”Minua on pyydetty täysin HIMiä kopioiviin bändeihin” – haastattelussa rumpali Mika ”Kaasu” Karppinen

HIMistä tutuksi tullut Mika ”Kaasu” Karppinen on pienen tauon jälkeen ajankohtainen useankin yhtyeen rumpalina. Vaikka miehen tyylikirjo on ollut laaja, yhden tietyn hevigenren soittajaksi hän ei luultavasti lähtisi.

Kuva: Jussi Ratilainen

Mika Kristian Karppinen alias Kaasu alias Gas Lipstick on rumpali, jonka suuri yleisö tuntee parhaiten siitä, että hän soitti rumpuja Ville Valon johtamassa HIM-yhtyeessä vuosina 1998–2015. Ero bändistä tapahtui ilmeisen ystävällisissä merkeissä, ja syynä oli lähinnä se, että Kaasu tahtoi uusia haasteita ja mahdollisuuksia osallistua itse kappaleiden tekemiseen. 

Mies on ollut biisinkirjoittajan roolissa useammassakin yhtyeessä, ja hänen henkilöhistoriastaan löytyy muutenkin laaja lista bändejä. Palatkaamme niihin hiukan myöhemmin. 

HIM jatkoi Kaasun erottua vielä hetkisen, ja lopullinen naula yhtyeen arkkuun lyötiin viime vuodenvaihteen perinteisellä Tavastian-keikalla. Mieleen nousee kysymys, tiesikö tai aavistiko Kaasu HIMin olevan uransa ehtoopuolella, kun hän ilmoitti lähdöstään alkuvuodesta 2015. 

– Mistään sellaisesta ei ollut mitään puhetta. Päinvastoin, siinä ryhdyttiin jo pikkuhiljaa suunnittelemaan uutta levyä ja Villellä oli jo muutamia biisejä valmiina. Siinä vaiheessa oli vielä sellainen kutina, että seuraava levy olisi tulossa niin nopeasti kuin mahdollista, Kaasu valottaa. 

Seuraavaa HIM-levyä ei kuitenkaan enää syntynyt, ja Tears on Tape (2013) jäi sekä Kaasun viimeiseksi HIM-pitkäsoitoksi että yhtyeen joutsenlauluksi. Kaasu ei tiennyt lähtönsä jälkeenkään HIMin lopettamisaikeista ennen kuin asiasta ilmoitettiin julkisesti. 

– Olen ollut hirveän vähän kontaktissa heihin eroamiseni jälkeen, ihan viime aikoihin asti. Mitä nyt silloin tällöin näkee tuolla jossain, niin ollaan vähän juteltu. Olen kuitenkin ihan tietoisesti halunnut pitää vähän etäisyyttä. 

Kaasu kertoo, että hän hyppäsi love metal -suuruudesta lähtiessään aivan tyhjän päälle. 

– Minulla ei ollut mitään tietoa tulevaisuudesta. En edes skautannut tai kysellyt mitään mahdollisista pesteistä muissa yhtyeissä. Olen sellainen periaatteiden mies, että kun ollaan yhä bändissä, silloin ei katsella muualle. Minulla oli selkeä visio, että alan katsella uusia projekteja vasta sitten, kun olen sanonut viimeisen sanani ja poistunut HIMistä. 

Paluu timpuriksi? 

HIM-pestin loppuaikoihin liittyy myös yksi Kaasun uran suurimmista vastoinkäymisistä. Yhtye oli valmistelemassa materiaalia mainitulle Tears on Tape -levylle syksyllä 2011, kun rumpali loukkasi tärkeimmät työkalunsa, kätensä. 

– Meillä oli yhteinen treenis Amorphiksen kanssa, joka oli myös treenaamassa levyään varten. Olimme sopineet, että kumpikin yhtye soittaa aina viikon kerrallaan ja sitten vaihdetaan vuoroa, Kaasu muistelee. 

– HIMillä oli vikat treenit ja Amorphis oli tulossa seuraavana päivänä. Olimme sovittamassa erästä biisiä ja se oli jo melkein valmis, kun käsiin alkoi sattua. Sanoin, että paskanmarjat, vedetään vain. Kohta tulee viikko huilia, sitten ehtii lepäämään. Ei olisi kannattanut. 

