Neljä amerikkalaista yhtä ruotsalaista vastassa – viekö altavastaaja vuoden parhaan metallikappaleen tittelin?

08.12.2015

Viekö ruotsalaisbändi ensimmäistä kertaa vuoden parhaan metallikappaleen tittelin? Tämä lienee suurin jännityksen aihe Grammy-ehdokkuuksia silmäillessä.

Vuoden parhaan metallikappaleen titteli on jaettu Grammy-gaalassa vuodesta 1989 lähtien muutamaa välivuotta lukuun ottamatta. Sekä ehdokkuudet että palkitut ovat painottuneet vahvasti sekä amerikkalaiseen että brittiläiseen metalliosaamiseen. Manner-Euroopasta ehdokkaan titteli on annettu pariin otteeseen Rammsteinille, mutta muutoin on ollut hiljaista.

Tänä vuonna ehdokkaiden joukossa on pohjoismaista väriä, kun yksi viidestä kisailijasta on Ghost kappaleellaan Cirice. Ruotsalaisryhmittymää vastaan on kisailemassa neljä amerikkalaista yhtyettä, joten yhtykäämme altavastaajan kannustusjoukkoihin, vaikka kyseessä onkin arkkivihollisemme penkkiurheilussa.

Grammy-gaalan kotimaata edustavat metalcoresiloposket August Burns Red teoksellaan Identity, Euroopan-kiertueensa tyngäksi jättänyt Lamb of God kappaleellaan 512, ahkera Suomen-vieras Slipknot biisillään Custer, ja kulta-aikansa vuonna 1999 elänyt Sevendust rallillaan Thank You.

Kuka saa pokaalin käteen? Pokkaako sen Papa Emeritus III, Corey Taylor, Randy Blythe vai joku sälli noista kahdesta muusta bändistä? Tämä jännittävä asia selviää 15. helmikuuta, eli suurin piirtein 70 yön kuluttua.

Kuunnellaanpa sillä välin nämä eittämättä vuoden parhaat metallikappaleet. Äänestä omaa suosikkiasi alta!

Lisää luettavaa