Metallica julkaisi livetaltioinnin vuodelta 2018 – setissä harvinaisuus, jota soitettu vain 10 kertaa keikalla

Metallica Mondays -videosarja teki paluun.

25.05.2021

Kun korona vuosi sitten iski ja alkoi jyllätä ympäri maailmaa, päätti Metallica tarjota faneilleen jotain lohtua peruuntuneiden keikkojen tilalle ja karanteenissa istumista helpottamaan julkaisemalla sarjan arkistojen kätköistä kaivettuja keikkataltiointeja. Metallica Mondays -sarjassa nähtiin siis viikottain keikkoja eri aikakausilta aina debyyttilevy Kill ’em Allin (1983) julkaisukiertueelta viimeisimmän Hardwired… To Self-Destruct -albumin (2016) kiertueeseen saakka.

Sarja päättyi jo yhdeksän kuukautta ja 23 keikkaa sitten, mutta nyt sarja teki yhden keikkatallenteen mittaisen paluun. Yhtye julkaisi nimittäin taltioinnin Nebraskan-keikaltaan, joka kuvattiin syyskuussa 2018. Kaksi ja puoli tuntia kellottavan setin aikana kuultiin runsaasti Hardwired-albumin kappaleita, ikivihreitä keikkaklassikoita sekä harvinaisempana vetäisynä The Unforgiven III -kappale, jonka yhtye on esittänyt keikoillaan kaikkiaan vain kymmenen kertaa. Tämän nimenomaisen keikan jälkeen biisi on soitettu livenä vain kahdesti S&M2-keikoilla vuotta myöhemmin.

Lisää luettavaa