Exhumed työstää uutta pitkäsoittoa neljän vuoden tauon jälkeen

Kuva: Pia Sunström

Viime aikoina Gruesome-yhtyeensä kanssa touhuillut Matt Harvey aktivoi nyt vuorostaan death/gore metal -yhtyeensä Exhumedin.

Kitaristi julkaisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa kuvan itsestään sekä rumpali Mike Hamiltonista Los Angelesin lentokentällä. Kaksikko kertoi suuntaavansa studioon äänittämään seuraajaa vuoden 2013 Necrocacy-albumille. Julkaisua seurasi myöhemmin kuva studiosta, jossa Hamilton häärii tuottajan kanssa rumpusetin ympärillä.

”Tässä ihan vain sen varalta, että luulitte edellistä postausta aprillipilaksi: studiopäivä yksi on täydessä käynnissä”, todetaan jälkimmäisen kuvan saatteeksi.

Tuleva albumi on ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä julkaisu neljään vuoteen. Tuleva albumi tulee lisäksi olemaan ensimmäinen, jolla on mukana viime vuonna takaisin yhtyeeseen palannut, debyyttialbumillakin mukana ollut Ross Sewage. Exhumedin viimeisin levy on vuonna 2015 julkaistu Gore Metal -debyytin (1998) uudelleen äänitetty versio.