Epätietoisuus on raskain matkakumppani – ensiesityksessä Blackbirdin Hold Your Breath

"Ainoa asia, jolla voimme juurruttaa itsemme tähän hetkeen on hengitys."

24.03.2022

Melodista dark poppia, alternative rockia ja metallia sekoittava yhden naisen projekti Blackbird julkaisee perjantaina 25.3. jatkoa marraskuussa 2021 ilmestyneelle debyytti-ep:lleen singlejulkaisun muodossa. Hold Your Breath -singlen sanoitusvideo saa nyt ensiesityksensä Infernon välityksellä. Katso video tuosta alempaa.

Hold Your Breath jatkaa Blackbirdin persoonallista ja omalaatuista sointia ollen edellisiä julkaisuja asteen verran raskaampi. Tällä kertaa mukaan on otettu myös ulkopuolista apua: mukana ovat basisti Nils Ursin (Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus) sekä kitaristi Juho Räihä (Swallow the Sun, Hallatar, Before the Dawn), joka vastaa myös kappaleen miksauksesta. Kappaleen on masteroinut puolestann Waudio Masteringin Minerva Pappi.

”En valitse aiheita tai genrejä lauluihini, ne tulevat itsestään. En välttämättä itse edes ymmärrä luomishetkessä mistä laulan. Kun päässäni soi vahvasti samanaikaisesti melodia ja sanat, tiedän, että studio kutsuu ja tämä laulu täytyy päästää ulos. Hold Your Breath on tästä hyvä esimerkki, sillä yhtenä iltana se lähti muodostamaan itseään”, Blackbird avaa.

”Olen löytänyt sille moniulotteisia merkityksiä, mutta eniten kohtauspintaa näen kuitenkin vallitsevan maailmantilanteen aiheuttamassa kollektiivisessa ahdistuksessa. Seisova ilma, kaikki pidättävät hengitystä, kukaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Epätietoisuus on raskain matkakumppani, eikä sen kanssa voi elää täysin huolettomasti. Ainoa asia, jolla voimme juurruttaa itsemme tähän hetkeen on hengitys. Keskittyminen siihen, että tässä minä hengitän, olen olemassa nyt. Kappale myös herättelee kysymään, mistä se ahdistus syntyy?”

”Tämä kulunut kahden vuoden jakso on varmasti muuttanut meissä kaikissa jotain. Emme ole poteroituneet vain koteihimme, olemme koteloituneet varmasti myös itseemme. Tällaisessa maailmantilanteessa on tärkeää hahmottaa, mitkä asiat ovat sellaisia joihin voi itse vaikuttaa ja mitkä ovat niitä, joissa meillä ei ole valtaa valita, jolloin voimme ainoastaan hengittää ja luottaa tulevaisuuteen. ”

Lisää luettavaa