Natseja ja liekehtiviä urkuja – haastattelussa Sabaton

Sabatonin kahdeksas studioalbumi on nähnyt päivänvalon. Bändin perustajajäsenet Pär Sundström ja Joakim Brodén sekä kokoonpanon tuorein jäsen, rumpali Hannes Van Dahl, istuivat alas valottamaan sen saloja.

On toukokuu, ja olen saapunut Tukholmassa sijaitsevaan Spotifyn konttoriin. Muutamaa tuntia aiemmin olen kuullut Sabatonin uuden albumin parinkymmenen muun toimittajan kanssa lähes ensimmäisenä maailmassa. Haastattelua odotellessa levy ehti pyöriä kuunteluhuoneessa seitsemän, vaiko peräti kahdeksan kertaa.

The Last Stand on Sabatonin nykyisen, joskin pian historiaan jäävän kokoonpanon toinen albumi. Carolus Rexin ilmestyttyä vuonna 2012 bändin vanhat jäsenet poistuivat takavasemmalle jättäen basisti Pär Sundströmin ja laulaja Joakim Brodénin kahdestaan.

Uudet kitaristit Chris Rörland ja Thobbe Englund tulivat kuvioihin pian, ja rumpalin pestin sai muutaman mutkan jälkeen Hannes Van Dahl. Miehistönvaihdoksia on tosin taas edessä, sillä Englund ilmoitti heinäkuun lopussa jättävänsä Sabatonin kaikessa yhteisymmärryksessä. Uusi kepittäjä on jo valittu ja jatkaa Thobben saappaissa miehen joutsenlauluksi jäävän [jääneen] Sabaton Open Airin jälkeen.

Kokoonpanosta ehti tulla niin vakiintunut, että Sabatonia livenä katsoessa ei uskoisi muita jäseniä koskaan edes olleen. Bändi kertoi aiemmin Infernolle Heroes-albumin (2014) äänittämisen olleen ennennäkemättömän helppoa. Vielä tuolloin uudehkot jäsenet saivat omat osuutensa purkkiin ennätysajassa. The Last Standin tekeminen oli kuitenkin sitäkin helpompaa.

– Se oli vielä nopeampaa, Pär kertoo. – Itse asiassa tämän albumin nauhoitukset olivat bändin historian nopeimmat. Mies katsoo Hannesta ja toteaa: – Taisit viettää studiossa kaksi päivää ja olit periaatteessa valmis rumpujen kanssa.

– Jep, jotain sinne päin, rumpali vastaa.

– Emme ole koskaan kokeneet vastaavaa, Pär jatkaa. – Kaikki sujui oikein hyvin, mutta levyä tehtiin viimeiseen minuuttiin saakka. Eilen illalla Peter [Tägtgren, levyn tuottaja] ja Joakim tulivat ravintolaan näyttäen siltä, etteivät olleet nukkuneet kuukauteen. Peter näytti vanhentuneen kymmenen vuotta. He totesivat täysin uupuneina albumin olevan valmis. Söimme illallista ja juhlimme tähän hetkeen saakka. Levyn miksaaminen ja yksityiskohdat veivät siis paljon aikaa.

Pär vastaa jokaiseen kysymykseen pitkästi ja huolellisesti. Joakim taas on selkeästi bändin huumoriveikko, jonka vastaukset ovat rennompia. Hannes kuuntelee vieressä lähes yhtä kiinnostuneena kuin minä ja lisäilee välillä omia kommenttejaan. Kysyessäni levyn kirjoittamisesta mies alkaa puhua.

– Sen oli tarkoitus viedä paljon enemmän aikaa, Hannes kertoo. – Meillä olikin paljon aikaa, mutta sitten paineet tulivat. Lopetimme keikkailun elokuussa…

– Seuraavat show’t olivat vasta helmikuussa, Pär jatkaa. – Soitimme vain viisi keikkaa tai jotain. Olimme hyvin vapaita kirjoittamaan biisejä, mutta niitä ei syntynyt. Meillä ei ollut paineita, ja muutama viikko ennen studioon menoa se tapahtui: hyvät biisit tulivat kuin itsestään.

