Miten käy poloisen ihmisen, kun hänessä kohtaavat vihtahousu ja hengen vimma?
Känniinhän siinä kajahtaa.
Ainakin jos kättä lyövät saksan kielen sanat Teufel (paholainen) ja Geist (henki) sillä tavoin kuin ne lyövät alankomaalaisyhtye Urfaustin uudella Teufelsgeist-albumilla. Jos hengen käsite viittaa filosofiassa aineettomaan substanssiin aineen vastakohtana, henki-termillä on myös aineellisempi merkitys. Henki piilee myös pullossa, alkoholissa.
Pullon henki on ollut olennainen inspiraationlähde kitaristi-laulaja IX:n (Willem Niemarkt) ja rumpali Vrdrbr:n (Jim Dokter) muodostamalle Urfaustille aina sen alkuhämärästä, vuodesta 2003 saakka.
Mitään mustan metallin baarikärpäsiä ambientvetoinen black metal -duo ei levyillään renkuttele. Mutta päihtymisestä hommassa on kyse, se on… selvä. Teufelsgeist on paholaisen ja hengen diptyykki, joka kuljettaa kuulijansa läpi humaltumisen eri vaiheiden.
Tai no, kyllähän promokirjeen ”intoxication” myrkytykseksikin kääntyy. Albumi laskeutuu euforiasta sellaiseen deliriumin mariaanien hautaan, ettei myrkytys ole yliampuva luonnehdinta.
– Levy on äänimaisema alkoholinkulutuksen vaiheille ja niihin kuuluville riiteille. Samalla sen nimi on hyvä vinkkaus Geist ist Teufel -aikoihimme, rumpali Vrdrbr sanoo.
Aivan. Kuudennen albumin nimi tuo mieleen Urfaustin vuonna 2004 julkaistun Geist ist Teufel -debyytin.
– Ensimmäisen ja uusimman levymme yhteys piilee ennen kaikkea itse musiikissa, siinä miten ambientilla on kokonaisuudessa keskeisin rooli. Ja onhan levyillä siinä mielessä temaattinenkin yhteys, että Geist ist Teufelin aikoina kittasimme aivomme tainnoksiin aina äänittäessämme. Tämä fakta kuuluu kyllä siinä, mitä nauhalle tarttui, Vrdrbr nauraa.
Siinä missä Urväterlicher Sagen -demo (2004) oli vielä puhtaasti ambientia, Geist ist Teufelilla sen rinnalla soi primitiivinen black metal. Ambientmaisemat ja musta metalli ovat sittemmin taipuneet Urfaustin tuotannossa monenlaiseen vuoropuheluun.
Mutta eivät aivan sellaiseen kuin Teufelsgeistilla.
– Tämä albumi lisää taas yhden uuden luvun alati laajenevaan diskografiaamme. Kyllä, kyllä, olemme tehneet ambientia ennenkin sen eri muodoissa, ja aina se on ollut tavalla tai toisella musiikissamme läsnä. Mutta itse koemme, että tämän albumin myötä ympyrä viimein sulkeutuu, Vrdrbr toteaa.
– Ja kuten aina, emme tiedä tälläkään kertaa, mihin matkamme seuraavaksi vie. Voi olla, että kaivaudumme taas juurillemme. Juuri nyt meillä pitää kiirettä uuden materiaalin parissa ja, no, täytyy vain ottaa selvää, millaista kamaa sieltä on tulossa.
Urfaust vuonna 2013. Kuva: Elena Vasilaki
Bunker as usual
Ottakaamme tässä jutussa selvää ennen kaikkea Teufelsgeist-albumista. Jo ensipyöräytyksillä levystä huokuu vahva black metal -lataus. Mikään metallinen ei kuitenkaan ole maalailevassa kokonaisuudessa varsinaisesti pinnalla. Ja niin johtavassa roolissa kuin ambient onkin, Teufelsgeist on vahvasti bändilevy.
Voisi kuvitella, että uuden luvun Urfaustin tarinaan lisänneen musiikillisen päihtymismatkan luominen olisi vaatinut tekijöiltään jollain tavoin poikkeuksellista valmistautumista. Mitä vielä.
– Business as usual: laskeuduimme alas bunkkerihautaan ja annoimme henkien johdattaa meitä. Prosessi oli täsmälleen sama kuin aina ennenkin, Vrdrbr tokaisee.
Tuo bunkkerihauta on yhtä kuin De Bunker -studio, jossa Urfaust on työstänyt lukuisat äänitteensä yhdessä äänittämisestä, miksaamisesta ja masteroinnista vastaavan nimimerkki Deportatorin kanssa. Vrdrbr kokee työskentelyn tutussa ympäristössä, luotettavan työtoverin kanssa palkitsevaksi.
– Deportatorin kanssa työskenteleminen on mahtavaa. Parasta siinä on, että hän saa yhdessä silmänräpäyksessä kiinni siitä, mitä milläkin kertaa haemme. Pitkä yhteistyö mahdollistaa paitsi miellyttävän ja turvallisen työilmapiirin myös sen, että motivoimme ja puskemme toisiamme ottamaan sen ylimääräisen askeleen.
