Etsi
Ville Valo on hääräillyt viime vuodet yksin kotistudiossaan. Pimeydestä parrasvaloihin astelevan miehen tuomisina on ensimmäinen kokonainen soololevy, VV-nimen alla julkaistava Neon Noir.
Tekeekö love metal paluun?
Inferno täytti juuri kaksikymmentä vuotta. Seuraavassa päätoimittajamme summaa kulunutta aikaa ja kuuluttaa tuoretta verta.
Ykköseksi nostettiin ilahduttavasti jotain muuta kuin joku itsestäänselvin singlehitti.
Nightwish yltää peräti kymmenen parhaan joukkoon.
A Heavy Metal Civilization: The History Of Finnish Heavy Metal löytyy Yle Areenasta.
Tuomareita on yritetty vakuuttaa myös Papa Roachilla ja Guano Apesilla
HIMistä tutuksi tullut Mika ”Kaasu” Karppinen on pienen tauon jälkeen ajankohtainen useankin yhtyeen rumpalina. Vaikka miehen tyylikirjo on ollut laaja, yhden tietyn hevigenren soittajaksi hän ei luultavasti lähtisi.
Vuonna 1998 levisi huhu, että Provinssirockin aikana aiotaan polttaa jokin Seinäjoen kirkoista, koska HIM soitti festareilla.
Yhtye työstää parhaillaan esikoislevyään Hiili Hiilesmaan ohjauksissa.
Metal Hammer -lehden lukijat näköjään arvostavat yhtyeen synkempää puolta.
Mokoma- ja Sleep of Monsters -kytkyinen yhtye heittää keikat Turussa ja Tampereella.
HIMin Linde on uuden äärellä. Hänen tulevaisuutensa on selvillä bändin viimeisen kiertueen loppuun asti, mutta siitä eteenpäin kaikki on hämärän peitossa – ja mahdollista.
Uraansa lopetteleva HIM nähdään ennen Tavastiaa vielä muun muassa Oulussa, Seinäjoella ja Tampereella.
"Hautaamme HIMin sydämen Urho Kekkosen kadulle."
Suvilahdessa Tuskaillaan taas 30.6.-2.7.2017
Qstock – 24.–25.7.2015 Oulu