Brodénin ylivalta

Joakim ja Pär ovat hoitaneet biisien kirjoittamisen käytännössä koko bändin 17-vuotisen historian ajan. Tuoreella albumilla on kuitenkin muutama kappale, joiden krediiteissä mainitaan kitaristit Englund ja Rörland.

– En ole koskaan ollut mukana säveltämisessä, enkä usko, että olen jatkossakaan, Pär aloittaa. – Minulla on toki omat ideani, mutta en ole läheskään yhtä hyvä biisinkirjoittaja kuin kaikki muut bändissä. Osaan toki tehdä sanoituksia, mutta siinä se onkin. Kun päästään musiikin tekemiseen, Joakim on siinä todella hyvä.

Sitä tuskin kiistää kukaan. Brodén on luonut bändin suurimmat hitit aina Panzer Battalionista lähtien.

– Sen ei kuitenkaan pidä tarkoittaa, että hän on ainoa maailmassa, joka pystyy siihen. Minusta kaikkien pitäisi tuoda omia ideoitaan. Kun Joakim alkaa työstää kappaletta, oli se sitten Thobben, Chrisin tai Hannesin idea, hän saa sen kuulostamaan Sabatonilta, joka tapauksessa. Oli se peräisin mistä tahansa.

Hannes on samoilla linjoilla.

– Ehdottomasti. Me kaikki tuomme omat juttumme demoille ja valitsemme yhdessä parhaat. Mikäli jokin idea ei ole tarpeeksi hyvä, sitä ei laiteta levylle.

– Itse asiassa Joakim kirjoittaa levy levyltä vähemmän biisejä, Pär toteaa.

– Kyllä, toivottavasti. Tuo kuulosti hieman oudolta, mutta tiedäthän, Hannes nauraa.

– Hän on tietysti aina mukana. Hän luo lopullisen, perinteisen Sabaton-soundin, Pär pohtii.

– Laulujen sovitus ja tuollaiset asiat. Jos epäilemme, ettei jokin kuulosta Sabatonilta, hän tekee sen. Biisien ideoinnissa Joakim kuitenkin tekee yhä vähemmän.

Burn your Hammonds

The Last Stand tarjoilee paljon uusia elementtejä. Aloituskappale Sparta on kevyesti industrial-vaikutteinen, ja itämaiset melodiat ovat tehneet paluun ensimmäistä kertaa sitten Primo Victorian (2005). Albumin erottuvin kappale on kuitenkin Blood of Bannockburn säkkipilleineen ja Hammond-urkuineen.

– Minäpä kerron sen biisin tarinan, Pär aloittaa. – Joakim esitteli tuon kappaleen, ja ihmettelin, mitä tämä oikein on. AC/DC kohtaa perinteisen Deep Purplen 1970-luvun hengessä? Siltä se kuulosti demona. Joakim rakasti tuota biisiä ja tahtoi sen ehdottomasti albumille. Olin hyvin epäileväinen, enkä kokenut sen kuuluvan joukkoon. En uskonut, että siihen olisi mahdollista kirjoittaa sopivia sanoituksia, sillä ihmiset tulevat pitämään sitä lähinnä hassuna biisinä.

sabaton2016_ryan_garrison3

Se on kieltämättä päällimmäisin mielikuva kappaleesta…

– Kerroin haluavani kirjoittaa yhden kappaleen sanoitukset, aiheena Skotlanti. Mietimme, mikä kappale se voisi olla, ja päädyimme tähän. Minulla on helvetisti ideoita sanoituksiin, mutta en tykännyt tuosta biisistä niin paljon. Tietysti se oli ihan okei, mutta minulla ei ollut ”sitä” tunnetta siitä. Jos kirjoittaisin sanoitukset tuohon biisiin, siinä täytyisi ehdottomasti olla säkkipillejä ja vastaavaa, jotta se kuulostaisi todella skottilaiselta. Se oli mahdollista, mutta sitten päästään Hammond-urkuihin, joita emme ole käyttäneet koskaan aiemmin…

– Olemme käyttäneet, mutta emme oikeita, Hannes keskeyttää.

