Ex-Faith No More -kitaristi muistelee sekavia aikoja klassikkolevyn parissa – jopa Mike Patton varoitti, ettei kaikki ole hyvin

Trey Spruance muistelee ilmapiirin olleen "toksinen" King for a Day… Fool for a Lifetime -albumin sessioissa.

Kun Jim Martin erosi Faith No Moresta vuonna 1993, tämän korvaajaksi pestattiin laulaja Mike Pattonin kanssa aikoinaan Mr. Bungle -yhtyeen perustanut kitaristi Trey Spruance. Spruancen pesti jäi lopulta lyhyeksi ja tämä lähti bändistä jo seuraavana vuonna. Hän ehti kuitenkin siinä välissä soittaa kitarat King for a Day… Fool for a Lifetime -klassikkoalbumille, joka sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta jonka fanit ottivat avosylin vastaan.

Spruance muisteli bändissä viettämiään aikojaan sekä albumin sessioita tuoreessa Eonmusicin haastattelussa ja kertoo, että tunnelma bändissä oli noihin aikoihin hyvin omituinen ja kireä. Kitaristi sanoo hyvän ystävänsä Pattonin olleen jopa epäileväinen sen suhteen, kannattaako Spruancen hypätä bändin kelkkaan juuri silloin.

”Minulle suurin muutos oli se, että he olivat hankkiutuneet eroon Jimistä, mikä oli todella, todella iso juttu. He halusivat laajentaa horisonttiaan, mutta Faith No More on todella orgaaninen bändi, joten on todella vaikea sanoa, että ’Tämä on se suunta, johon menemme’. Kyse oli enemmänkin kollaboraatiosta”, Spruance muistelee.

”Patton ei ollut kovin innoissaan siitä, että lähdin mukaan. Hän periaatteessa varoitti minua, että tilanne ei ole kovin mahtava. Hän tunsi minut, hän tunsi heidät ja ehkä hän tiesi, että matkasta tulee kuoppainen.”

Spruance toteaa, ettei kyse ollut henkilökemioista – hän tuli hyvin kaikkien kanssa juttuun – vaan lähinnä muista asioista, jotka sekoittivat pakkaa pahan kerran niihin aikoihin ja vaikuttivat koko bändiin. Martinin eron lisäksi esimerkiksi kosketinsoittaja Roddy Bottomilla oli siviilielämässään vaikeaa.

”He olivat hyvin sekasortoisessa tilassa musiikillisesti. Kun liityin, oli hienoa, kun ideat alkoivat kukkia ja oli todella mahtavaa työskennellä [Mike Bordinin] kanssa, sillä rakastan hänen rummutustaan. Mutta näin fanin silmin se oli myös hyvin vaikeaa, koska minulla ei ollut kovin suurta sananvaltaa luovassa mielessä. En minä voinut sanoa, että miksi me teemme tällaista riisuttua kamaa, joka kuulostaa ihan Black Flagin poppiversiolta, kun olimme Bearsville-studiossa joka on tyyliin isoin ja jumalaisin äänitysmesta ja meillä on rumpali, jolla on maailman isoin ja jumalaisin soundi? Ja te käskette Andy Wallacea, joka on yksi maailman parhaista ääniteknikoista, laskemaan tilamikkejä alemmas? Olin tulla hulluksi, että miten voitte tehdä noin!” Spruance toteaa.

”Minusta tuntui että he olivat paljon pahemmassa paikassa kun lopetimme äänittämiset, kuin missä he olivat ennen äänityksiä. Minulle jäi siitä hyvin paha maku ja mikäli olisin jäänyt, se olisi varmasti uhannut minun ja Miken välejä, mikä oli yksi huolenaihe lisää. Koko ilmapiiri oli vain jotenkin epäterve ja toksinen enkä halunnut olla mukana siinä.”

Syksyllä 2011 Spruance soitti koko levyn läpi Faith No Moren kanssa bändin ollessa keikalla Chilessä. Kyseinen konsertti löytyy myös Youtubesta fanin yleisöstä kuvaamana videona. Kitaristi muistelee tuota konserttia lämpimästi, vaikka sen eteen pitikin tehdä paljon töitä.

”Parasta oli saada vaan olla ja hengailla jätkien kanssa. Pidän Mike Bordinista todella, todella paljon. Samoin Roddysta. Oli hienoa jakaa samaa energiaa ja huomata, että kaikki ne vaikeat ajat olivat jääneet taakse. Oli hienoa nähdä, että ilmapiiri oli taas hyvä ja kaikilla oli hauskaa. Oli mahtavaa treenata sitä keikkaa varten.”

Lue Eonmusicin koko haastattelu täältä.