draconian julkaisee kuudennen levynsä Sovranin 30. lokakuuta. Levyn sisältö on takuutoimivaa mökötystä, jossa pääosaa näyttelevät hyvät kappaleet sekä yhtyeen tuorein jäsen, genressään hieman harvinaisemmasta liidi-naislaulusta vastaava Heike Langhans.

Rivers Between Us -näytekappaleella vierailevana laulajana toimii mainiosta Crippled Black Phoenixistä tuttu Daniel Änghede.