– Nimenomaan, tällä kertaa käytimme oikeita, Pär jatkaa. – Kaverimme Tomas on työskennellyt kanssamme viimeiset kuusi vuotta. Hän ei ole juurikaan suuri musiikkimme ystävä, sillä Sabaton on hänelle liian modernia ja ties mitä. Hän sanoi vuosia sitten, että jos joskus teemme perinteisen rokkibiisin 1970-luvun hengessä Hammond-urkujen kera, hän tahtoo soittaa sillä. Nyt meillä oli sellainen kappale.

Äänityksestä ei kuitenkaan selvitty ilman vaikeuksia.

– Hänen täytyi tuoda Hammond B3 -urut Leslie-kaiuttimen ja kaiken muun kera Etelä-Ruotsista asti. Se oli todellinen projekti, sillä ne painavat monta sataa kiloa. Kun viimein saimme ne paikalle, Peterillä ei ollut hajuakaan, kuinka äänittää niitä. Kokeilimme muutaman kerran… ja urut syttyivät tuleen. Ne ovat todella vanhaa elektroniikkaa, ja Tomasin täytyi lähteä Länsi-Ruotsiin pieneen kylään, josta tuollaiselle laitteelle löytyy korjaaja. Luulen, että koko Ruotsissa on vain yksi henkilö, joka osaa sen. Niistä oli hyvin vaikeaa saada oikea soundi, ja olisimme luultavasti voineet tehdä sen myös tavallisilla koskettimilla. Nyt meillä on kuitenkin oikeat Hammond-urut, ja minusta se on hauskaa.

Eksynyt pataljoona

The Last Stand -albumilta julkaistiin kesäkuun alussa ensimmäinen single, The Lost Battalion. Kappale on täysin toista maata kuin Heroesilta lohkaistu To Hell and Back, joka oli jo ensi kuulemalta selkeä hitti. Mihin tämä valinta perustui?

– Teimme päätöksen jo ennen kuin äänitimme koko kappaleen, Pär kertoo. – Tällä albumilla singlen valitseminen osoittautui aiempaa hankalammaksi, sillä kaikki olivat eri mieltä asiasta. Levyllä on niin monia potentiaalisia vaihtoehtoja. Kun kuulin Joakimin soittavan kappaletta ensimmäistä kertaa, tiesin, että tämä tulee olemaan ensimmäinen single. Seuraavien sinkkujen valitseminen oli vielä vaikeampaa, mutta teimme päätökset omien fiilisten ja toimittajien palautteiden pohjalta.

Useat fanit tuomitsivat singlen liian samanlaiseksi edeltävän albumin Hearts of Iron -kappaleen kanssa

– Joku toimittaja mainitsi minulle asiasta, ja sillä hetkellä tajusin samankaltaisuuden, Joakim nauraa.

– Minä en huomannut sitä lainkaan, mutta lienee parempi kopioida itseltään kuin muilta bändeiltä, Pär miettii.

– Jos joku tosiaan haluaa tarttua tähän, kyseessä on oikeasti vain yksi pieni pala biisistä, Joakim toteaa.

Myös Winged Hussars muistuttaa jokseenkin jo klassikoksi muodostunutta The Art of War -kappaletta.

– Sen minäkin tiesin! Joakim huudahtaa. – Kosketinmelodiat on tehty samalla kaavalla, mutta se on ainut

juttu. Jos katsot säkeistöjä ja väliosia, ne eivät ole lainkaan samanlaisia. Tietysti on tuo yksi melodia, mutta se oli tietoinen valinta, kuin paluu menneisyyteen.

Sabatonilla on ikää jo 17 vuotta, ja tuorein levykin on järjestyksessään kahdeksas. Yhtäläisyyksien täydellinen välttäminen tässä vaiheessa lienee jo melko hankalaa?

