Raskaan rockin erikoislehti Inferno on suorittanut perinteisen vuosiäänestyksensä. Levyvuosi näytti olleen maistuva, sillä kriitikoiden listoissa oli reippaasti hajontaa. Kaksi kärkisijaa nousivat kuitenkin kirkkaasti tasaisemmin pärjänneiden edelle.
Julkaisemme huomenna kotimaisten levyjen topkympin. Kirjoittajien henkilökohtaiset listaukset löytyvät vuoden ensimmäisestä, 29. tammikuuta ilmestyvästä printtilehdestä.
Ulkomaisten albumien top 10:
1. Ghost: Meliora
”Ghostin odotettu kolmas kokopitkä tarjoaa levyllisen monipuolista ja ennen kaikkea koukuttavaa hevirockia. Meliora on edeltäjiään selvästi monitasoisempi tapaus hyvin täyterikkailla ja varioivilla nuotituksilla. Se on ehkä myös yhtyeen haastavin levytys ja bändi paljastaa itsestään uusia puolia.”
– Eetu Järvisalo
2. Mgla: Exercises In Futility
”Nuotit tuntuvat olevan oikeilla kohdillaan, ne istuvat kuin mustat linnut marraskuisen sähkölinjan päällä. Kalseina, haikeina, ylväänraastavina. Tässä sitä nyt sitten on, yksinkertaisesti parasta mustaa metallia vuosiin.”
– Tomi Pohto
3. Paradise Lost: The Plague Within
”Parhaimmillaan aivan helvetin synkkää ja surullista, pettymyksen vereslihalle hiertämää. Ailahdelleen katalogin jatkona seisoo kelpo 14. studiolevy, joka on paitsi ’raikas’ poikkeama totutusta myös löysät pois -tyyppinen rykäisy jatkoa ajatellen.”
– Matti Riekki
4. Napalm Death: Apex Predator – Easy Meat
”Tämä yhtye on luonnonvoima. Nimi, jonka alla musiikki muodostaa kaikki vastaantulevat esteet murskaavan voiman. Kuudennentoista Nappis-albumin intensiivisyys humautti kaikesta edellä mainitusta huolimatta moukarilla otsalohkoon.”
– Antti Luukkanen
5. My Dying Bride: Feel the Misery
”Melankolisen muserruksen pioneeri on kahdennellatoista levyllään huippuiskussa. Feel the Misery vyöryy päälle kokonaisvaltaisena, tummana lohduttomuutena. Se on kyyneleet, alakulo, haikeus, kaipuu ja syksy musiikillisessa muodossa.”
– Tami Hintikka
6. Chelsea Wolfe: Abyss
”Wolfe on valinnut kanavakseen teolliskaikuisen, pääosin sähköisin kielisoittimin luodun tuomionpörinän, joka äityy tarvittaessa raskaaksikin. Jos kiekko jatkaa tunkeutumistaan sisuksiin sitä tahtia kuin tähän asti, kuuntelu kuuntelulta uusia soluja vallaten, mistä tuota tietää, kuinka monen vuoden kovimmasta tässä puhutaan.”
– Matti Riekki
7. Kamelot: Haven
”Sinfonisen epiikkametallin suurlähettiläs on luonut tuoreimmasta hengentuotteestaan uransa taiteellisesti kunnianhimoisimman ja biiseiltään monipuolisimman albumijärkäleen.”
– Jaakko Silvast
8. Killing Joke: Pylon
”Killing Joke pysyy tutun testatussa kaavassaan ja onnistuu ammentamaan siitä erittäin tuoreenkuuloisen cocktailin. Pylonissa on edelleen tarpeeksi uhkaa, tarpeeksi omintakeisia sävellysratkaisuja, tarpeeksi alkukantaista mutta niin futuristista groovea.”
– Salla Harjula
9. Uncle Acid & The Deadbeats: The Night Creeper
10. Marduk: Frontschweinn
”Frontschwein on selkeä Marduk-levy. Siinä on samaa tulenpalavaa hehkua kuin vaikkapa Opus Nocturnella (1994), melodista monipuolisuutta kuin Nightwingillä (1998) ja julmaa käskytystä kuin Panzer Division Mardukilla, mutta musiikin muoto ja tiukkuus ovat ehdottomasti tätä päivää.”
– Joni Juutilainen
Koostimme artikkelin kylkeen soittolistan, jolla kuullaan kärkikympin lisäksi useampia mainintoja keränneitä ja henkilökohtaisia ykkössijoja saaneita, mutta top 10:n ulkopuolelle jääneitä bändejä, kuten Kylesa ja Leprous.