– Toisaalta tutuissa ympyröissä saattaa myös laiskistua. Eli yhteistyötämme voi kutsua myös kaksiteräiseksi miekaksi. Meillä oli taannoin äänityssessio, jossa kävi muutamassa minuutissa selväksi, että ”not today Satan”. Keskeytimme session siihen paikkaan, kun homma ei vain yksinkertaisesti toiminut. Mutta niin se vain joskus menee. Ja onneksemme yhteistyömme sujuu niin hyvin, että pystymme tunnistamaan tuollaiset ongelmat, kun niitä tulee vastaan. Kömmähdykset vain motivoivat meitä venyttämään musiikkimme rajoja entisestään.
Motivaatio on venyttänyt Urfaustia alueille, joille heidän ei ensimmäisenä olettaisi astuvan. Kun Teufeslgeistin avaava kymmenminuuttinen järkäle Offerschaal der Astrologische Mengvormen lähtee soimaan, ensireaktioni on tarkistaa, paninko tosiaan Urfaustin uuden pyörimään.
Vrdrbr ymmärtää hämmennyksen. En ole sen kanssa yksin.
– Kyllä vain, olemme saaneet enemmänkin palautetta, että biisi ja etenkin sen synakuvio kuulostaa varsin euforiselta – tai jopa iloiselta! No, sehän saattaa pitääkin paikkansa. Laululla ja synalla on keskeinen tehtävä siinä, miten biisi kuvastaa alkoholipitoisen illan alun jännitystä ja euforiaa. Mutta se, mikä alkaa tuosta nostattavasta tunnelmasta, voi päätyä melkoisen kieroutuneeseen, alamäkeen sinkoavaan spiraaliin. Juuri tällaisena matkana koko albumi tulisi omaksua.
Spiraalin pohjakosketuksen tarjoaa rujon tunnelmalliseen kurkkulauluambienssiin levyn päättävä Het Godverlaten Leprosarium.
– Se maalaa levyn loppuun totaalisimman mahdollisen deliriumin. Olemme jokainen kokeneet sellaisen. Sen kurimuksessa haluaa vain ja ainoastaan heittää henkensä.
Leivänmuruja ambienssissa
Teufelsgeistin ambienssin voima konkretisoituu siinä, miten levy vaikuttaa konkreettisia mittojaan mittavammalta. Kestoa on vain runsas puoli tuntia – muutama minuutti enemmän kuin Slayerin Reign in Bloodilla – mutta se, miten minuutit käytetään, venyttää kokemusta.
Urfaustin taito piilee myös siinä, mitä ei kuulla, siinä mitä kaikkea äänimaisema jättää avoimeksi, kuulijansa mielikuvituksen täydennettäväksi. Erityisesti tämä nousee kuuluville levyn toisessa kappaleessa Bloedsacrament voor de Geestenzienersissä. Sen soidessa huomaan hyräileväni melodiaa, jota biisissä ei ole, mutta joka istuisi – ainakin minun mielestäni – sen elementtejä vasten oikein hyvin.
– Mainiota. Tuo on osa musiikkimme ritualistista tasoa. Jätämme kuulijan vastuulle täyttää aukot, jotka jäävät ripottelemiemme leivänmurujen välille. On heidän valintansa, seuraavatko he polkua, jonka heille teimme, Vrdrbr myhäilee.
Melkoisen jyhkeitä leivänmuruja ovat Teufelsgeistin basso ja rummut, joihin kiteytyy kokemus albumista bändilevynä. Rytmisektion kuvioiden toisteisuus on linjassa ambienssin kanssa luoden sille vahvan perkussiivisen selkärangan.
– Rummut ja basso ovat tällä levyllä erityisen merkittävä eteenpäin työntävä voima. En silti menisi sanomaan, että niiden osa on muita olennaisempi. Kaikki elementit ovat yhtä arvokkaita, mutta kieltämättä rytmisektio nousee nyt vahvasti pintaan, Vrdrbr sanoo.
Teufelsgeistin bassot herättävät kysymyksen, millainen on Urfaustin suhde post-punkiin. Bassokuviot itsessään eivät suoranaisesti kuulosta siltä, mutta basso tuntuu ottavan ajoittain samankaltaisen roolin kuin Peter Hookin käsissä Joy Divisionin ja New Orderin levyillä, tai varsinkin Simon Gallupin käsittelyssä The Curen tuotannossa.
Vrdrbr ei tunnista näin selkeää yhteyttä, mutta ei ihmettele, jos joku tunnistaa.
– Eittämättä post-punk on vaikuttanut meihin molempiin muusikoina ja sitä kautta myös Urfaustiin. Meillä kummallakin on erittäin laaja musiikkimaku, enkä epäile yhtään, etteikö se heijastuisi kaikessa tekemässämme musiikissa.
Vanhan rouvan unelma
Teufelsgeistiin heijastuu myös tekijöidensä juomamaku, ja olennainen osa albumin konseptia on gini. Niin olennainen, että levyn kylkiäisiksi tehtiin Teufelsgeist-gini. Erikoisboksi, joka sisältää levyn ja ginipullon, myytiin äkkiä loppuun.
