Metallica jälleen yllättävien biisivalintojen äärellä akustisella keikalla – katso duetto Neil Youngin kanssa

24.10.2016

Metallica osallistui viime viikonloppuna Neil Youngin vuotuiseen Bridge School Benefit -hyväntekeväisyyskonserttiin. Yhtye on esiintynyt Kaliforniassa järjestettävässä hyväntekeväisyystapahtumassa aiemmin vuosina 1997 ja 2007 ja tänäkin vuonna kuultiin jälleen harvinainen akustinen setti, joka sisälsi harvemmin kuultuja Metallica-kappaleita sekä vieläkin harvinaisempia lainabiisejä.

Sekä lauantaina että sunnuntaina soitettuihin setteihin kuului muun muassa kolmatta kertaa Metallican keikalla esittämä Deep Purple -balladi When A Blind Man Cries sekä esimmäistä kertaa soitettu versiointi The Clashin Clampdownista. Lisäksi tulevan Hardwired… To Self-Destruct -albumin thrashisti kaahaava ensisingle Hardwired oli taivutettu akustiseen muotoon, vaikkakin sen treenaaminen alla olevan videon perusteella olikin ehkä jäänyt hieman puolitiehen.

Molempien iltojen keikat huipentuivat Neil Youngin noustessa lavalle yhdessä Hetfieldin, Ulrichin, Hammettin ja Trujillon (joka muuten juhlisti sunnuntaina 52-vuotispäiväänsä) kanssa. Young ja Hetfield duetoivat Buffalo Springfieldin kappaleen Mr. Soul, josta myös video alla.

Lisää luettavaa