Kaasu hankkiutui kipujen vuoksi hoitoon, ja paljastui, että hänen molemmissa käsissään on rasituksesta johtuva penikkatauti. 

– Siinä meni yhdeksän kuukautta, että olin sataprosenttisesti takaisin kunnossa. Se oli hirveimpiä vuosia, mitä minulla on ollut. Lääkäri sanoi, että kyllä sinä paranet, ei hätää. Mutta totta kai siinä tulee varsinkin alussa pelkoja, että mitä jos tämä on tässä. Minulla on timpurin paperit, mutta ei niitäkään hommia pysty tekemään, kun on kädet kipeänä. 

– Kyllä sitä silti huomasi, että pelko karisee vähitellen pois, kun sai luvan mennä parin kuukauden jälkeen vetämään varovaisia harjoituksia ja pystyi vähitellen soittamaan kovempaa ja kovempaa. Sitten tuli sellainen hirveä taistelufiilis, että näytän kaikille. 

Oireet eivät ole uusiutuneet. Kaasu on kuitenkin osannut varoa enemmän. 

– Ennen sitä veteli vähän putkimiesmeiningillä. Nykyään, kun alkaa pitkissä treeneissä tuntua käsissä, pidän tauon. Lääkäri sanoi, ettei saa koskaan soittaa kipua vastaan. Noiden tapahtumien jälkeen olen tehnyt puolenkymmentä levyä ja soittanut noin parisataa keikkaa, ja kaikki on mennyt hyvin. 

Ruotsi kutsuu 

HIMin jälkeen tulevaisuus oli siis avoinna, mutta vähitellen alkoi taas tapahtua. Yksi merkittävistä tapauksista oli se, kun melodisen death metalin ruotsalaislegendan In Flamesin ja rumpali Daniel Svenssonin tiet erkanivat loppuvuodesta 2015. 

– Laitoin niin sanotusti nimen hattuun, kun yhtye etsi uutta rumpalia. Kävin äänittämässä Sonic Pump -studiolla kolmen kappaleen rumpuvideon, miksautin sen hyvin ja lähetin In Flamesille. He kuitenkin päätyivät kiinnittämään bändiin amerikkalaisen Joe Rickardin, joka soitti sessiopohjalta jo Battles-levyllä. 

– Kitaristi Niclas Engelin kuitenkin otti myöhemmin yhteyttä ja sanoi, että tykkää soitostani tosi paljon. Samalla mies kertoi, että hänellä olisi toinenkin bändi kehitteillä, olisinko kiinnostunut. He olivat ehtineet jo äänittää levyllisen verran musiikkia. Tai siinä vaiheessa oli vielä kuvitelma, että se on kokonainen levy. Sillä kokonaisuudella oli kuusi biisiä. Sanoin, että mikäs siinä, laita musiikkia tulemaan. 

Kyseessä oli ryhmä, joka tultaisiin tuntemaan nimellä We Sell the Dead. 

– Pääsin ensimmäisen kappaleen loppuun ja soitin heti takaisin, että olen mukana. Kyseessä oli Echoes of an Ugly Past, joka on lopullisellakin levyllä ensimmäinen varsinainen kappale. Tykästyin todella paljon sekä itse kappaleeseen että Apollon [Papathanasio, tuttu erityisesti Spiritual Beggarsista ja Firewindistä] lauluääneen. 

Kyseisellä äänityksellä rumpuja soitti Oscar Nilsson, jonka pääpesti on puolestaan Niclas Engelinin moninaisen bändikatraan Engel-yhtyeessä. 

– Oscar oli soittanut rummut sessiohengessä, jotta projekti pääsee eteenpäin. Ongelmana oli kuitenkin, että Oscarilla oli ollut vain kaksi päivää aikaa harjoitella kappaleita eikä hän ollut saanut niitä kunnolla haltuun. Niistä kappaleista kuuluu, että kompit vähän vaihtuvat kesken biisin ja noin. Hän on kyllä tosi hyvä rumpali, oli vain huonosti valmistautunut. 

– Niclas sanoi, että rummut pitäisi soittaa uudelleen, muuten levy olisi ihan valmis. Niinpä menin studioon ja äänitin rummut viimeisenä instrumenttina sisään. 

