Etsi
Queen of Time (Live at Tavastia 2021) on tallenne livestriimikeikasta, jonka yhtye soitti koronasulkujen aikana.
Gorgutsin keikalla kuultiin paljon vanhaa materiaalia.
Taltiointi vuoden 2015 Rock In Rio -festareilta.
Livetaltiointia tarjolla.
Huippumuusikot löivät hetkeksi hynttyyt yhteen.
Anthraxin taannoinen juhlakeikka on pian pällisteltävissä kotisohvalta käsin.
Uusi In Flames -albumi tekee hiljalleen tuloaan.
Syksyllä Suomeen saapuva Anthrax juhlisti viime kesänä nelikymppisiään striimikeikalla, joka julkaistaan nyt livetaltiointina.
Yhtyeen leirissä juhlistettiin Lemmyn syntymäpäivää arkistojen kätköistä kaivetulla keikkatallenteella.
Kiitos Staccs-palvelun.
Rats Will Feast ja The Feral Young löivät hynttyyt yhteen koronapandemian keskellä.
Kappale oli osa juhlakonsertin akustista osiota.
Livealbumi taltioitiin keikalla, jonka settilista koottiin äänestyksen perusteella.
Konserttitaltiointi julkaistaan niin cd:nä, vinyylinä kuin dvd:nä.
Metallica Mondays -videosarja teki paluun.
Vuoden metallipalkinnon pokkasi Nightwish.
Live in Moscow näkee päivänvalon toukokuussa.
Turkulaisyhtyeen esitys on kuvattu Espoon Kulttuurikeskuksessa.
Live in Moscow kuvattiin maaliskuussa 2020.
Äänitys tehtiin Heaven and Hell -albumin tuotantosessioissa.
Videolle on koottu tunnelmia Nevalaisen viimeiseltä Nightwish-kiertueelta.
Luvassa livetaltiointeja sekä keskustelutuokio.
Ranskalaisen Gojiran livetaltiointi on odotetusti laadukasta jälkeä.
A Symphonic Journey to Remember on yhtyeen ensimmäinen livejulkaisu.
Toissakesän festareilla tapahtui myös tällaista.