”Haluamme tutkia uusia musiikillisia maastoja” – haastattelussa Beseech-linkitetty Svarta Sanningar

Muun muassa Beseechissä uraa tehneiden muusikoiden Svarta Sanningar on uusi bändi, jonka vahvalla teemalla maustetussa musiikissa Kent kohtaa raskaat riffit mielenkiintoisissa merkeissä.

31.03.2019

Voisitte hieman avata Svarta Sanningarin taustoja. Miksi tällainen yhtye piti perustaa?

– On tuntunut alusta asti siltä, että me kaikki neljä haluamme tutkia uusia musiikillisia maastoja. Minä ja Håkan [Carlsson, rummut] tarvitsimme hieman erilaisen projektin Beseechin oheen, ja löysimme sattumalta dokumentteja ruotsalaisesta okkulttisesta yhteisöstä nimeltä Svarta Sanningar, joka oli aktiivinen 1970-luvulla, laulaja Klas Bohlin aloittaa.

– Meillä ei ollut alkujaan kovinkaan suuria odotuksia. Halusimme vain soittaa ja tehdä musiikkia yhdessä, mutta joskus neljän äreän miehen treenikämppäsessioissa voi syntyä jotain maagista, basisti Mattias Lejon peesaa.

Sanoituksistanne löytyy selkeä konsepti. Mistä ajatus siihen lähti liikkeelle?

– Koko homma alkoi siitä, kun luimme sattumalla salaliittoteorioita Tuverasetista, joka oli vuonna 1977 sattunut luonnonmullistus Göteborgin edustalla sijaitsevalla Hisingerin saarella, Klas palaa ääneen.

– Eräs lakiasiaintoimisto auttoi meitä saamaan käsiimme vahvistamattomia asiakirjoja siitä, että Svarta Sanningarilla oli yhteyksiä tähän luonnonmullistukseen. Olivatko ne asiakirjat sitten faktaa vai fiktiota, sitä en osaa sanoa.

– Bändin konsepti kasvoi sitä mukaa, kun tutkimme aihetta, mutta huomasimme jo aikaisessa vaiheessa, että myös melodioissa, Klasin kirjoittamissa sanoituksissa ja Jonasin [Persson, kitara] riffeissä oli juttuja, jotka sopivat hyvin yhteen, Mattias jatkaa.

– Suurin inspiraatio tulee kuitenkin tapahtumista, jotka viittaavat tähän mainittuun salaseuraan. Koko homman ytimessä on, että he harjoittivat okkulttisia rituaaleja ja kaikkea muuta synkkää. He olivat eräänlaisia tuomionpäivän ennustajia ja väärinymmärrettyjä tiedemiehiä.

Miksi päädyitte kirjoittamaan sanoitukset äidinkielellänne?

– Pääosin siksi, että tuntui luontevalta kirjoittaa tarinaa ruotsiksi, ja tarvitsin myös itselleni vähän haasteita. Ruotsiksi laulaminen englannin sijaan tuntui siltä kuin olisin löytänyt uusia ulottuvuuksia äänestäni, Klas kertoo.

– Laulan edelleen sillä samalla matalalla kantriäänellä kuin Beseechissä, mutta nyt sotken mukaan hieman rosoisempaa ja likaisempaa rocklaulantaa.

Marraskuun lopussa ilmestyvän ensimmäisen ep:nne nimi vihjaa, että jatkoa seuraa. Onko aikeenanne julkaista pelkkiä minijulkaisuja, vai onko luvassa myös kokopitkä levy?

– Kapitel 1 on vain alku tällä pimeällä polulla. Tällä hetkellä nautimme suuresti siitä, että saamme pitää hommat omissa käsissämme ja tehdä musiikkia musiikinrakastajilta musiikinrakastajille, Klas hehkuttaa.

– Kapitel 2:lle on jo tekeillä kappaleita, enkä laskisi pois sitäkään vaihtoehtoa, että tekisimme jatkossa yhteistyötä jonkin levy-yhtiön kanssa. Tulevatko julkaisumme sitten olemaan ep:itä vaiko kokopitkiä levyjä, sitä on hieman liian aikaista sanoa.

Onko Svarta Sanningar ”ihan oikea bändi” vai pelkästään silloin tällöin toimiva sivuprojekti?

– Ehdottomasti oikea bändi, joka treenaa ja kirjoittaa musiikkia viikoittain. Musiikkiamme tulee löytymään erilaisista digitaalisista palveluista, ja mikäli näyttää siltä, että kuulijat pitävät meistä, aiomme julkaista ensimmäisen ep:n kymppituumaisena joukkorahoituksen avulla. Haluamme tietysti soittaa keikkoja sekä Ruotsissa että Suomessa, mikäli joku antaa siihen mahdollisuuden, Klas vakuuttaa.

– Käänsin muuten bändimme nimen Googlen avulla suomeksi, ja se on Mustat Totuudet. Kuulostaako se coolilta vai ainoastaan mauttomalta?

Julkaistu Infernossa 10/2018.

Lisää luettavaa