Jokainen rumpujensoitosta vähääkään ymmärtävä tajuaa, että valmiiden äänitysten päälle paukuttaminen ei ole mikään helppo tehtävä. 

– Se on kyllä oma taiteenlajinsa. Itse alkaa olla sen verran rutinoitunut tyyppi, että se onnistuu. Sanotaanko näin, että jos olisi parikymppinen, muutamassa yhtyeessä soittanut kaveri, tuollainen ei välttämättä onnistuisi. Se oli kuitenkin lopulta hyvin mielenkiintoinen sessio. 

Saman tempun ovat tehneet muun muassa Dave Grohl Killing Joken vuoden 2003 nimikkolevylle ja Bobby Rock Vinnie Vincent Invasionin vuonna 1986 ilmestyneelle debyytille. Työskentelytapa on kuitenkin hyvin harvinainen. 

Yksi haaste oli kuitenkin vielä tulossa. 

HIM silloin joskus.

– Kun ryhdyimme sorvaamaan levytyssopimusta Ear Musicin kanssa, huomasimme sopimusteksteissä lukevan, että levyllä pitää olla minimissään 45 minuuttia musiikkia. Ja niiden kuuden kappaleen mitta oli reilut 30 minuuttia. 

Mukaan tulivat intro The Body Market ja kaksi uutta kappaletta, Imagine ja Leave Me Alone, joiden myötä 23. helmikuuta ilmestynyt debyytti Heaven Doesn’t Want You and Hell Is Full sai lopullisen muotonsa. 

– Niclas oli säveltänyt seuraavalle levylle pari uutta kappaletta. Eihän siinä, teimme sitten ne valmiiksi asti. Niihin ei valitettavasti enää ehditty tehdä samanlaisia animoituja videoita kuin muihin kappaleeseen. Se on niin pitkä prosessi. Videoartistimme Dan Lind teki videoita käsittääkseni puolentoista vuoden ajan. 

Kun Kaasu lähti HIMistä, hän siis toivoi pääsevänsä yhtyeeseen, jossa saisi osallistua myös säveltämiseen. We Sell The Deadin kohdalla tämä ei ole vielä onnistunut. 

– Kappalemateriaali oli tosiaan jo valmiina, kun liityin mukaan. Niclas on kuitenkin sanonut, että seuraavalle levylle he ottavat minut ilman muuta mukaan sävellystiimiin. Imagine-kappaleeseen tein jo tosin laulumelodiamuutoksen kertosäkeeseen. Sellaista pientä pääsin jo sorvaamaan. 

Doomia moneen lähtöön 

We Sell the Deadin lisäksi Kaasu on ajankohtainen ylistetyn Hallatar-yhtyeen vuoksi. Kyseessä on Swallow the Sunista tunnetun kitaristin Juha Raivion projektibändi, jonka viime lokakuussa ilmestynyt No Stars Upon the Bridge -debyytti on eräänlainen muistokirjoitus Raivion edesmenneelle rakkaalle Aleah Starbridgelle. Raivion ja Kaasun lisäksi yhtyeen varsinaisessa kokoonpanossa vaikuttaa Amorphisin laulaja Tomi Joutsen. 

– Hallatar-kuviot tulivat eteen suunnilleen samoihin aikoihin We Sell the Deadin kanssa, reilu vuosi sitten. Juha soitti minulle ja kertoi, että hän on säveltänyt Aleahille levyllisen kappaleita ja haluaisi minut mukaansa. 

– Vastasin saman tien kyllä, kuulematta nuottiakaan. Juha on ollut suosikkisäveltäjäni jo vuosien ajan, ja olin varma, että tiedossa on jälleen todella hyvää musiikkia. Ilmeisesti Tomilla oli samanlainen tilanne, että hän suostui mukaan ilman mitään kuuntelukokemusta.

Tunsitte siis Juhan kanssa jo entuudestaan?

– Juu. Niin kuin ehkä tiedät, suomalainen skene on aika pieni. Suurin piirtein kaikki tuntevat toisensa. Meillähän on toinenkin bändi Juhan kanssa. Siitä ei viitsi hirveän paljon vielä tässä vaiheessa kertoa, mutta siinä on mielenkiintoinen kokoonpano ja olemme säveltäneet muistaakseni viisi tai kuusi biisiä. Tätä projektia aloimme säätää jo yli kolme vuotta sitten, Kaasu paljastaa.

