Swallow the Sun julkaisee uransa ensimmäisen livealbumin – taltioitu bändin juhlakiertueella

Konserttitaltiointi julkaistaan niin cd:nä, vinyylinä kuin dvd:nä.

28.05.2021

Swallow the Sun julkaisee uransa ensimmäisen livealbumin 30. heinäkuuta. 20 Years of Gloom, Beauty and Despair – Live in Helsinki -kokonaisuus julkaistaan Century Median kautta ja ilmestyy niin cd:nä, vinyylinä kuin myös dvd:nä.

20 Years of Gloom, Beauty and Despair taltioitiin keväällä 2020 yhtyeen lyhyeksi jääneen juhlakiertueen keikalla Helsingin Tavastia-klubilla. Konsertin ensimmäinen puolisko soitettiin jousisektiolla vahvistettuna, toisen puoliskon kappaleet oli valittu settiin yleisöäänestyksen perusteella.

”Pystyimme soittamaan vain kymmenen suunnitelluista 20-vuotisjuhlakiertueen keikoista, kunnes koko maailma meni kiinni maaliskuussa 2020, ja kiertueen loppu peruttiin. Onneksi filmasimme ja äänitimme yhden keikoista, joka nyt julkaistaan kaikkien aikojen ensimmäisenä livealbuminamme sillä aikaa, kun odottelemme pääsyä keikoille”, kommentoi laulaja Mikko Kotamäki.

Lisää luettavaa