Keskiviikko 7.11.2018
Tiputus maanpinnalle! Soitellaan tänään taas perus klubilla, joka vetää ehkä 200 ihmistä maksimissaan. Mutta ei se ikinä oo ollu paikan koosta kiinni, vaan enemmän ihmisten yleisestä meiningistä, meidän lavameiningistä sekä ihmisten reaktioista soiton aikana.
Ei ollu pitkä ajomatka tänään. Noin 2h ajoa, jonka suurimmaksi osaksi nukuin. Jos mun pitäis yks neuvo antaa aloittelevalle muusikolle, niin unenlahjoista on hyötyä! Kannattaa kiertueella nukkua aina kun on vaan mahdollisuus, koska välillä nukkumaan pääsee puolen yön tienoilla tai myöhemmin ja aamulla auto lähtee kuudelta. Huomenna onneksi vasta 9:30, joten ehkä fiiliksen mukaan iltaa voi jopa pitkittää keikan jälkeen.
Keikkamesta on tosiaan pienempi klubi tällä kertaa. Michael Schenkerin porukka pitää välipäivää ja Paul [Logue, basisti] buukkas meille oman headline-show’n Cardiffiin, joka sijaitsee Walesissa. Lämppärinä meillä on Trator’s Gate, joka on niitä tuntemattomia ”New Wave Of British Heavy Metal” -bändejä. Itseasiassa… Hemmetin kova laulaja! Ukolta löyty Ripper Owens -soundia ja sielukasta tulkintaa perus junttariffeihin. Tykkäsin!
Eden’s Curse lavalla Cardiffissa.
Meidän keikka oli tällä kertaa 80min ja meillä oli mahtava Stacey Kane (Kane’d) laulamassa kaksi kappaletta. Paikka oli puolillaan, mutta itse asiassa mulla oli ihan yhtä hauskaa kuin edellisillalla Birminghamissa. Tuli taas todistettua, ettei se oo pelkästään yleisömäärästä kiinni, onko meillä muusikoilla hauskaa. Mulle tuli itselle tosi hyvä fiilis, kun huomasin kuinka hyvä mieli yleisössä oleville ihmisille tuli meidän soitosta. Se tässä hommassa onkin parasta, kun tekee itse jotain makeeta ja sen näkee ihmisten kasvoilla.
Pidemmän setin turvin soitettin jopa mun lempibiisi, Jericho! Se on sen verra makee biisi mun mielestä, että linkataan se tähän kuunteluun. Mulle tulee biisistä vahva kasari Black Sabbath -viba moderneilla soundeilla!
Torstai 8.11.2018
9:30 oli herätys aamiaiselle, mutta aamiainen oli tarkoitus makustella alakerran kahvilassa, joten ilmoitin bändille että jätän aamiaisen väliin ja tuun suoraan bussille 10:30. Ylimääräinen nukuttu tunti tuli tarpeeseen, koska on tässä kieltämättä mennyt liian myöhään illat herätyksiin nähden. 4-6h ollut tähän mennessä kesimääräinen unimäärä yössä.
Kyllä tätä viikon jaksaa, mutta pidemmille kiertueille suosin ehdottomasti keikkabussia, jossa on sängyt. Se on vaan vähintään 5000€ viikko, joten se on hyvin paljon yleisöodotuksista kiinni, onko keikkabussin vuokraaminen kannattavaa. Meidän paku, johon mahtuu 7 istumaan ja tavarat takaluukkuun maksoi koko kiertueelta 300 puntaa.
Tänään vuorossa on Hard Rock Hell -tapahtuma, joka järjestetään lomakeskuksessa Walesissa. Hemmetin nätit maisemat oli kun ajeltiin Walesilaisia pikkuteitä pitkin pienten kylien läpi vuorijonojen katveessa. Joka paikassa on lampaita ja ilmeisesti Isossa-Britaniassa on myös villilammaslaumoja, jotka saavat vapaasti vaeltaa isoilla maa-alueilla hoitaen samalla maaperää.
Neljän tunnin ajon jälkeen saavuimme festarialueelle perille. Suomalaisen näkökulmasta melko outo paikka. Iso-Britannia on täynnä lomakeskuksia, jossa on köpösti rakennettuja laatikkomaisia huviloita. Hiukan tuli eläkeläisten osavaltio Florida mieleen, kun keskukseen oli pystytetty palmuja. Talot ovat lähinnä asuntovaunuja, joita ei voi vetää minnekkään, sekavaan muodostelmaan pystytettynä. Pfffffft… Mitä järkeä?!?
