Mastodon-basisti lipsautti haastattelussa Queens of the Stone Age -fanien kannalta hyviä uutisia

Troy Sanders puhui lisäksi Gone is Gone -sivuprojektinsa tulevasta debyyttilevystä ja bändin merkityksestä sen jäsenille.

12.01.2017

Mastodonissa laulajan ja basistin saappaissa seisova Troy Sanders oli hiljattain Rolling Stone -lehden haastateltavana Gone is Gone -sivuprojektinsa debyyttilevyn tiimoilta. Sanders tuli samalla lipsauttaneeksi yhtyetoverinsa toisesta bändistä kyseisen yhtyeen faneja varmasti ilahduttavia uutisia.

Gone is Gone koostuu Sandersin lisäksi At the Drive-In -rumpali Tony Hajjarista, Queens of the Stone Age -yhtyeen kitaristi Troy Van Leeuwenista sekä multi-instrumentalisti Mike Zarinista. Kun Sandersilta tiedusteltiin, millainen merkitys yhtyeellä on, paljasti hän kaikkien soittajiensa ”pääbändien” julkaisevan tänä vuonna uutta musiikkia.

– Mielestäni Gone is Gone on bändi, jota kukaan meistä ei tarvitse, mutta jota me todella haluamme. Emme me muuten omistaisi vuoden ensimmäistä viikkoa tälle bändille. Niin Queens of the Stone Age, Mastodon kuin At the Drive-In ovat kaikki olleet kiireisiä studiossa ja kaikilta tulee tänä vuonna uusi levy. Kiirettä tulee pitämään jatkossakin, kun lähdemme kaikki kiertämään ympäri maailmaa. Kuitenkin sitoudumme myös tähän bändiin ja se kertoo paljon, Sanders toteaa.

Mastodonin ja At the Drive-Inin kohdallahan tämä ei ollut uutta tietoa, mutta Queens of the Stone Age -leirissä on ollu asian suhteen hiljaisempaa. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto …Like Clockwork julkaistiin 2013 ja yhtyeen pääpuuhamies Josh Homme on pitänyt itsensä sen jälkeen kiireisenä muun muassa Iggy Popin taustabändissä. Mutta tänä vuonna jotain ilmeisesti tapahtuu myös QotSA-leirissä, mikä on varsin hieno uutinen!

Gone is Gonen debyyttialbumi Echolocation julkaistiin puolestaan 6. tammikuuta, joka on jatkoa viime vuonna julkaistulle eponyymille debyytti-ep:lle.

– Tämä bändi ei tuo meille mainetta ja mammonaa, vaan saamme siitä energiaa ja täyttymyksentunteen. Bändissä on neljä ihmistä samalla aaltopituudella ja se on aika hienoa, Sanders sanoo.

Lisää luettavaa