– Sen yhtyeen kappaleet olemme tehneet Juhan kanssa puoliksi. Se on Hallattaren tavoin doomia, mutta enemmän vanhaa koulukuntaa, aika Candlemass-henkistä. Oikeastaan se on ihan suoraa hatunnostoa Candlemassille. Ehkä siellä on vaikutteita myös Heaven & Helliltä.

Kaasu kertoo, että tällä nimettömäksi jäävällä bändillä ei ole vielä levytyssopimusta tai konkreettista toimintasuunnitelmaa.

Hallatar.

– Biisejä on valmiina, ja kunnon demo pitäisi tehdä jossain vaiheessa. Niistä kappaleista on tehty vain pikainen demon demo, johon olen ohjelmoinut rummut ja siihen on soitettu kitarat ja bassot päälle. Mutta tästä kuullaan sitten jossain vaiheessa. Varmasti menee vielä jonkin aikaa, että pääsee sen kimppuun.

– Hallatar taas on sellainen kokoonpano, että sen tiimoilta ei ole tarkoitus varsinaisesti rundata, ainakaan hirveän paljon. Helmikuussa oli ne kolme Suomen-keikkaa, ja kesällä on luvassa ainakin Tuskan ja John Smith -festivaalin keikat, jotka on jo julkistettu.

Vanhojen kaverusten groove

Helmikuussa tuli tieto, että Kaasu on mukana vielä yhdessä superkokoonpanossa, Flat Earthissä. Bändin muita jäseniä ovat HIM-kitaristi Mikko ”Linde” Lindström, Amorphisista viime vuonna eronnut basisti Niclas Etelävuori ja Polanski-yhtyeessä mainetta kerännyt Anttoni ”Anthony” Pikkarainen.

– Pojat kysyivät minua mukaan ihan sessiopohjalta, avuksi demolle. Se sessio meni niin hyvin ja meillä oli sen verran hauskaa, että he pyysivät minua varsinaiselle levyllekin.

– Tässä saattaa tulla aikatauluongelmia, kun on näitä muitakin juttuja, mutta se oli niin hyvänkuuloista musaa, että päätin lupautua mukaan. Meillä on myös niin pitkä yhteinen historia, että sekin vaikuttaa. Linden kanssa olimme 16 vuotta HIMissä ja Nikun kanssa viitisen vuotta Kyyriassa. Siinä ei kauan kestänyt, kun yhteissoitto ja groove loksahtivat kohdalleen. Yhdet treenit, ja se oli oikeastaan siinä.

Flat Earthin varsinaista perustamisajankohtaa on vaikea määritellä.

– Niku on tehnyt niitä biisejä pikkuhiljaa monta vuotta. Osaa hän on yrittänyt saada Amorphikselle, mutta ne eivät ole menneet läpi.

Flat Earthin kohdalla Kaasun toive omien sävellysten soittamisesta pääsee toteutumaan.

Flat Earth.

– Tulevalla levyllä on kaksi kappalettani. Minulla sattui olemaan yksi biisi, joka sopi yhtyeen linjaan, ja sitten sävelsin toisen ihan varta vasten tälle levylle. Ne ovat riffejä ja laulumelodioita myöten minun tekemiäni.

– Bändin tyyliä on vaikea määritellä. Tietyllä tapaa se on grungahtavaa rockia olematta silti grungea. Kuulen siinä ehkä vähän Faith No Morea, mutta myös Alice in Chainsiä. Toisaalta välillä tulee mieleen Opeth tai Amorphis ja mukana on pientä psykedeliaakin. Eli tyylipaletti on laaja, mutta ihan Waltarin kaltaista ”tehdään mitä vain” -meininkiä se ei ole.

Debyyttilevy on haastattelua tehtäessä äänitysvaiheessa. Samalla bändi kerää joukkorahoituskampanjalla varoja sen kustannusten kattamiseen. Milloin levyn on tarkoitus ilmestyä?