– Se käy koko ajan vaikeammaksi, Joakim pohtii. – Tietysti voimme pelata varman päälle ja jättää julkaisematta kaiken, mikä muistuttaa vähänkin jotain aiemmin tekemäämme. Silloin musiikkimme ei tosin kuulostaisi enää Sabatonilta! Jos teemme todella perinteisen Sabaton-kappaleen, se muistuttaa jotain aiemmin tekemäämme ja ärsyttää joitakin. Jos taas teemme jotain täysin uutta ja uniikkia, jotkut toiset ärsyyntyvät. Voimme ainoastaan hävitä, hah.

Sankarien paluu

The Last Stand -levyn kaikki kappaleet kertovat konseptialbumin hengessä viimeisistä taisteluista. Nimen julkistuksen jälkeen fanien villit spekulaatiot pääsivät laukkaamaan, ja albumia on epäilty jopa bändin viimeiseksi.

– Kaikki on mahdollista, Pär pohtii. – Albumin ei kuitenkaan ole tarkoitus olla viimeinen. Se on pohjimmiltaan hyvä aihe Sabatonille. Paras nimi ja teema tähän mennessä on ollut Heroes, se oli täydellinen. Kun näimme, mitä Heroes oli, tästä albumista tuli hyvin samankaltainen. Se ei kerro muutamista yksilöistä, vaan useammista henkilöistä, mutta on silti sankariteemainen. The Last Stand on oikein hyvä nimi Sabatonin albumille. Tällä kertaa olimme myös vapaita kulkemaan historiassa minne tahansa.

Sabatonin pääasiallinen aihepiirillinen tavaramerkki on ensimmäinen ja toinen maailmansota. Uudella levyllä on kuitenkin kappaleita, joiden tapahtumat sijoittuvat pitkälle menneisyyteen.

– Menimme peräti 2500 vuotta taaksepäin, sillä nyt meillä oli siihen mahdollisuus. Ajattelimme, että on ihan okei pohjata osa kappaleista myytteihin. Oli mukavaa, kun oli mistä valita. Tietysti siinäkin tuli vastaan ongelmia, sillä valinnanvaraa on aivan liikaa. Se on hieman hankalaa, mutta toisaalta varasta on myös apua. Jos pysyttelisimme vain toisessa maailmansodassa, käyttäisimme jatkuvasti samoja tekstejä. Kappaleissa tulee olemaan panssareita, tankkeja, aseita ja sotaa, kaikkea tuota.

– Natseja, Hannes lisää.

– Jep, niitä on kaikkialla. Menimme siis ajassa 2500 vuotta taaksepäin, aikaan ennen kuin keksimme edes Jeesuksen tai vastaavaa, Pär jatkaa innostuneena. – Tuolloin uskonto ei ollut sellaista kuin nykypäivänä. Se on täysin erilaista. Sodankäyntikään ei ollut sellaista kuin nykyään. Kun tiedämme, miten nämä asiat ovat kehittyneet aikojen saatossa, löysimme monia kiinnostavia teemoja ja pystyimme käyttämään niitä. Esimerkiksi albumin nimikkokappale kertoo paavista, Vatikaanista ja Rooman valloituksesta. Pystyimme käyttämään täysin erilaisia sanoja – sanoja, joita käytimme Carolus Rexillä, se liittyy niin keskeisesti uskontoon.

Carolus Rex on konseptialbumi Ruotsin 1600-luvun kuningaskunnan noususta ja tuhosta. Vaikka uskonto on hyvin olennainen osa sanoituksia, nyt kahlataan aivan erilaisissa teemoissa.

– Pystyimme viimeinkin käyttämään sanoituksia, joita emme olleet käyttäneet koskaan aiemmin. Biisien kirjoittaminen oli lopulta helppoa, sillä yhtäkkiä meillä oli täysi valikoima uusia sanoja. Joidenkin kappaleiden kirjoittaminen on ollut hieman hankalaa, sillä olemme pysyneet samassa aihepiirissä niin kauan ja tehneet kappaleita samoista asioista. Meidän täytyy olla monipuolisia.

Ei niinkään Heroesin jalanjäljissä

To Hell and Backistä tuli reilut kaksi vuotta sitten välittömästi klassikkokappale ja vähintään Gott Min Unsin ja Primo Victorian vertainen livebiisi. The Last Standin kohdalla asiat ovat hieman toisin.

