Entinen Judas Priest -kitaristi K. K. Downing totesi hiljattain All That Shredsin haastattelussa, että hänen mielestään Priestin keulilla vuodesta 1996 vuoteen 2003 heilunut Tim ”Ripper” Owens on parempi laulaja kuin Rob Halford. Ainakin fyysisesti ja teknisesti.
”Tim oli aina vireessä ja osui nuottiin. Rob oli hyvä ja hänestä tuli parempi sen jälkeen, kun hän alkoi käyttää korvamonitoreita, mutta Tim oli vahvempi. Ja on edelleen. Se kaveri on yksi voimanpesä”, Downing hehkuttaa.
”Mutta hänellä oli eri äänensävy kuin Robilla, mikä kai on osa Priestin soundia. Siksi homma ei kestänyt. Tim oli murhaavan hyvä, mutta silti keikkojen jälkeen fanit tulivat sanomaan, että ’Joo, olihan se hyvä keikka. Mutta milloin Rob tulee takaisin?’ Se oli aika raskasta. On varmaan raskasta Priestin tyypeille nyt, kun fanit kyselevät, milloin K. K. tai Glenn [Tipton, kitaristi] tulee takaisin.”
The Metal Voice haastatteli myöhemmin Tip ”Ripper” Owensia ja kysyi, mitä mieltä hän on näistä Downingin lausunnoista ja kehuista. Owens toteaa vaatimattomasti, ettei jaa kitaristin mielipidettä.
”Olen imarreltu, mutta en ole samaa mieltä. Minä olin parhaimmassa iskussani Judas Priestissä ollessani, joten ymmärrän, miksi hän kehuu tuolla tavalla. Olin myös paljon nuorempi silloin”, Owens tuumaa.
”En oikein pidä siitä, että hän sanoo noin julkisesti. Olen kaikkien Priestin jätkien kaveri. Rob on ystäväni, K.K. on ystäväni, Glenn on ystäväni. Mutta otan sen kohteliaisuutena.”