Vrdrbr luonnehtii saksalaisen Hoos London Gin -valmistajan kanssa yhteistyössä toteutettua pullon henkeä unelman täyttymykseksi.
– Gini on aina ollut rakkain myrkkyni. Join sitä jo ennen kuin aloin kaljoitella teininä. Tutustuin juomaan Englannissa asuneen tätini kautta: aina kun hän tuli käymään, hän nautti aamiaiseksi gin tonicin. Täti pyysi aina minua tekemään drinkkinsä, ja totta kai otin maistiaisia – ja rakastuin juomaan oitis! Nyt olen juonut giniä melkein 25 vuotta. Kaikki aina haukkuivat minua vanhaksi rouvaksi juomatottumusteni takia, mutta vanhoja rouvia tuli heistäkin.
Vrdrbr ylistää Hoos London Ginin Heiko Hoosia, joka tavoitti täydellisesti hänen toiveensa siitä, millainen henki pulloon tulisi vangita.
– Annoin Heikolle hieman ohjeistusta, millaista makua giniltä toivon. Hän teki neljä erilaista koeversiota, ja hieman maisteltuamme löysimme Teufelsgeistimme. Minulle oli ensiarvoisen tärkeää, että yhteistyökumppanimme on oikea tislaamo, joka valmistaa parasta laatua. Ja juuri sitä Heiko Hoos tekee: parasta giniä! Emme halunneet lähteä tielle, jonka monet bändit valitsevat. He vain kaivavat jostain mahdollisimman halvan tuotteen, ties mitä mausteista, alkoholipitoista vettä. Laatu oli meille tärkeämpää kuin määrä.
Näin levy sai oheisherkkunsa, tai gini soundtrackinsä, miten päin kukin nyt haluaa kokonaisuuden tulkita. Joka tapauksessa Teufelsgeist-gini oli viimeinen askel, joka tarvittiin Vrdrbr:n mainitseman ympyrän sulkeutumiseen.
Black metal tonic
Laajasta musiikkimaustaan huolimatta Vrdrbr ei arkaile vastata, kun keskustelu kääntyy siihen, mitkä musiikilliset kokemukset ovat olleet hänen elämänsä päihdyttävimpiä: omat musiikilliset edesottamukset Urfaustin kanssa.
– Musiikkimme esittäminen on humalluttavin mahdollinen kokemus, tapahtuipa se yleisön edessä keikkalavalla tai omassa yksinäisyydessä studiossa. Joskus on kuin irtautuisin ruumiistani, kuin en olisi fyysisesti paikalla lainkaan. Voin nähdä itseni lavalla leijuessani sen yläpuolella. Se on maagista. Eikä yksikään toinen bändi kykene tarjoamaan minulle samanlaista kokemusta.
Yksin, pimeässä. Niin kuuluu ohjeistus parhaasta mahdollisesta tavasta nauttia Teufelsgeist-albumi ja -gini. Tätä nautiskelutapaa koronapandemia ei hankaloita. Mutta entä kun viimein koittaa aika palata keikkalavoille? Miten tämä yksinäisen päihtymisen eepos tulee toimimaan, kun yleisö kokoontuu yhteen sitä kuulemaan?
Vastaus on koruton.
– Emme tule koskaan esittämään tämän levyn materiaalia keikoilla. Teufelsgeist on tarkoitettu ainoastaan yksin kuunneltavaksi, Vrdrbr painottaa.
Ajatus on linjassa rumpalin suhteeseen black metaliin. Sosialisoimiseen löytyy muita musiikkityylejä. Kun hän haluaa kuunnella black metalia, se tapahtuu kotona, yksinäisyydessä.
Ei ole täysin perusteetonta väittää, etteikö myös Urfaust operoisi hengenheimolaisistaan huolimatta omassa ylväässä yksinäisyydessään. Sen verran persoonallista yhtyeen ilmaisu on, kun tarkastelee sen koko diskografiaa. Black metal on vahvimmin läsnä levyjen atmosfäärissä ja ulkopuolisista vaikuttimista piittaamattomassa tavassa uudistaa ilmaisua.
Ja kun ilmaisua uudistaa, joku on aina julistamassa, että eihän tämä enää mitään black metalia ole. Ei sillä, että julistajista tarvitsisi piitata. Vrdrbr korostaa, ettei Urfaust tosiaankaan piittaa.
– Black metal on aina ollut läsnä paitsi musiikkimme ytimessä myös sieluissamme. Se on majaillut siellä 25 vuotta eikä ole poistumassa. Emme varmastikaan kuulosta kaikki tavanomaiset standardit täyttävältä black metal -bändiltä. Mutta kuka sellaisia edes tarvitsee? Niitä on jo aivan tarpeeksi. Ja heille, joilla on syystä tai toisesta jokin ongelma mustan metallin suhteen, haluan sanoa vain: ehkei black metal yksinkertaisesti ole sinua varten.
Nostakaamme malja toteamukselle. Gin tonic, tietenkin.
Julkaistu Infernossa 11/2020.