John Petrucci uskoo Dream Theaterin palaavan seuraavalla levyllään 90-luvun tunnelmiin

Uutta levyä ei kuitenkaan kannata odottaa ilmestyväksi ennen vuotta 2019.

10.11.2017

Dream Theater -kitaristi John Petrucci vieraili hiljattain Eddie Trunkin Trunk Nation -radio-ohjelmassa ja avasi hieman yhtyeen tulevaisuudennäkymiä. Yhtyeen viimeisin pitkä kiertue pohjautui 25 vuotta täyttäneeseen Images and Words -läpimurtoalbumiin, jota soitettiinkin keikoilla kokonaisuudessaan. Petrucci uskoo tämän ”nostalgiatripin” vaikuttavan tulevan levyn sävellysprosessiin.

”Luulen, että sen aikakauden biisien soittaminen on palauttanut mieliimme ne ajatukset ja tunnelmat, jotka vallitsivat silloin 90-luvun alussa. Onkin ollut todella mielenkiintoista puhua ja pohtia, mihin suuntaan lähdemme seuraavaksi ja miten lähestymme seuraavaa levyämme”, Petrucci toteaa.

Aivan piakkoin ei kuitenkaan kannata odottaa jatkoa vuoden 2016 The Astonishing -levylle. Esimerkiksi Petruccin kalenterista suuren siivun haukkaa tammikuussa alkava Joe Satrianin ja Def Leppardin Phil Collenin kanssa heitettävä G3-kiertue.

”Kierrämme Amerikkaa ja Eurooppaa pitkälle kevääseen, joten pääsemme työstämään jotain vasta myöhemmin ensi vuonna ja valmista saadaan sitten sitä seuraavalle vuodelle. Mutta onneksi meillä on jo jonkinlaiset askelmerkit tiedossa.”

Petruccin kommenteista uutisoi ensimmäisenä Blabbermouth.

Lisää luettavaa