Vuonna 1993 nykyisen nimensä saanut Novembre työskenteli aktiivisesti vuoteen 2008 saakka, kunnes toiminnalle tuli yllättävä stoppi. Joidenkin tietojen mukaan bändi hajosi lopullisesti, toiset lähteet kertoivat hiljaiselon olevan ainoastaan väliaikaista laatua. Ratkaisu vaikutti kummassakin tapauksessa harmilliselta, olihan yhtyeellä käsissään uransa kovin levy, vuotta aiemmin julkaistu The Blue.
Novembren todellinen tila pysytteli pimennossa aina viime vuoteen asti, jolloin Italiasta kaikui iloisia uutisia: henkiin heränneellä bändillä olisi tuliaisinaan uusi levy ja puoliksi uudistunut kokoonpano.
– Olemme oikeastaan vain kirjoittaneet uutta musiikkia tuona aikana… Päätimme ottaa vähän breikkiä The Bluen jälkeen, koska levyn myyntiluvut eivät olleet aivan sitä mitä toivoimme, kitaristi-laulaja Carmelo Orlando sanoo.
– Kiersimme Paradise Lostin kanssa Briteissä, soitimme keikkoja vähän siellä täällä ja bändin maine kasvoi koko ajan, mutta Bluen myyntiluvut olivat samaa luokkaa kuin edeltävällä levyllä [Materia, 2006] – kiitos piratismin ja internetin yleensäkin. Tilanne oli todella turhauttava, joten päätimme pysähtyä ja miettiä tulevaisuutta.
– Emme pitäneet ajatuksesta, että julkaisemme vain levyjä toisen perään eikä mitään edistystä tapahdu. Katselimme vähän musiikkiteollisuuden suuntaa ja päätimme, että nyt on hyvä aika palata kentälle, kävi miten kävi. Onneksi asiat ovat kehittyneet vuosien aikana parempaan suuntaan. Levy-yhtiöt tietävät nykyisin paremmin, kuinka kamppailla piratismia vastaan.
Yksi bändistä poistuneista jäsenistä on veljesi, rumpali Giuseppe Orlando, joka kulki yhtyeen matkassa sen perustamisesta asti. Millainen suhteenne on nykyisin?
– Emme ole nähneet toisiamme pitkään aikaan. Hän on keskittynyt omiin projekteihinsa, ja uskon, että hän on kiinnostunut tällä hetkellä ainoastaan niistä.
Ensimmäisten levyjen tunnelmia
George Orwellin Eläinten vallankumous -klassikkoromaanin (1945) ranskankielisestä Union des Républiques Socialistes Animales -nimestä lyhennetty URSA on paluulevyksi mainio teos. Se kuulostaa myöhempien aikojen Novembrelta, mutta ottaa monin tavoin vaikutteita myös yhtyeen uran alkuaikojen ronskimmasta ja metallisemmasta ilmaisusta.
Uuden levyn terävyys ja rankkuus ei ole Orlandon mielestä laskelmoitua. Aggressiivisia riffejä ja raastavaa huutoa tulee, jos on tullakseen.
– Eipä näitä asioita voi suunnitella. Biisit synnyttävät itse itsensä, ja olet mielestäni täysin oikeassa siinä, että URSA on melkoisen lähellä kolmannen levymme Classican [1999] ja debyyttimme Wish I Could Dream It Againin [1994] materiaalia. Olen tästä erittäin iloinen, koska se kertoo minun olleen rehellinen itselleni ja juurilleni.
Suomalaisten mieliin on piirtynyt stereotyyppinen mielikuva, jonka mukaan italialaiset ovat hyvin tunteikkaita ja romanttisia ihmisiä. Kuinka koette kansallisuutenne ilmenevän musiikissanne?
– En oikein usko, että italialaisuudella on mitään tekemistä tämän kanssa. Koen musiikin musiikkina, ilman mitään kulttuurirajoja tai -sidoksia. Italialaiset eivät ole mitenkään hirvittävän yhtenäinen kansa, emme yleensä ajattele itseämme yhtenä porukkana, joten en lähtisi puhumaan kansallisuudesta tässä yhteydessä.
Tulkinnanvaraa kuulijalle
Yksi Novembren tavaramerkeistä on sen jokseenkin vaikeaselkoiset ja runolliset sanoitukset, jotka menevät ainakin tältä juntilta suurimmaksi osaksi täysin yli ymmärryskyvyn.