– Tällä albumilla on paljon enemmän ehdokkaita samaan. Aika näyttää, Pär miettii.

– Kun kirjoitin To Hell and Backin, tiesin välittömästi, että se tulee olemaan keikkasetissämme ikuisesti, Joakim kertoo. – Tämä albumi on paljon monipuolisempi. Kaikki kuulijat eivät tule seisomaan yhden tietyn kappaleen takana. Tämä riippuu niin paljon porukan iästä, kansallisuudesta ja siitä, ovatko he uusia vai vanhoja Sabatonin faneja. Jotkut tykkäävät, että teemme nopeampaa ja raskaampaa musiikkia, kun taas toiset pitävät… sanotaanko tunteellisemmasta materiaalista. Minusta tämä on yksi vahvimpia tekemiämme albumeja. Vain sillä on merkitystä, moniko näistä kappaleista on settilistassa viiden vuoden kuluttua.

– Tietysti tulemme soittamaan paljon uusia kappaleita ensi vuoden kiertueella, Pär toteaa väliin.

– Emme tosin tiedä vielä mitä soitamme! Joakim nauraa.

Mitään ei ole ehdottomasti suljettu pois.

– Kaikki riippuu siitä, millaista palautetta saamme, Joakim toteaa. – Yleensä muutama uusi kappale ei toimi livenä, tai yleisö ei innostu, ja vaihdamme ne sellaisiin, joita kuulijat arvostavat eniten. Emme koskaan tekisi kappaletta, jonka emme usko toimivan livenä.

– Heroesin kiertueella odotin ihmisten innostuvan enemmän Smoking Snakesistä. Kuitenkin se toimi vain Brasiliassa. Soitimme sitä muutaman kerran Euroopassa, mutta yleisön reaktio oli lähinnä ”no joo… soittakaa jotain muuta”, Pär naurahtaa.

Bändillä itsellään on hyvä tunne uusista kappaleista.

– Tällä hetkellä tykkään eniten Winged Hussarsista, Pär kertoo. – Kappale on niin voimakas, etten saa sitä mielestäni. Se on todella tarttuva ja yksi parhaista tarinoista albumilla. Toinen suosikkini on Blood of Bannockburn.

– Se saattaa olla minun suosikkini, sillä se tekee minut iloiseksi, Joakim sanoo. – Jos kuuntelen sitä ajaessani autoa, huomaan ajavani niin kovaa, etten voi edes kertoa kuinka kovaa ajan. Joutuisin linnaan! On käsittämätöntä, kuinka hyvän fiiliksen saan tuosta biisistä.

– Jos minun pitäisi valita kappale, jonka soitamme livenä, valitsisin Blood of Bannockburnin, Pär miettii. – Kun soitamme sen vaikka täysin uudelle yleisölle, joka ei ole koskaan kuullut koko kappaletta, se ei vain voi pysyä paikallaan. Tai lähteä kotiin vihaisena sen jälkeen!

Tribuutti omille idoleille

Uuden albumin erikoispainokset sisältävät kolme bonusbiisiä: Camouflage, Afraid to Shoot Strangers ja All Guns Blazing…

– Jokainen biisi on valittu eri syystä, Pär kertoo. – Kuten näkyy, soitamme paljon keikkoja Iron Maidenin kanssa. Mietimme, miksi emme coveroisi heitä.

– Yksi maailman parhaita bändejä! Joakim huudahtaa.

– Jep, Pär jatkaa. – Chris on bändin kovin Maiden-fani, joten annoimme hänen päättää biisin. Aina coveria tehdessä on ihmisiä, joiden mielestä se ei voi voittaa alkuperäistä. Siitä ei voi kilpailla, sillä ihmisten nostalgiaa ei voi viedä pois. Toisaalta on myös niitä, jotka eivät ole koskaan kuulleet koko kappaletta. Näin, vaikka joidenkin mielestä kaikki maailmassa tuntevat jokaisen Iron Maidenin levyttämän kappaleen. Meillä on nuoria faneja, jotka eivät välttämättä tunne. Heille se on täysin uutta, ja he voivat jopa ajatella Sabatonin version olevan parempi.

