Kuolemanlaakso-, Chaosweaver- ja Inferno-mieheltä valokuvanäyttely

Kuva: Markus Laakso

Kuolemanlaakso– ja Chaosweaver-yhtyeistä tuttu Markus Laakso, joka tunnetaan myös Infernon avustajana, on musisoinnin ja kirjoittamisen lisäksi valokuvauksen erikoismies. Nyt Laakso on saamassa kuvilleen ensimmäistä kertaa gallerikehykset, kun kotikaupunkinsa Kuopion Kauppakeskus Apajassa avataan hänen töitään kymmenen napsimisvuoden ajalta esittelevä näyttely.

Osa näytteille tulevista kuvista on julkaistu aiemmin lähinnä Pop Median lehtien – Rumban, Infernon ja Rytmin – sivuilla, mutta moni teos esitellään nyt julkisesti ensi kertaa. Mukana on sekä keikkakuvia että potretteja, ja kohteita ovat muiden muassa Ronnie James Dio, Tony Iommi, Danzig, KISS ja Metallica. Näyttelyn kuvat ovat myös ostettavissa kehystettyinä ja signeerattuina.

”Musiikki on erilaisten tunteiden kanavoimista yleisölle taiteen keinoin. Samaan tähtään kuvissanikin Pyrin peilaamaan artistin esittämää säveltaidetta mutta myös tuomaan esiin jotain aitoa hänen persoonastaan: voimaa, veijarimaisuutta, haavoittuvaisuutta. Kuten musiikissakin, fiilis on tärkeintä”, Laakso kertoo tiedotteessaan.

Gods, Heroes and Fragile Stars -näyttely avataan 19.8. Sitä ennen voit ihailla Laakson jälkeä esimerkiksi Infernon Tuska-galleriassa.