Itse sali oli kookas, mutta hiukan tuli Viking Line -risteilyn yöklubi mieleen. Lattiat olivat samanlaista kokolattiamattoa ja tila oli jaettu eri korkeudella oleviin tasoihin kaiteineen. Hemmetin hyvä kaiuton akustiikka salissa on, joten paljon tuli keikan jälkeen kehuja soundeista.
Illan avasi stripparit tulishowlla ja me oltiin heti perään ekana bändinä. Porukkaa oli arviolta noin 2500 meidän setin loppua kohden. Paikka oli aivan tukossa, joten mukava oli soittaa. Harmi vain, että omat energiatasot olivat melko alhaalla, joten ei jaksanut paljoa riehua. Soitto kuitenkin kulki ja hymy oli herkässä kun katsoi yleisön reaktioita.
Kuulinpa jälkikäteen positiivista palautettakin omasta soitosta. Schenkerin porukasta mua oltiin kehuskeltu meidän ääninaiselle ja vertailtu Deep Purplen edesmenneeseen Jon Lordiin. Nää on niitä hetkiä, joiden takia sitä töitä paiskitaan!
Keikan jälkeen ajeltiin festarin akkreditointitoimistolle, jossa odotti neljä haastattelua eri medioilta. Paul hoisi kaksi, Nikola [Mijić, solisti] ja John [Clelland, rumpali] yhden ja minä ja Thorsten [Köhne, kitaristi] hoidettiin yksi radiohaastattelu. En mee nyt vannomaan, mutta ehkä kyseessä oli totalrock.com?
Kun saatiin haastattelut purkkiin, niin mentiin takaisin hökkelikylään yöksi. Koska mökkikylä on todella sokkelomainen, ajeltiin väärää tietä pitkin. Paku on sen verran kookas, että eipä siinä päässy kääntymään missään, joten Paul yritti peruuttaa pakua pimeydessä mäkeä ylös. Koska kaikki soittokamat olivat kyydissä, auto painoi niin paljon, että kytkin alkoi jossain vaiheessa savuttamaan, joten piti keksiä jotain muuta. Loppujen lopuksi auto saatiin hivutettua nokka kohti tulosuuntaa ja ajoimme pakun parkkipaikalle. Astuin kuralätäkköön. Pari lasia viiniä, niin simahdinkin saman tien. Kuudelta herätys ja matka jatkuu kohti Newcastlen O2 Academyä.
Perjantai 9.11.2018
Silmät ristissä ylös… Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa matkasta mitään Newcastleen. Kerran heräsin matkan aikana ja nappasin tän mahtavan kuvan auringonnoususta merenrantatiellä!
Mut herätettiin Newcastlen lähistöllä ja kurvattiin hetken ajon jälkeen keikkamestan eteen. Pro-meininki! Roudareita paikan päällä valmiiksi, ramppeja mitä pitkin kuskata tavaraa ja upea vanha sali tilavalla esiintymislavalla, jossa riittää sekä leveyttä että korkeutta. Bäkkäri on pieni mutta viihtyisä ja samalla tavoin varusteltu kuin edelliset areenat. Pientä naposteltavaa ja olutta ja viiniä.
Keikka oli jo kello kuudelta, mutta jengi oli hyvin valunu paikalle. Ei täynnä mutta ehkä puolillaan eli arviolta 1000 ihmistä. Keikka meni hemmetin hyvin! Ei tässä oikeen enää joudu mitään stressaamaan. Erityismaininta meidän laulajalle Nikolalle, joka oikeesti otti yleisön messiin ja vierailevalle tähtösellemme Vicky Johnsonille, joka lauloi Angels & Demons -kappaleen erittäin hienosti!
Soitto kulki ja jos teki virheen, niin eipä se harmittanu. Tää on vaan rokkia… Ja virheiden mahdollisuus on mun mielestä se asia, joka tulkinnan lisäksi tekee musiikista mielenkiintoista ja vaarallista. Eihän se olis yhtä mielenkiintoista kattoa muusikkoa esiintymässä, jos hän joka kerta vetäisi täydellisesti ja samalla tulkinnalla? Rokki on semmoinen musatyyli, joka on mun mielestä ennen kaikkea livemusaa…
Auto pakattiin heti keikan jälkeen, joten tässä ollaan ihan vapaalla vaan. Schenker soittaa just ja miehet vetävät pirun kovaa settiä! Hekin alkavat selvästi lämpeämään kiertueen aikana ja homma toimii.
Painutaan tästä ehkä intialaiselle seuraavaks ja nukkumaan. Pari keikkaa jäljellä. Lontoo ja Manchester. Veikkaan että menee enemmän biletyksen puolelle seuraavassa blogissa, heh!
– Christian ”Chrism” Pulkkinen, Eden’s Curse
