Hevijätti Iron Maidenin kiertuekokoonpanosta sivuun astunut Nicko McBrain esiintyi viime lauantaina (26.7.) Titanium Tart -yhtyeensä kanssa Floridan Clearwaterissa esittäen niin Iron Maidenin ikivihreitä kuin myös bändin harvemmin keikoilla soittamia kappaleita. Konsertin yhteydessä McBrain myös jutteli yleisölle (video alla) ja nosti esiin muun muassa hänen paikkansa Maidenin livekokoonpanossa ottaneen Simon Dawsonin.
”Kaikki varmaan tietävät, että lopetin kiertämisen Maidenin kanssa ja nyt heillä on tämä mukava kaveri soittamassa. Hän on ihan vauva pienen settinsä kanssa. Hänellä on vielä matkaa tuollaiseen isoon settiin kuin minulla. Saatatte pohtia, mitä ajattelen siitä, että uusi rumpali ottaa paikkani 42 vuoden jälkeen? No, vastaus on yksinkertainen: olen yhä Iron Maidenin komein kaveri. En tiedä, onko Simon välttämättä samaa mieltä – ehkä hän luulee olevansa komein, mutta voin vakuuttaa, että näin ei ole”, McBrain vitsailee tuttuun tyyliinsä, mutta lisää sitten hieman vakavampaan sävyyn:
”Mutta hän tekee erinomaista työtä ja olen iloinen, että olette toivottaneet hänet tervetulleeksi perheeseen. Mitä tulee siihen, onko hän minä, niin ei ole – kukaan ei voi korvata minua. Enkä sano tätä pönkittääkseni egoani tai nostaakseni itseäni, tyyliin ’Olen Maidenin paras rumpali.’ Ei missään nimessä.”
”Mutta kiitos, että olette ottaneet hänet perheeseen. [Maiden] tekee hienoa työtä. Mitä nyt Brucen (Dickinson, Maidenin laulaja) ajoitus hieman heittelee siellä täällä, mutta siinä ei ole mitään uutta.”
Lue myös: Bruce Dickinson Iron Maidenin viimeisestä kiertueesta Nicko McBrainin kanssa: ”Olimme huolissamme”