Judas Priest harkitsi lopettavansa levyjen tekemisen Firepoweriin, sanoo Rob Halford

Albumin saama vastaanotto antoi kuitenkin potkua vielä yhteen levyyn.

29.11.2022

Hevilegenda Judas Priest työstää parhaillaan seuraajaa vuoden 2018 Firepower-pitkäsoitolleen. Tuoreessa Caller-Timesin haastattelussa laulaja Rob Halford sanoo bändin kuitenkin vakavasti harkinneen lopettavansa levytysuransa Firepoweriin.

”Se sai niin hyvän vastaanoton yleisöltä ja kriitikoilta, että ajattelimme: ’Oliko se tässä? Pitäisikö lopettaa homma tähän? Onko nyt oikea hetki lähteä pippaloista?’ Mutta tuo levy sekä ystäviltämme ja yleisesti saatu palaute antoi meille lisää energiaa ja päättäväisyyttä tehdä uusi levy. Sellainen, joka on tarpeeksi vahva seuratakseen Firepoweria”, Halford toteaa.

Judas Priestin jäsenet ovat aiemmissa haastatteluissa kuvailleet tulevaa levyä ”progressiiviseksi”. Halford sanoo, ettei yhtyeellä ole tapana suunnitella tarkasti, millaista levyä lähtee työstämään.

Firepowerin kohdalla me tavallaan hieman teimme niin, koska halusimme sillä tutkia Priestin klassisia elementtejä. Sen lisäksi mielestäni ainoa kerta, kun meillä on ollut jonkinlainen pohjapiirros oli Painkilleriä (1990) tehdessämme, koska halusimme sen vahvistavan sitä vimmaista metallivoimaa, joka bändissä on. Noita kahta lukuun ottamatta asiat tapahtuvat omalla painollaan”, Halford tuumaa.

”Kuten aiemmillakin levyillä, olemme kokoontuneet yhteen studioon ja jokainen on tuonut ideoita mukanaan. Joskus saatamme aloittaa ihan tyhjästä ja lopulta meillä on käsissä kappale, joka jää elämään ikuisesti. Yritämme aina tehdä levyn, joka seisoo omillaan.”

Lisää luettavaa