Kommentti: Kun suremme kuolleita artisteja, emme sure vain heitä

Nyt meni sitten Prince. Itse en ole koskaan ollut miehen häävi fani, mutta kun kaverini Meriläisen Mikko, Soundin päätoimittaja, kirjoittaa suurimmasta idolistaan mustin näppäimin, sanoihin on helppo samastua.

”Minulta on kuollut liikaa oikeasti läheisiä ihmisiä, että osaan erottaa sen oikean, fyysisesti raastavan surun tästä – mutta kummallisen voimakkaalta ja jopa henkilökohtaiselta tämäkin tuntuu”, Mikko kirjoittaa.

Kyllä, sillä kyse on tavallaan samasta surusta. Kun suree idolisoimaansa popartistia tai ketä tahansa käytännössä kaukaista hahmoa, suree myös niitä läheisiä – ja samalla omaa kuolevaisuuttaan. Fanittamamme tähdet, nuo mielikuvitushahmon kaltaiset ihmiset, ovat kuin johtimia, joiden kautta voimme käsitellä vaikeita asioita helpommin. Tällä periaatteellahan toimii myös heidän tekemänsä taide.

Prince ei taatusti ole Infernon kohderyhmän suurimpia suosikkiartisteja, mutta esimerkiksi viimeisimmän lehtemme kansihahmo, Emperor-legenda Ihsahn, tunnetaan hänen kovana faninaan. Viimeksi Ihsahn puhui aiheesta uusimmassa Soundissa. Morbid Angelin David Vincent puolestaan hehkutteli avustajallemme Markus Laaksolle vierailleensa Tuska-keikkansa alla Princen Hartwall Arenan -konsertissa, koska ”Prince on uskomaton muusikko”.

Jaksamisia niin Norjaan, Amerikkaan kuin Lempäälään.