Ennakkokuuntelussa Vertical Hair Factoryn pitkään kypsynyt esikoislevy – tarjolla 70- ja 80-lukujen melodisesta sekä psykedeelisestä rockista ammentavaa jytää

Mukana myös basisti-sanoittaja Ilpo Kuhlmanin biisi biisiltä -kommenttiraita.

22.11.2021

Tommi ”Tuple” Salmelan (Tarot, Lazy Bonez, Raskasta joulua) 1990-luvun puolivälissä toiminnassa ollut Vertical Hair Factory -yhtye aktivoituu taas julkaisemalla ensimmäisen pitkäsoittonsa. Perjantaina 26. marraskuuta virallisesti julkaistava Afterlife-albumi on nyt kuunneltavissa kokonaisuudessaan ennakkoon Infernon kautta – levyn pariin pääset tuosta alempaa.

Levyä kuunnellessa voit samalla lukea alapuolelta basisti-sanoittaja Ilpo Kuhlmanin kommentit, joissa avataan tarkemmin levyn kappaleiden taustoja ja sanoituksia.

Wasted Years

– Levyn ensimmäinen kappale kertoo hurjista menohaluista, jopa maanisesta ”oksat pois” -meiningistä, jossa toiset tuppaavat jäämään jalkoihin. Sitten käy niin, että mahalaskun jälkeen nenä on maassa ja lopuksi jää vain ihmettely, että kuinkas tässä näin kävikään. Ja vuodet vain vierivät.

Afterlife

– Levyn nimibiisi kertoo ihmiskunnan menosta tässä ajassa: mihin olemme ajautumassa ja olemmeko oppineet historian aikana mitään kaikesta siitä hulluudesta, jota viha saa aikaiseksi.

On the Run

Timo ”Tex” Turpeinen (kitara) sävelsi tämän biisin joskus loppuvuodesta -94 ja sitä kuunnellessa alkoi tulla seuraava mielikuva: Käsi prätkän kahvassa kääntää lisää kaasua ja moottori jyrisee kuumana, kun katse on tiukasti kohti edessä avautuvaa tietä. Levoton sielu hakee paikkaansa, mutta aina vain käy niin, että asettuminen ei kuitenkaan onnistu ja on pakko lähteä matkaan. Jokin kumma vimma ajaa kulkijaa tien päälle.

Morning Star

– Tässä biisissä on kyse baari-illasta. Jannu keräilee itsensä edellisten seikkailujen kolhuista ja suuntaa kohti uusia. Aikansa kierreltyään löytääkin etsimänsä ja epätoivo kaikkoaa. Edessä on pitkän illan huipennus jälkimaininkeineen.

Passion and Love

– Rakastumisen ihanuus houkuttaa ja koukuttaa. Jossakin sisällä kuitenkin epävarmuus ja parantumattomat haavat kirvelevät. Hälytyskellot soittavat tulevasta, joka sitten toteutuukin. Mitä väliä? Uudestaan ja uudestaan intohimoinen rakastuminen vie mennessään.

Love, Hurt, Anger and Joy

– Kappale kertoo yhdessä elämisen moninaisuudesta ja monimutkaisuudesta eli kaikkien elämään kuuluvista unelmista, haaveista, arjesta ja pettymyksistä. Teksti kertoo myös vahvuudesta ja selviytymisestä sekä ilon löytämisestä elämän haasteiden keskellä.

Better Man

Better Man kertoo parisuhteen kiemuroista: mitä on olla mies ja koettaa löytää jonkinlainen tasapaino unelmien, yhdessä jakamisen ja arjen haasteiden keskellä.

Get Up and Walk

– Biisi kertoo sitoutumisen haasteellisuudesta kilvoitteluineen, kun kaiken maailman houkutuksia tulee vastaan sekä asioiden tyrimisestä että aina toiveikkaana uudelleen aloittamisesta.

Pictures in Your Mind

– Joskus yöunen jälkeen saattaa olla epätodellinen olo – mitähän oikein on tapahtunut vai tapahtuiko mitään? Kaukaisuudesta saattaa tulla jokin muisto mieleen eikä voi olla varma, mihin se liittyy ja mitä se on. Aikansa kun näitä miettii, alkaakin olla jo melko lailla hermoraunio.

Day After

– No joo, sitähän se on yhtä kierrettä ja kehää. Kun ensin parantelee tovin oloaan, niin nousu tuntuu hyvältä ja maailma on auki. Lasku sen jälkeen onkin sitten julma ankeuksineen.

Lisää luettavaa