Linkin Park -nokkamies nauraa hevipuristeille – ”Me pidimme metallin elossa”

Metal Hammer -lehti haastatteli Linkin Parkin Chester Benningtonia, jonka yhtyeen debyyttialbumi Hybrid Theory (2000) on mukana lehden 100 parasta 2000-luvun albumia -listalla.

Bennington nauraa niille hevipuristeille, joista Linkin Park oli vain poikabändi kitaroilla, kun Crawling, One Step Closer ja In The End valloittivat MTV:n ja radioiden soittolistat.

– Minusta on huvittavaa, kun ihmiset puhuvat ”metallin eheydestä” ja siitä, miltä niin sanotus oikean metallin tulee kuulostaa. Mielestäni me pidimme osaltamme metallimusiikin elossa, Bennington toteaa.

– Nykyään todella monet nuoret tulevat sanomaan minulle, että te olitte ensimmäinen rockbändi, jota olen ikinä kuunnellut. Kuulen sitä jatkuvasti. Soitimme pari vuotta sitten Kaliforniassa yllätyskeikan ja keikalla vieraili monia laulajia bändeistä. He kaikki sanoivat Linkin Parkin olleen joko ensimmäinen rockbändi, jota he ovat kuunnelleet tai jopa syy, miksi he puolestaan ovat perustaneet bändin. Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin meidän olevan jollekin se bändi, mikä vaikkapa Deftones, Metallica tai Stone Temple Pilots on minulle.

Linkin Park työskentelee parhaillaan seitsemännen studioalbumin parissa.