”On mielenkiintoista tulla erotetuksi omasta bändistään” – Udo kertoo Acceptista poistumisestaan

08.03.2017

Saksalainen heavy metal -laulaja Udo Dirkschneider tuli 1980-luvulla tunnetuksi Acceptin riveistä  ja on sittemmin tehnyt mittavaa soolouraa. Tällä hetkellä mies on Back to the Roots – Farewell to Accept kiertueella, jolla hän esittää viimeistä kertaa Accept-ajan kappaleita.

Emp Liven haastattelussa Udo selventää muinaista eroa bändistä. Asiasta kertoi ensin Blabbermouth.

– En koskaan lähtenyt Acceptista, minut erotettiin. Se on tärkeä huomio. On hyvin mielenkiintoista tulla erotetuksi omasta bändistään. Minä loin Acceptin, ja sitten lopussa he sanoivat, että ”me haluamme tehdä kaupallisempaa tavaraa, blaa blaa blaa”. Sen jälkeen perustin U.D.O:n, Dirkschneider kertoo.

Moni on varmasti haikaillut Acceptin ja Udon yhteenpaluuta. Kysyttäessä mitä hän vastaisi, jos häntä pyydettäisiin takaisin Acceptiin, vastausta ei tarvitse odotella kauan.

– Ei. On hyvin simppeliä sanoa ei, mies toteaa naurahtaen.

Dirkschneider kertoo keskittyvänsä Accept-jäähyväisten jälkeen uuteen U.D.O-materiaaliin. U.D.O:ssa soittaa myös Dirkschneiderin poika Sven, joka hyppäsi rumpalin paikalle vajaa kaksi vuotta sitten.

Lisää luettavaa