Ex-Judas Priest -jäsenten KK’s Priest julkaisi dokumentin, jossa seurataan bändin valmistautumista ensimmäiseen keikkaansa

Yhtyeen toinen pitkäsoitto julkaistaan 29.9.

20.09.2023

Entisten Judas Priest -jäsenten, kitaristi K.K. Downingin ja laulaja Tim ”Ripper” Owensin KK’s Priest -yhtye julkaisee toisen pitkäsoittonsa The Sinner Rides Again perjantaina 29. syyskuuta. Perinteisten singlelohkaisujen lisäksi levyä pohjustetaan nyt 13-minuuttisella dokumentilla, jossa seurataan orkesterin valmistautumista bändin ensimmäiseen keikkaan, joka toteutui viime kesäkuussa Englannin Wolverhamptonissa. Keikalla kuultiin siivuja niin tulevalta levyltä kuin myös yhtyeen 2021 julkaistulta Sermons Of The Sinner -debyyttilevyltä sekä valikoituja Judas Priest -klassikoita.

Brittiläisen Sam Singerin dokumentissa päästään kurkistamaan kulisseihin sekä nähdään itse keikalta kuvattua materiaalia. Mukana on myös Downingin, Owensin ja muiden yhtyeen jäsenten lyhyitä haastattelupätkiä. Lyhytdokumentin pariin pääset tuosta alta.

Lisää luettavaa