Kun teksteillä tuntuu olevan niin suuri merkitys kokonaiskuvan kannalta, mikä järki on peitota ajatukset turhankin hankalien kielikuvien taakse?
– Runoushan toimii juuri näin! Sanoituksiamme ei tule ymmärtää kirjaimellisesti, mutta jos jokin pätkä tai lause soittaa kelloja, melkeinpä koko sanoitusten tarinan voi muodostaa sen perusteella. Jätän tulkinnanvaran oikeastaan täysin kuulijan vastuulle.
Kuten albumin nimestä saattaa päätellä, uuden levyn teemat pyörivät orwellilaisen maailmanlopun ja muiden vähemmän miellyttävien asioiden ympärillä. Vaikka ikävää uutista pukkaa ruudulle joka suunnalta ja maailman tilanne vaikuttaa juuri nyt harvinaisen huonolta, Orlando kykenee näkemään tilanteessa myös valoisia puolia.
– Minusta tilanne on kehittymässä koko ajan parempaan suuntaan. Sosiaalinen tasa-arvo on kasvussa todella monessa maassa, vaikka kehitys ei aina vaikuttaisikaan kovin suotuisalta.
– Tällä väestönkasvulla on kuitenkin hankala uskoa, että saavuttaisimme jonkinlaisen hyvinvoinnin ja tasapainon ennen totaalista tuhoa. Tämä on valitettava asia, jonka lastenlapsemme ja heidän jälkeläisensä joutuvat todistamaan.
Mitä perheesi ja muut läheisesi ajattelevat Novembresta? Onko urasi bändin kanssa ollut tältä osin helppo?
– He kaikki ovat meistä todella ylpeitä! Olen jopa huomannut, että bänditouhu on saanut monet serkkuni kiinnostumaan metallista, hah hah. Olen todella onnellinen, että kaikki ovat tukeneet minua niin mahtavasti.
Huoli nuorista
The Bluen kansilehdet tietävät kertoa, että albumin kitaroiden ja bassojen äänitykset sekä miksaus ja masterointi suoritettiin Helsingin Finnvox-studioilla. Tuoreen levyn äänityspaikaksi on puolestaan valikoitunut yhtyeen kitaristin Massimiliano Pagliuson Blue Noise -studio. Miksaus ja masterointi on hoidettu Dan Swanön Unisoundilla.
Minkälaisia muistoja sinulla on Suomen-reissusta, ja kuinka paljon eri studioiden välillä on tänä päivänä lopulta eroa?
– Muistan Suomesta helmikuun kylmyyden ja kauniin Helsingin… sekä jäisen sataman, Carmelo fiilistelee.
– Valitettavasti kaikki studiot ovat mielestäni aika samanlaisia. Rummut, kitarat, basson, oikeastaan ihan kaiken, voi äänittää myös kotona ja muokata kaiken kuntoon ”ihan oikeassa studiossa”. Periaatteessa sadantonnin studio voi olla makuuhuoneessa, jos vain hallitsee tekniikkapuolen.
– On oikeastaan aika harmi, että kunnon studioilla ei ole enää juurikaan merkitystä. Kaikki vanha on hiljalleen katoamassa: cd-levyjen myynti, printtimediat… Internet ja kehittyvä teknologia on tekemässä tästä kaikesta pelkkää historiaa.
Musiikkibisnes on muuttunut hurjasti sitten bändinne perustamisen. Mitä ajattelet ihmisestä, joka kuuntelee levynne netistä mieluummin kuin maksaa siitä ja tukee bändiä? Koetko tämän jonkinlaisena varastamisena?
– Jos ihan totta puhutaan, en jaksa enää välittää. Kuten jo aiemmin sanoin, lafkat ovat löytäneet keinonsa taistella piratismia vastaan, joten homma on meidän osaltamme ihan ok. Uskolliset fanimme ostavat kuitenkin edelleen levyjä ja muuta bändikamaa.
– Olen kuitenkin hieman huolissani aloittelevista bändeistä, ja oletan, että heidän on aika hankalaa saada ääntään kuuluviin YouTuben loputtomassa videovirrassa. He eivät saa myöskään ansaitsemaansa korvausta tekemästään työstä. Tämä on mielestäni erittäin huono juttu.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2016.