– Se onkin hyvä kysymys. Levy-yhtiöhän tässä täytyisi saada ensin. Nykypäivänä taitaa olla aika yleistä, että yhtyeet tekevät valmiin levyn omalla kustannuksellaan ja tarjoavat sitä sitten levy-yhtiöille. Tyyliin ”levy on tässä, tehdäänkö diili”. Aloimme miettiä, että jos lähettelemme aluksi sellaista vähän paskasoundista demoa yhtiöille, se jää aika pahasti jalkoihin.

– Päädyimme siihen, että tehdään levy itse ja yritetään saada masterdiili jonkin yhtiön kanssa. Lähetimme kyllä sitä aiemmin mainittua demoa muutamaan paikkaan, mutta se olisi saanut olla vähän parempi. Tulimme nopeasti siihen tulokseen, että lähetämme yhtiöille valmiinkuuloisen tuotteen.

– Eli olemme kokeilleet vähän kepillä jäitä. Kun saamme ennen kesää levyn valmiiksi, katsellaan kuvioita vähän enemmän.

Pomppia voi monella tavalla

Eikä tässä vielä kaikki. Kaasun mukaan esimerkiksi vuonna 2004 Utopia Sadistica -levyn tehnyt death grind -yhtye To Separate the Flesh from the Bones on yhä ainakin idean tasolla kasassa. Tässäkin kokoonpanossa soittaa bassoa Niclas Etelävuori. Laulusta puolestaan vastaa Ajattaran Pasi Koskinen, entinen Amorphis-mies hänkin.

– Sitä yhtyettä ei ole tosiaan lyöty missään vaiheessa kuoppaan. Valmiina olisi muistaakseni 17 uutta kappaletta. Ehkä nekin saadaan tehtyä joku kaunis päivä levylle asti. Pasiin ei ole ollut oikein kontaktia moneen vuoteen. En tiedä yhtään, olisiko hän jossain vaiheessa valmis tekemään toisen levyn.

Myös rokahtavampi Bendover on jossain Kaasun lukuisista pöytälaatikoista.

– Sillekin on levyllisen verran matskua. Tyyli on hieman muuttunut. Vuoden 2005 Roll Over! Play Dead! -levystä jäi sellainen olo, että se oli vähän tyylitön. Siitä ei oikein voinut sanoa, minkälaista musiikkia se oli. Nyt se on enemmän New York -hardcoren oloista. Siinä on vähän Biohazardia, Helmetiä ja Prongia, ja kaikkea tällaista. Vähän pomppumetallin suuntaankin mennään.

Kaasu on siis soittanut hyvin monentyylisissä bändeissä, eikä tässäkään ole lueteltu kuin osa hänen ryhmistään, joista osa on yhä kasassa. Onko jokin raskaan rockin tyyli, jota et ehdottomasti haluaisi soittaa?

– Aa, en oikeastaan tiedä. Täytyy oikein miettiä, tämä onkin tosi hyvä kysymys…

Onko tullut tarjouksia, joista olet kieltäytynyt, kun tyyli ei ole miellyttänyt?

– Ei varsinaisesti niin. En vain ole kokenut biisejä omikseni, ne eivät ole olleet tarpeeksi vahvoja. Minua on esimerkiksi pyydetty sellaisiin täysin HIMiä kopioiviin bändeihin. Olen vastannut vähän siihen tyyliin, että miksi minun pitäisi tehdä sellaista, kun olen jo soittanut HIMissä. Näitä yhtyeitä on nyt turha nimetä, ne ovat olleet sellaisia vähän pienempiä bändejä.

Kun nyt 90-lukulaisesta pomppumetallista tuli puhe, niin nu-metalhan kaappasi sen tyylisen jutun, Biohazardin ja Faith No Moren meiningin, ja vei sen vähän eri suuntaan…

– Kyllä, totta joo. En ole oikein koskaan kokenut, että nu-metal olisi ollut musiikkiani, se meni vähän ohi. Slipknotilla oli muutamia hyviä biisejä, mutta muuten minusta ei tullut nu-metal-fania. Joo, nyt selvisi sekin, eli nu-metal-tyyliseen yhtyeeseen en luultavasti lähtisi mukaan.

Julkaistu Infernossa 3/2018.