– Keikoillamme käy paljon porukkaa, jotka eivät ole niinkään vanhemman metallin ystäviä. Tämä on meidän tapamme kiittää ja kehottaa samalla tutustumaan näihinkin tyyppeihin, Joakim sanoo.

sabaton2016_ryan_garrison

Kappaleet ovat nimiensäkin puolesta hyviä valintoja Sabatonille: ampumista ja aseita riittää.

– Judas Priestin kappale oli alun perin Thobben idea, ja hän lauloikin sitä, Pär kertoo. – Päätimme kuitenkin, että jos tämä tulee Sabatonin levylle, Joakimin on ehdottomasti oltava mukana. Olemme tehneet keikkoja myös Judas Priestin kanssa, joten valinta tuntui luonnolliselta.

– En usko, että maailmassa on yhtäkään albumia, jonka soidessa olen juonut enemmän olutta kuin Judas Priestin Painkilleriä kuunnellessa! Joakim nauraa. – Sen täytyy olla jokin ennätys, en usko, että edes tähän huoneeseen mahtuisi tarpeeksi kaljaa kuvaamaan sitä, paljonko olen juonut tätä levyä kuunnellessani.

– Viimeinen valinta oli Camouflage, Pär sanoo. – Se sopii teemaltaan hyvin bändille, onhan meillä maastohousut ja tarinamme kertovat sodasta.

– Se on hyvin erilainen kappale, Joakim sanoo. – Muutamissa kohdissa sitä ei välttämättä edes tunnista Stan Ridgwayn biisiksi. Joskus coverkappale täytyy pitää uskollisena alkuperäiselle, kun toisinaan on parempi muuttaa sitä omaan tyyliin sopivaksi. Hyvä esimerkki tästä on Disturbedin versio Sound of Silencesta. En todellakaan odottanut sitä heiltä!

Iron Maidenistä puheen ollen, kesäkuun lopussa Sabaton soitti Hämeenlinnassa bändin lämmittelijänä, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa. Vastaavaa järjestelyä on todistettu Suomessa aiemminkin, kuten myös monissa muissa maissa. Miltä omien lapsuuden idolien kanssa soittaminen tuntuu?

– Asiat voisivat olla huonomminkin! Joakim nauraa.

– Se on aivan mahtavaa, Pär toteaa. – He inspiroivat meitä, kun perustimme bändin, ja he inspiroivat meitä edelleen. Maiden soittaa edelleen hyviä keikkoja, mikä tarkoittaa, että mekin pystymme samaan. Se tuntuu aika erityiseltä, sillä meillä se ei tarkoita ainoastaan, että pääsemme soittamaan Maidenin kanssa. Hämeenlinnassa he antoivat meidän käyttää pyroja, raketteja ja vastaavaa. Se on hyvin epätavallista ja tarkoittaa, että tulemme oikein hyvin toimeen bändin kanssa. Yhtye ja heidän miehistönsä pitää meistä, ja me pidämme heistä. Tulemme oikein hyvin toimeen lavalla ja sen takana.

Fanihuumaa

Sabaton on kasvattanut viime vuosien aikana suosiotaan huikeasti. Vuosi sitten bändi soitti yhtenä legendaarisen Wacken Open Airin pääesiintyjistä, ja Suomessakin bändi täräytti menemään areenakeikan pääesiintyjänä. Sabatonilla on oma vuosittainen festivaalinsa ja risteily, joka myytiin viimeksi loppuun 32 minuutissa.

Tärkein on tietysti joukko uskollisia faneja. Olin todistamassa bändin keikkaa maaliskuussa Dublinissa, ja paikalla oli nuori saksalaistyttö, jolle kyseinen Sabaton-keikka oli peräti sadas. Myös Suomessa bändillä on todella omistautuneita faneja, jotka menevät jokaiselle keikalle ja jonottavat tuntikausia päästäkseen eturiviin.

– Se tuntuu hullulta, Hannes huokaa. – On järjetön ajatus, että joku tykkää musiikistamme niin paljon. Tietysti hyvällä tavalla, se on todella ihailtavaa.

