Lehti: Iron Maiden vastaa ex-laulajan lyriikkavarkaussyytöksiin – myöntää virheen debyyttilevyn tekijätiedoissa

Dennis Willcockin väitteet yhtye kuittaa kuitenkin pötypuheena.

06.08.2018

Uutisoimme hiljattain Iron Maidenissa varhaisina aikoina toimineen laulaja Dennis Willcockin syyttävän yhtyettä ja basisti Steve Harrisia omien lyriikoidensa varastamisesta ja plagioimisesta kahdella ensimmäisellä Maiden-levyllä. Willcockin asiaa ajaa entinen manageri Barry McKay, joka oli taannoin sovitun Hallowed be thy Name -plagiointikanteenkin taustalla.

Ham & High -lehti uutisoi Iron Maidenin julkaisseen kirjallisen vastineen Willcockin/McKayn kanteelle. Lehden mukaan yhtye myöntää yksin kitaristi Dave Murrayn nimiin kirjatun Charlotte the Harlot -kappaleen tekijätietojen olevan väärin, mutta Willcockilla ei kuitenkaan ole kappaleeseen osaa eikä arpaa – kuten ei muissakaan biiseissä, jotka hän nyt väittää kirjoittaneensa.

”Kappaleen sanat kirjoitti Harris vuoden 1977 tienoilla loppuvuodesta 1976 bändiin liittyneen Murrayn sävellykseen”, Harrisin, Murrayn ja kustannusyhtiö Imagemin vastineessa todetaan.

Willcock oli yhtyeen laulaja vuosina 1976-1977. Willcockin korvaajaksi pestattiin Paul Di’Anno, jonka kanssa yhtye julkaisi kaksi ensimmäistä pitkäsoittoaan. Willcockin kanteessa sanotaan laulajan nostaneen asian pöydälle vasta nyt, koska ei ole aiemmin kuunnellut bändin vuonna 1980 ja 1981 ilmestyneitä levyjä. Iron Maiden kyseenalaistaakin Willcockin muistin ja tarkoitusperät puolustuksessaan.

”Bändissä ollessaan hän oli surullisenkuuluisa siitä, että unohteli biisien sanoja tai lauloi niitä väärin. Hän joutui lunttaamaan sanoja lapuista keikoilla. Niinpä on hyvin epätodennäköistä, että Willcock nyt muistaisi sanoituksia, jotka hän väitetysti kirjoitti 40 vuotta sitten.”

Ham & High -lehden mukaan Barry McKay on kuitannut Maidenin väitteet ”keksityiksi” ja ”vittumaisiksi”. Lehden  mukaan hän ei malta odottaa, että asia viedään oikeuden käsiteltäväksi.

Lisää luettavaa