MTV: Hovioikeus vahvisti tuomion Raskasta joulua -konsertissa sattuneesta turmasta

Vuoden 2017 Raskasta joulua -päätöskonsertti keskeytyi ilmastointiputken rojahdettua yleisöön.

24.12.2021

Vuoden 2017 Raskasta joulua -kiertueen päätöskonsertti Vaasassa keskeytyi heti alkumetreillä ikävällä tavalla, kun yhtäkkiä jäähallin katosta roikkunut ilmastointiputki tippui yleisön sekaan. Läpimitaltaan noin puolimetrinen putki veti mukanaan alas myös valaistuskiskon, kertoi Ilta-Sanomat tuoreeltaan. Kymmeniä ihmisiä loukkaantui ja seitsemän henkeä vietiin sairaalaan hoitamaan vammojaan. Rytäkässä loukkaantuneille aiheutui muun muassa kaularangan nyrjähdyksiä ja murtuma, aivotärähdyksiä sekä lieviä aivovammoja.

Onnettomuustutkinnassa selvisi, että onnettomuus johtui putken huonosti toteutetusta ripustuksesta. Päivää ennen onnettomuutta yksi putken kannakkeista oli pettänyt, mikä aiheutti muille kannattimille liian suuren kuorman.

Vaasan hovioikeus on nyt vahvistanut sakkorangaistukset vammantuottamuksesta hallin ilmastointiputken muutos- ja kiinnitystöistä vastanneen yrityksen toimitusjohtajalle ja työnjohtajalle sekä kahdelle yrityksen työntekijälle. Lisäksi tuomion sai hallista vastannut muutos- ja kiinnitystyöt tilannut mies, uutisoi MTV. Sakkorangaistusten suuruudet vaihtelivat 60 päiväsakosta 40 päiväsakkoon eli 2 520 eurosta 1 080 euroon tuomitun tuloista riippuen.

Tänä vuonna Raskasta joulua -kiertue käsitti seitsemän konserttia päättyen Helsingin Hartwall-areenalle 19. joulukuuta. Kiertueen viimeisillä keikoilla laulajakaarti vahvistui Popedan Pate Mustajärvellä.

Raskasta joulua 2021 esitetään tänään (24.12.) Nelosella kello 21.

Lisää luettavaa