Pär miettii hetken ja sanoo: – Jonkin aikaa tunsin oloni epämukavaksi, kun näin eturivissä samat naamat illasta toiseen. Kun aloin juttelemaan näiden ihmisten kanssa, ymmärsin, miksi he tekevät niin. Nyt olen vain iloinen nähdessäni heidät, ymmärrän nyt enemmän. On paljon ihmisiä, jotka sanoisivat heidän olevan hulluja faneja, jotka seuraavat typerinä meitä ympäriinsä.

– He eivät ole typeriä, Pär toteaa samaan hengenvetoon. – Heillä on syy, miksi he tekevät niin. He nauttivat siitä. Eivät he tule keikoille, koska heidän täytyy, vaan omasta tahdostaan. Se, että he pystyvät tekemään sitä uudestaan ja uudestaan, on mahtavaa. Silloin tiedämme olevamme niin hyviä, että ihmiset tahtovat nähdä saman keikan uudelleen.

– Muuten emme soittaisi ollenkaan, Hannes toteaa.

– Nämä muutamat harvat ihmiset, jotka seuraavat meitä ympäriinsä, merkitsevät paljon. Todella paljon, Pär toteaa vakavana.

Sabaton on keikkaillut lähes tauotta siitä lähtien, kun Heroes reilut kaksi vuotta sitten julkaistiin. Pojat eivät kuitenkaan aio jäädä lepäämään, sillä maailmankiertue alkaa lähes saman tien edellisen perään. Palaamme pohtimaan, että uuden albumin kappaleissa on paljon potentiaalisia live-ehdokkaita.

– Kiertue, kiertue… Mikä edes on kiertue? Pär miettii. – Kun albumi on ilmestynyt, setissä tulee olemaan paljon uusia kappaleita. Minulla on hyvä tunne useammastakin uudesta biisistä. Yksi hankalimmista on The Lost Battalion, jossa on kummallisia rumpusoundeja. Albumilla ne ovat ennalta nauhoitettuja otoksia, mutta kun soitamme kappaleen livenä, Hanneksen täytyy soittaa se. Kuulostaa helpolta ja simppeliltä, sillä rumpurytmi on hyvin yksinkertainen. Jos hän kykenee soittamaan Screaming Eaglesin kaltaisia kappaleita, tämän biisin ei pitäisi olla mikään ongelma.

Kappaleessa on totisesti erikoiset rumpusoundit, jotka on luotu tykkien, tankkien ja aseiden ääniä käyttämällä. Vaikka asetelma kuulostaa erikoiselta, on lähes ihme, ettei bändi ole keksinyt sitä aiemmin.

– Kun aloimme harjoitella kappaletta, huomasimme sen olevan hieman pulmallinen. Nyt se kuitenkin toimii ja kuulostaa upealta, Pär sanoo. – Hiljennämme äänen oikeista rummuista ja käytämme niiden tilalla vain kummallisia sodan ääniä. Soitamme sen siis livenä sellaisena kuin se on levylläkin. Kappale on hyvin erikoinen, sillä kitaroita on vähän ja biisissä on aukkoja, joissa ei tarvitse tehdä mitään. Minusta se kuitenkin toimii hyvin.

No Bullets Fly

Sabaton onnistuu yllättämään albumeillaan kerta toisensa jälkeen. Heroes oli ilmestyessään täydellinen teos, mutta The Last Stand tuntuu kirivän sen tasolle – ehkä jopa ylikin. On pakko ihmetellä, mistä tämä jatkuva luovuus on oikein peräisin.

– Luovuus syntyy luovuudesta, Pär toteaa vähän turhankin yksiselitteisesti. – Se tulee inspiraatiosta, kun tekee sitä mitä rakastaa. Minusta biisien kirjoittaminen syntyy toisten biisien kirjoittamisesta ja biisien soittamisesta. Niin sen pitäisi olla, ja niin se toimii missä tahansa asiassa mitä teet. Hauskanpito on kuitenkin oleellinen osa sitä. Voit tehdä jotain koska se on hauskaa tai koska sinun täytyy. Kun teet jotain pakosta, lopputulos ei ole läheskään yhtä hyvä. Ainoa tapa tehdä hyvin jotain, mistä ei pidä, on olla uhattu kuolemalla. Silloin pystyy suoriutumaan hyvin.

