Ennakkokuuntelussa kaksi murhaavaa kappaletta odotetulta Kohti Tuhoa -kakkosalbumilta

Huikean vastaanoton Rutiinin orja -esikoisellaan (2015) saanut helsinkiläinen hardcorepunkyhtye Kohti Tuhoa julkaisee toisen albuminsa Pelon neljäs valtakunta 27. lokakuuta. Suomessa levyn julkaisun hoitaa Svart Records.

Uuden levyn kerrotaan jatkavan vankasti samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa, mutta vaikutteita on imeskelty aiempaa enemmän mm. Dischargen, Disorderin, Riistettyjen, Terveiden Käsien, sekä Varauksen suunnilta.

Hiljattain Pohjois-Amerikassa kiertänyt yhtye nähdään seuraavan kerran Suomessa keikalla joulukuun alussa:

8.12. Tampere, Vastavirta
9.12. Oulu, Tukikohta