”Minulle riitti” – Burton C. Bell kommentoi eroaan Fear Factorysta ensimmäistä kertaa julkisuudessa

Laulaja sanoo, ettei ole puhunut kitaristi Cazaresin kanssa kolmeen vuoteen.

Laulaja Burton C. Bell ilmoitti hiljattain eroavansa perustamastaan industrial metal -yhtye Fear Factorysta, jota tämä on pyörittänyt kitaristi Dino Cazaresin kanssa 31 vuoden ajan. Bell kommentoi lähtöään nyt ensimmäistä kertaa tarkemmin Kerrang!-lehden tuoreessa haastattelussa.

”Se on ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Nämä lakisotkut ovat imeneet minut kuiviin. Kaikki ne egot ja ahneus – enkä puhu vain bändin jäsenistä, vaan tapaukseen liittyvistä asianajajista”, Bell sanoo viitaten hänen, Cazaresin ja entisten jäsenten Raymond Herreran ja Christian Olde Wolbersin välisiin kiistoihin oikeudesta bändin nimeen ja brändiin.

”Menetin rakkauteni sitä kohtaan. Olen viimeiset kaksi vuotta työskennellyt intensiivisesti Ascension Of The Watchers -projektin parissa ja tehnyt töitä sellaisten tyyppien kanssa, joihin luotan, joita rakastan ja joiden kanssa olen löytänyt musiikillisen nichen, mikä on työntänyt minua eteenpäin. Yllätyksiä on riittänyt viimeisen neljän vuoden aikana paljon. Fear Factoryn kanssa olen saanut vain jatkuvasti ihmetelleä, että ’Mitä?!'”

”Liika on liikaa. Mielestäni 30 vuotta on oikein hyvä matka ja Fear Factoryn kanssa tekemäni levyt ovat aina olemassa ja olen aina osa sitä. Minusta vain tuntui, että nyt on aika jatkaa eteenpäin.”

Cazares on sanonut pitävänsä ovet Bellille auki ainakin toistaiseksi ja tämä voi tulla takaisin bändiin jos vain haluaa. Kun Belliltä kysytään, voisiko tämä kuvitella joskus tulevaisuudessa korjaavansa välit muuhun bändiin ja kenties tekevänsä vielä joskus jotain Fear Factory -nimen alla, laulajan vastaus on selväsanaisen kieltävä.

”Minulle riitti. En ole puhunut Dinon kanssa kolmeen vuoteen. En ole puhunut Raymondin ja Christianin kanssa vielä pidempään aikaan eikä minulla ole siihen mitään aikomustakaan. Aion mennä eteenpäin elämässäni.”

Burton C. Bellin Ascension Of The Watchers -projektin uusi albumi Apocrypha julkaistaan huomenna, 9. lokakuuta.