Metal Hammer pyysi metallimuusikoita valitsemaan kuluneen 50 vuoden parhaat levyt – jättiraadissa mukana myös suomalaisia

Listaan pääsivät vaikuttamaan Nightwishin Tuomas Holopainen sekä Children of Bodomin Alexi Laiho.

01.04.2019

Metal Hammer -lehti kokosi yhteen 50 metallimuusikosta koostuvan raadin ja pyysi näitä valitsemaan kymmenen parasta metallialbumia kuluneen 50 vuoden ajalta. Eikä raatiin pyydetty ihan mitä tahansa rivimuusikoita, vaan omia valintojaan pääsivät tekemään muun muassa Dave Mustaine (Megadeth), Scott Ian (Anthrax), Mikael Åkerfeldt (Opeth), Doro Pesch, Dani Filth (Cradle of Filth) ja James LaBrie (Dream Theater).

Jättiraadissa oli myös suomalaisväri ja oman painavan mielipiteensä pääsivät kertomaan Nightwishin ja Children of Bodomin kipparit. Tuomas Holopainen valitsi yhdeksi 1990-luvun kovimmaksi levyksi The 3rd and the Mortalin Tears Laid In Earthin.

”Ei ole liioiteltua sanoa, ettei Nightwishia olisi olemassa ilman [The  3rd and the Mortalia]. Norjalaisbändi lokeroitiin tunnelmametalliksi – he olivat doomahtavia, melodisia, synkkiä ja vaikkeivät he olleet sinfonisia, heillä oli kaunisääninen naislaulaja. Kuulin heitä ja ajattelin, että haluan tehdä jotain vastaavaa”, Holopainen perustelee valintaansa.

”Tämä oli heidän ensimmäinen levynsä. Olin 17-vuotias ja kuulin kappaleen Why So Lonely radiosta. Elämässäni oli paljon pimeyttä siinä vaiheessa ja pystyin samaistumaan biisiin. Menin ja ostin levyn ja se vei minut kokonaan toiseen maailmaan. Se oli niin kaunis ja synkkä. Kun nuo puolet yhdistetään, syntyy musiikkia, josta minä pidän.”

Alexi Laiho nostaa puolestaan – ehkä hieman yllättäenkin – Andrew W.K.:n I Get Wetin yhdeksi viime vuosikymmenen hienoimmaksi albumiksi. Laiho kuvailee Andrew W.K.:ta ainutlaatuisen hulluksi hahmoksi, joka on kuin elävä sarjakuvahahmo.

”Äänitimme Hate Crew Deathrollia ja MTV pyöritti tauotta She Is Beautifulia. Ihmettelin, että ’Kuka helvetti tämä kaveri on? Minun on pakko saada tämä levy!’ Niin minä teinkin ja sitä kuunneltiin sitten koko äänityssessioiden läpi. Se syöpyi päähäni”, Laiho kertoo.

”Kuuntelen I Get Wetiä edelleen usein. Se ei ole vain bilemusaa vaan heräämismusiikkia. Se saa hyvälle tuulelle ja toimii muuten edelleen.”

Metal Hammerin koko listan perusteluineen voit lukea täältä.

Lisää luettavaa