Kun Metallica julkaisi Lux Æterna -kappaleen ensimmäisenä singlenä tulevana perjantaina ilmestyvältä uudelta 72 Seasons -albumiltaan, moni kiinnitti huomiota Kirk Hammettin kitarasooloon. Soolo sai osakseen melkoisen määrän kritiikkiä ja pian Youtube täyttyi videoista, joissa vaahdotaan, miten surkea soolo biisissä on tai joissa ihmiset soittavat itse omia soolojaan biisin päälle tyyliin ”näin sen pitäisi mennä.”
Kirk Hammett sanoo Total Guitarin tuoreessa haastattelussa olevansa tietoinen saamastaan kritiikistä ja eritoten Lux Æternan saamasta vastaanotosta. Hammett myös toteaa, ettei häntä kiinnosta yhtään, mitä muut hänen soitostaan ajattelevat.
”Joo, kaikki kaverini varmaan soittaisivat paremman soolon kuin Lux Æterna, mutta mikä pointti siinä on? Minulle tärkeintä on soittaa biisin mukaisesti ja hetkessä”, Hammett sanoo.
”Kyllä minä pystyisin parsimaan kasaan seitsemän kolmen oktaavin arpeggiota 16-osanuoteissa, treenata hulluna ja näyttää, että katsokaa, mitä minä osaan. Mutta missä minä sitä käyttäisin? Ei sellainen toimi Metallican biiseissä! Arpeggioita? Kitarasoolo, joka on rakennettu neljän tai viiden soinnun ympärille ja jokaiselle on oma arpeggionsa? Se kuulostaa minusta harjoitukselta. En minä halua kuunnella harjoitusta tai lämmittelyä joka kerta kun kuulen jonkun biisin. Ainoat tyypit, jotka mielestäni osaavat soittaa ja käyttää arpeggioita osana ilmaisuaan ovat Joe Satriani, Yngwie Malmsteen ja Paul Gilbert.”
Monet kritisoivat erityisesti sitä, miten Hammettin soolot painottuvat pelkästään pentatonisen molliasteikkoon. Hammettin mukaan tälle on erittäin yksinkertainen syy.
”Kyllä minä tiedän kaikki unkarilaiset mollit, symmetriset asteikot ja muut. Sopivatko ne musiikkiimme? Ehkä joskus aiemmin, mutta eivät enää. Sopivampaa on keksiä melodioita, jotka ovat kuin laulumelodioita. Ja arvaa mitä? Paras skaala laulumelodian matkimiseen on pentatoninen”, Hammett selittää.
”Itse asiassa asioiden ilmaiseminen pentatonisella on vaikeampaa, koska siinä ei ole kovin montaa nuottia. On helpompaa soittaa modaalisessa asteikossa. Ja tässä asiassa haastan kenet tahansa.”
Hammett lisää arvostavansa teknistä soittoa, mutta tekniikka ei saa olla itseisarvo. Tärkeintä on, että soitto tulee suoraan sydämestä, oli se sitten simppeliä tai teknisesti haastavaa.
”Allan Holdsworth, Eddie Van Halen, Joe Satriani, Yngwie – heidän soittonsa tulee sydämestä. Monille soitto on kuitenkin kuin urheilua. Musiikin tarkoitus on heijastaa kauneutta, luovuutta, tunnetta, elämää. Tekniselle kamalle on paikkansa ja yleisönsä, mutta luulen, että ihmiset kyllästyvät sellaiseen vielä. Ihmiset tekevät teknisesti todella mielenkiintoisia juttuja tänä päivänä. Rajoja venytetään ja rakastan sitä, mutta alleviivaan, että tärkeintä on soittaa biisin mukaan. Sillä tavalla musiikissa on paljon enemmän rehellisyyttä ja ajattomuutta.”
https://youtu.be/SeKtCya1X2E