– Yritämme kuitenkin välttää sitä, Hannes lisää.

– En todellakaan halua laittaa asetta kenenkään ohimolle ja sanoa: ”Tee jotain mahtavaa tai kuolet”, Pär nauraa. – Jos epäonnistuu eikä mitään hienoa synny, olisi aika paskamaista ampua Joakimia päähän. On siis parempi saada inspiraatiota muualta, ja siitä meillä olikin pulaa ollessamme tauolla. Emme saaneet inspiraatiota soittamisesta, olimmehan viisi kuukautta lähes täysin ilman keikkoja. Yritämme välttää niin pitkiä taukoja, sillä tarvitsemme keikan edes silloin tällöin. Tietysti meillä voi olla aikoja, jolloin emme ole niin kiireisiä. Niitäkin pitää olla, sillä joskus meillä on hyvin kiire!

sabaton2016_ryan_garrison2

Voisi kuvitella, että näin paljon keikkailevalle bändille pieni hengähdystauko olisi ainoastaan paikallaan. Basisti on kuitenkin toista mieltä.

– En usko, että kenestäkään bändissä tuntuisi hyvältä olla tekemättä yhtään mitään. Minä teen paljon töitä bändin johdossa, mutta en saa siitä potkua. Tunnen oloni hyödyttömäksi, kun istun 12 tuntia päivässä tietokoneella enkä näe keikan keikkaa. Minun täytyy olla lavalla, sillä se on paras mahdollinen tunne. Tunne, joka saa meidät tekemään mitä teemme, ja liian pitkä tauko veisi sen pois. Kun tunne menee pois, ei ole inspiraatiota tehdä mitään hienoa. Meidän täytyy tehdä sitä mitä rakastamme, ja me rakastamme keikkailua.

– Missään asiassa ei voi tulla paremmaksi, jos ei tee mitään, Joakim pohtii. – Mietitään vaikka kaikkia suuria bändejä: milloin Iron Maiden, Judas Priest ja Black Sabbath tekivät parhaat albuminsa ja klassikkoshow’nsa? Kun he olivat kaikkein aktiivisimmillaan, herran tähden! Tekemällä jotain paljon tulee koko ajan paremmaksi, kunnes sitä tekee liikaa ja menettää kaiken kiinnostuksen. Sitäkin täytyy tietysti varoa. Kukaan ei oleta urheilijan pitävän kahden viikon taukoa ja lähtevän suoraan olympialaisiin! Sama pätee myös meihin.

Miehistöllä on vielä viimeiset sanansa tuoreesta albumista.

– Uskon, että fanit, jotka ovat seuranneet meitä pitkään, pitävät siitä, Pär sanoo. – Uskon että fanit, jotka eivät ole seuranneet meitä pitkään, pitävät siitä myös! Albumilla on kaikki perinteiset Sabatonin elementit. Minulla on vahva tunne, että tämä albumi tulee kestämään aikaa. Levystä pitää jo ensimmäisellä kerralla, mutta suosikkikappaleet tulevat vaihtumaan. Vie muutaman kuuntelun, ennen kuin ihmiset pystyvät sanomaan, mistä biisistä he tykkäävät eniten. Odotan innolla, että pääsen lukemaan fanien kommentteja!

– Ja lukemaan, kuinka samat ihmiset sanovat jotain aivan muuta puoli vuotta myöhemmin! Joakim nauraa.

– Ei edes puoli vuotta, ehkä kuusi tuntia myöhemmin, Pär jatkaa. – Uskon, että albumi tulee olemaan antoisa kuuntelukokemus.

Pärillä on vielä terveisensä rakkaan naapurimaan fanijoukoille.

– Tulette ehdottomasti näkemään meidät Suomessa jatkossakin. Ensi vuonna tuomme mukanamme Acceptin ja teemme täyden show’n pyroineen ja tankkeineen!

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 7/2016.