Ensi keväänä Suomessa keikkaileva Delain esittelee tulevaa levyä uudella singlellä

Delainin musiikkivideo on kuvattu Pohjois-Walesin jylhissä maisemissa.

29.09.2019

Viimeisimmän studiolevynsä Moonbathersin vuonna 2016 julkaissut hollantilaisbändi Delain teki tämän vuoden alussa Hunter’s Moon -ep:n, ja lisää seuraa uudella Burning Bridges -singlellä, joka on esimakua myöhemmin julkaistavalta kokopitkältä albumilta.

Burning Bridgesiä kuvataan monimuotoiseksi kappaleeksi, jolla sekä hardrockahtava että sinfoninen puoli kulkevat sujuvasti käsikkäin.

”Esittelemme ylpeinä Burning Bridgesin, kuudennen studiolevymme ensimmäisen kappaleen. Energinen ja mahtipontinen kappale yhdistelee rakastamiamme musiikillisia elementtejä, ja esittelee uutena juttuna oikean kuoron”, yhtye pohjustaa musiikkivideota.

Delainin uutta materiaalia on mahdollisuus kuulla lisää ensi vuoden kevään kolmella Suomen-keikalla.

Lisää luettavaa