Musiikin parantava voima – haastattelussa Nervosa

Thrash metalia takova Nervosa pisti kokoonpanonsa kunnolla uusiksi saaden aikaiseksi uransa tiukimman ja monipuolisimman albumin.

26.03.2021

Neljäs levynne Perpetual Chaos on reippaasti raivokkain tuotoksenne tähän asti. Tunnetteko itse, että musiikissanne on nyt aivan uudenlaista aggressiota ja energiaa?

– Todellakin! Nyt kun Nervosassa on kolme uutta jäsentä, vaikutekenttämme on laajempi kuin koskaan aiemmin, viime vuonna mukaan astunut solisti Diva Satanica (alias Rocío Vázquez) hehkuttaa.

– Mia Wallace [basso] tulee black metal -ympyröistä, Eleni Notalla [rummut] on taustaa progressiivisesta musiikista ja itse olen toiminut death metalin parissa, joten asiat ovat muuttuneet hieman. Meillä on nyt monta eri näkökulmaa, joilla kaikilla on vaikutus sävellyksiin.

Heijastuuko aggressiivisuus myös levyn teksteihin?

– Perpetual Chaos käsittelee ihmisen käyttäytymistä ja kaikkia niitä hirveitä asioita, joilla olemme tuhonneet tätä planeettaa, kuten kapitalismia, sotia ja eläinrääkkäystä.

– Kerromme erilaisia esimerkkejä maailmaa ravistelevasta kaaoksesta ja rohkaisemme ihmisiä taistelemaan pahuutta vastaan tullakseen vapaiksi.

Vuonna 2010 syntyneen Nervosan jäsenet asuvat alkuperäiskitaristi Prika Amaralia lukuun ottamatta muualla kuin bändin kotimaassa Brasiliassa; Vázquez Espanjassa, Nota Kreikassa ja Wallace Italiassa. Eikö tällainen järjestely tuo paljon ylimääräistä säätöä ja ongelmia?

– Onhan tämä ollut kieltämättä erittäin hankalaa, ja oman osansa ovat tuoneet pandemiarajoitukset. Meidän täytyi matkustaa keskellä tätä hullua tilannetta, lentoja peruttiin ja monet suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä, laulaja muistelee albumin äänitysprosessin kinkkisiä vaiheita.

– Kirjoitimme levyn etänä kolmessa kuukaudessa, toisillemme biisi-ideoita pallotellen. Ympärilläni on joukko mahtavia ja lahjakkaita naisia, ja olen todella ylpeä saadessani olla osa näin uskomatonta projektia.

Yksi Perpetual Chaosin suosikkikappaleistani on vihainen Time to Fight, joka esittelee Nervosan musiikista täysin uuden, hardcorepunkmaisen puolen. Onko teillä ajatuksia kulkea jatkossa pidemmällekin tähän suuntaan?

– Minusta sitä osastoa olisi mielenkiintoista kokeilla jatkossa lisää! Pidän tuollaisesta punkmenosta todella paljon, koska se määrittelee täydellisesti kapinahenkisyyden ja vapauden, joita me kaikki tarvitsemme juuri nyt.

Maailman tila on mitä on. Uskotko rehellisesti, että musiikilla on tarpeeksi voimaa muuttaa asioita parempaan suuntaan?

– Rehellisesti sanoen musiikki on pelastanut elämäni. Se on myös ollut mukana monissa suurissa muutokseen liittyvissä tapahtumissa, kuten Vietnamin sotaa vastustaneessa Woodstockissa ja monien muusikoiden nousussa kotimaansa diktatuuria vastaan.

– Musiikilla on parantava voima ja kyky luoda yhteyksiä ihmisten välille, olivat he sitten kuinka erilaisia tahansa.

Julkaistu Infernossa 1/2021.

Lisää luettavaa