Marilyn Mansonin yhtyeen alkuperäiskitaristi Scott Putesky on kuollut

Kitaristilla diagnosoitiin paksusuolen syöpä vuonna 2013.

Scott Putensky, joka tunnettiin myös taiteilijanimellä Daisy Berkowitz, on kuollut, uutisoi San Antonio Current. 49-vuotiaana menehtyneellä Putenskyllä oli diagnosoitu paksusuolen syöpä neljä vuotta sitten.

Putensky tapasi Brian Warnerin ja perusti tämän kanssa vuonna 1989 yhtyeen Marilyn Manson & The Spooky Kids. Warnerin kehittelemästä Marilyn Manson -taiteilijanimestä inspiroituneena Putensky pohjasi oman Daisy Berkowitz -hahmonsa Son of Samina tunnettuun sarjamurhaaja David Berkowitziin. Spooky Kids julkaisi vuosina 1989–1922 seitsemän demo- ja livekasettia, kunnes vaihtoi nimensä pelkäksi Marilyn Mansoniksi. Putesky oli mukana Mansonin Portrait of an American Family -debyytillä (1994) sekä sitä seuranneilla Smells Like Children -ep:llä (1995) ja läpimurtolevy Antichrist Superstarilla (1996). Putesky kuitenkin erosi bändistä Superstarin äänitysten aikana taiteellisten erimielisyyksien vuoksi.

Lisäys 23.10. 13:46: Marilyn Manson muisti edesmennyttä kitaristiaan julkaisemalla Instagramissaan vanhan yhteiskuvan, jonka saatetekstiksi Manson kirjoittaa: ”Putesky ja minä teimme hienoa musiikkia yhdessä. Meillä oli erimielisyyksiä, mutta tulen aina muistamaan hyvät ajat paremmin. Kaikkien tulisi kuunnella Man that You Fear -kappale hänen muistolleen, se oli hänen suosikkinsa”.

Mansonin yhtyeestä eroamisen jälkeen Putensky perusti oman Three Ton Gate -yhtyeen ja soitti muun muassa Jack Off Jillin sekä Godheadin riveissä. Jack Off Jill julkaisi viime sunnuntaina Facebook-sivuillaan kuvan Putenskyn muistolle.