Pitkän linjan rokkipoppoo The 69 Eyes nousi viikonloppuna otsikoihin reisille menneen Oulun-keikan vuoksi. Bändi aloitti keikkansa Hevimestassa puolitoista tuntia myöhässä, ja silminnäkijöiden mukaan tukevassa humalassa ollut laulaja Jyrki 69 poistui vielä lavalta kesken esityksen. Itse ”esitys” oli mongerrusta, ulinaa ja tolppia vasten nukkumista.
Jyrki ja myös Hevimesta ovat pahoitelleet tapahtunutta, ja hyvä niin. Korvaava keikka pidetään Hevimestassa marraskuussa. Toivottavasti Jyrki on tuolloin ihan mehulinjalla.
Tapaus herätti totta kai myös melkoisen kommenttimyrskyn sosiaalisessa mediassa. Valtaosan kommenteista voi jakaa kolmeen ryhmään:
Ensimmäinen ryhmä tuomitsee kännäämisen jyrkästi ja mikäli ennen kuului yhtyeen faneihin, ei enää halua olla missään tekemisissä ”mokoman paskaryhmän kanssa”, jonka ”meininki muistuttaa amatöörien puuhastelua”.
Toinen ryhmä on bändiä puolustavat innokkaat fanit sekä ne, jotka ihmettelevät miksi valitetaan, kun ”rokkari käyttäytyy niin kuin kunnon rokkarin kuuluu”.
Kolmas eli tässäkin tapauksessa se hiljaisin ryhmä on sitten mielipiteineen jossain näiden kahden muun ryhmän välimaastossa.
On kieltämättä huvittavaa, miten herkästi ja eritoten verisesti nykyään asioista pahastutaan ja vihastutaan. The 69 Eyeskin on heittänyt urallaan monen monituista keikkaa, eikä sillä ainakaan minun tietääkseni ole maine vastaavista sattumuksista. Ihmisiä ne muusikotkin ovat ja joskus sattuu ylilyöntejä, varsinkin kun ammatin puolesta viinaa on yleensä runsaasti tarjolla. Onpahan keikkapaikkoja, joissa baarimikko saattaa kaataa Jallua tuoppiin riippumatta siitä, tilasitko kaljaa vai vettä tai oletko laulaja, basisti, roudari vai kuski.
Ymmärrän pettymyksen keikasta, ja siitä kuuluu saada rahat takaisin, ei kahta kysymystäkään. Mutta että yhden huonon keikan vuoksi ollaan valmiita viemään koko yhtye häpeäpaalun kautta giljotiiniin? Aika paksua, oli bändin musiikista sitten mitä mieltä tahansa.
”Tuskin annat kirurgille/palomiehelle/poliisille/jne anteeksi, jos se yhtenä päivänä sattuu tulemaan kännissä töissä”, on yksi argumentti, jota moni viljelee tämän tapauksen kohdalla. En, mutta kenenkään elämä ei tietääkseni ole kiinni siitä, soittaako kitaristi kännipäissään biisiä kaksi iskua jäljessä tai epävireisellä kitaralla.
Jotain suhteellisuudentajua nyt niihin argumentteihin, kiitos.
Mutta se on totta, että muusikko on keikalla töissä. Ammattiylpeyttä täytyy tuntea sen verran, että pystyy antamaan faneilleen kaikkensa. Omat rajansa täytyy tuntea erityisesti alkoholin kanssa.
”Mutta se on vaan rock ’n’ rollia!” huutelee joku.
Vaikka Slash oksentelikin vieroitusoireissaan vahvistimensa taakse keikalla Guns N’ Rosesin alkuaikoina, soitto kulki ja keikka vedettiin loppuun. Vaikka Lemmyn terveys reistaili viimeisinä vuosina, ei Motörheadin keikkoja keskeytetty liian kännisten soittajien vuoksi. Dave Mustaine sekakäytti 80-luvulla kaikkea mahdollista maidosta heroiiniin, mutta keikat hoidettiin kunnialla. Doorsin keikka keskeytyi, kun poliisi vei Morrisonin putkaan, ei siksi, etteikö Morrison olisi kyennyt laulamaan. Hotellihuoneita on pistetty remonttiin ja televisioita paiskottu ikkunoista, mutta sen vuoksi ei ole keskeytetty keikkoja.
Se ei ole rock, kun humalainen Wes Scantlin haukkuu yleisöä ja kävelee lavalta. Ties kuinka monennetta kertaa. Se ei ole rock, kun Turmion Kätilöiden tuuraava laulaja sekoilee kännissä ja joudutaan lopulta kantamaan keikkabussiin. Tuoreessa muistissa on toki vielä myös Philip Anselmon ”viinipäissään” keksimä ”natsihassuttelu” ja sen jälkipyykki. Rock?
On eri asia vetää keikka pienessä hiprakassa esiintymisen kärsimättä ja bailata keikan jälkeen aamuyöhön, kuin vetää pleksit ennen keikkaa ja kusta hommat huolella. Siinä kärsii oma maine, bändin maine, keikkapaikka, promoottori – ja ennen kaikkea maksava yleisö.
The 69 Eyesin sekoilu ylitti tällä kertaa rajan, eikä se ole hyvä juttu. Mutta yhtye on asiasta pahoillaan ja aikoo kuitata mokansa, mikä on hyvä juttu. Joten annetaan heille siihen mahdollisuus. Varmasti itsekin haluaisit samaa, jos omalle kohdalle osuisi?
Kirjoittaessa levylautasella soi Nick Menzan muistoa kunnioittaen: