Itsetuhoista käytöstä kaurismäkeläisessä synkkyydessä – ensiesityksessä uusi None Dare Call It Conspiracy -video

The Shaming löytyy yhtyeen tuoreelta Pawns and Kings -albumilta.

11.10.2018

Helsinkiläinen None Dare Call It Conspiracy julkaisi uuden Pawns and Kings -pitkäsoittonsa virallisesti syyskuun lopussa. Nyt yhtye julkaisee puolestaan The Shaming -kappaleeseen tehdyn musiikkivideon, joka saa ensiesityksensä Infernon välityksellä.

”Lähdimme tavoittelemaan kaurismäkeläistä synkkyyttä, ja halusimme tehdä biisin lyriikan teemojen pohjalta sekavan tarinan, joka ei missään vaiheessa liikaa alleviivaisi sitä, mitä tarinan henkilölle tapahtuu. Päärooli kirjoitettiin alun perin Samuli Edelmannille, mutta Samulia ei nyt kuitenkaan videolla nähdä – lopulta videon pienen porukan roolirajatkin olivat todella häilyväisiä”, kertoo kitaristi Jani Elokoski.

”Jätimme käsikirjoituksen tarkoituksella aika avoimeksi, jotta saisimme toteutettua kaoottisen ja masentavan tunnelman – käsitteleehän kappale luotaantyöntävää itsetuhoista käytöstä. Tämä lähtökohta jätti myös meille vapaammat kädet tehdä nopeitakin muutoksia kuvauksissa sekä editissä.”

Politiikasta ja henkilökohtaisista ongelmista teemoiltaan kumpuavaa Pawns and Kings -albumia taas rakennettiin kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa lopulta lähes neljän vuoden ajan.

”Hetkellisen taloudellisen yllätyksen johdosta levyn teko tuli mahdolliseksi hieman puskista, joten painelimme tietenkin takki auki studioon mukanamme vain säkillinen rahaa ja riffejä. Kuten arvata saattaa, eihän se levyjen teko nyt ollut niin yksinkertaista. Onneksi diilimme oli sellainen, että saimme käyttää studiota niin paljon kuin tarvitsimme sillä ehdolla, että äänitämme siellä päivinä, jolloin muita maksavia asiakkaita ei ole”, Elokoski sanoo.

”Kun viimein tuottaja väänsi pöydästä volumea ja pääsimme kuuntelemaan valmista tuotosta, päälimmäisenä ajatuksena oli, että luojan kiitos tämä on ohi – ja että tulipahan tehtyä helvetin hyvä levy. Kaiken kaikkiaan Pawns and Kings on juuri sellainen kuin halusimme sen olevan; rouhea, melodinen, siloittelematon riffien rykmentti.”

Lisää luettavaa