Vuosi 1755. Portugalia vavisuttaa sen tunnetun historian tuhoisin maanjäristys. Maa tuhoutuu lähes täydellisesti. Seuraa jälleenrakennus, josta muodostuu nyt tuntemamme Portugali.
Vuosi 2017. Moonspell-yhtye pohtii laulajansa Fernando Ribeiron johdolla, kuinka he voisivat summata koko portugalilaisuutensa yhteen ja ainoaan teemaan. Vuosi 1755 nousee esille useammin kuin mikään muu.
– Takaraivossani kytee aina useita tarinoita yhtä aikaa. Totta puhuakseni suurin osa tarinoista ei päädy levyille asti, koska niitä syntyy musiikkia enemmän, Fernando Ribeiro aloittaa lähes luennoivaa rauhallisuutta äänessään.
– Vuoden 1755 Lissabonin maanjäristyksen erottaa kaikista muista teemoista se, että tämä koko Portugalia muovanneen tapahtumaketjun alku on kulkenut mukanani koko elämäni. Sain lukea siitä koulussa jo varhain, ja alettuani lukea historiaa enemmän, huomasin tapahtuman mittaamattoman merkityksen.
– Jo kaikki järistyksestä syntynyt kaaos kiehtoi minua, mutta tuhoakin enemmän minuun vetosi se eräänlainen pienen maailmanlopun kuvasto, jossa koko maa hajoaa luonnonvoimien vaikutuksesta. Sen jälkeen kaikki on rakennettava uudelleen sosiaalisuutta, uskontoa, politiikkaa ja minäkuvaa myöten.
Konseptialbumi sai alkuräjähdyksensä, kun Moonspell päätti kuvata live-dvd:n kotikaupungissaan.
– Keikan kuvaaminen Lissabonissa kiehtoi meitä niin paljon, että halusimme mukaan jotain ainutlaatuista. Jotain mikä koskettaisi meitä portugalilaisina. Levy-yhtiömme ehdotti arkistojen kaivelua ja vanhojen materiaalien ynnäämistä kokonaisuuteen. Me halusimme tehdä jotain paljon enemmän.
– Ymmärsin, että vuoden 1755 pieni maailmanloppu on täydellinen teema. Aluksi siitä muodostui neljä kappaletta dvd-konserttiin, sitten albumi.
Väistämätön kulttuurihistoria
Kuka tahansa muusikko ei välttämättä kykenisi kirjoittamaan konseptialbumia satoja vuotta vanhoista tapahtumista. Fernando Ribeiron kirjava menneisyys keskellä Portugalin kulttuuripaljoutta mahdollisti tämän.
– Portugali on ollut aina yksi valtava sulatusuuni, mitä tulee musiikkiin ja kulttuuriin. Pidän todella paljon portugalilaisesta historiasta ja erityisesti sen sosiologisesta monimutkaisuudesta. Vaikka maallamme on myös väkivaltaisia jaksoja, se on aina ollut pohjimmiltaan rauhaa syleilevä paikka.
– Sijaintimme ansiosta sekä Afrikka että Eurooppa ovat olleet tasavertaisesti läsnä elämissämme. Tämän vuoksi historioitsijat ovat aina sanoneet, että Portugalin olisi kaiken järjen valossa täytynyt olla mahdoton valtio, jonka Espanjan olisi pitänyt nielaista. Tästä huolimatta, tai juuri sen takia, meillä on erittäin vahva oma identiteetti.
– Lapsena totuin kasvamaan kouluissa, joissa kulttuuri oli aidosti rikkaus. Sekä portugalilaiset että muualta maahamme saapuneet tekivät ihan yhtä paljon hyvää ja pahaa. Kaikki elivät samassa maassa ja samalla identiteetillä, jolloin myös kulttuuri, musiikki ja kirjallisuus pääsivät elämään vapaasti.
– Saan usein kuulla, kuinka Moonspell pyrkii sekoittelemaan vaikutteita kirkollisista harmonioista, etnisistä rytmeistä, latinomelodioista ja eteläeurooppalaisesta kansanmusiikista. Tosiasia on, ettei meidän ole ikinä tarvinnut lähteä yhdistelemään näitä aineksia. Ne ovat verissämme.
Uskonto määrittää portugalilaisten elämää, olivatpa he uskovaisia tai eivät.
– Maamme on aina elänyt hämmentävässä vapaamielisyyden ja kristinuskon ristitulessa, mikä on tarkoittanut, että Portugali on ollut aina moraaliltaan ja käytännöiltään katolinen maa.
– Itse olen sitä mieltä, että uskonnot ovat ihmiskunnan syvin sairaus. Alettuani lukea filosofiaa olen yrittänyt ymmärtää, mikä saa ihmiset uskomaan epäinhimillisiin laitoksiin niin sokeasti, että he ovat valmiit uhraamaan elämänsä sen takia. Se on ollut yksi inspiroivimmista tutkimisen aiheista ja vaikuttanut paljon elämääni.
Irrallaan identiteeteistä
Fernandon mukaan hänen syntymäaikansa ja lapsuutensa määrittivät hyvin pitkälti hänen myöhempää elämäänsä.
– Synnyin vuonna 1974. Juuri tuona vuonna Portugali vapautui pitkäaikaisesta fasistisesta diktatuurista, jollainen oli koettu myös Espanjassa Francon ja Italiassa Mussolinin johdolla.
– Kun vallankumous avasi Portugalin rajat, elämämme muuttui täysin. Maahamme suorastaan tulvi kulttuuria ja musiikkia, joihin ei olisi aiemmin päässyt mitenkään käsiksi. Jos olisin syntynyt yhtään aiemmin, en olisi todellakaan kasvanut kaiken sen kirjallisuuden, popin, rockin ja myöhemmin metallin parissa.
Vaikka Fernando kertoo musiikillisen heräämisensä tapahtuneen Whitesnaken, Survivorin ja Scorpionsin merkeissä, hän vähättelee musiikin roolia varhaisessa elämässään.
– En ollut lapsena mitenkään erityisen musikaalinen ihminen. Musiikki oli yksi monista asioista, jotka minuun vetosivat, mutta tuossa vaiheessa paneuduin paljon enemmän lukemiseen ja opiskelemiseen.
– Portugalilaiseen teini-ikään kuului oman identiteetin määrittäminen aika karkealla jaolla: olit joko surffaava bilettäjä tai johonkin outoon sekaantuva hyypiö. En meinannut millään löytää paikkaani tästä rakennelmasta – en ennen kuin löysin raskaan rockin ja metallin. Se muutti elämäni ensimmäisen kerran.
– Todellinen herättäjä minulle oli Iron Maiden, johon koin sukulaisuutta varsinkin Rime of the Ancient Marinerin kaltaisten kirjallisuuteen viittaavien kappaleiden takia. Pian minua alkoi kiehtoa kaikki se maanalainen ja maailmasta irtaantunut metalli. Sekosin täysin Celtic Frostiin, Bathoryyn, King Diamondiin ja Sepulturaan.
Kuva: Tomi Pohto
Kipinöitä kohtaamisista
Moni vimmatusti metallin pauloihin hullaantunut nuorukainen olisi saattanut tähdätä soittamiseen ja bändin perustamiseen. Fernandon kohdalla suunta oli aluksi tyystin toinen.
– En edes ajatellut sitä vaihtoehtoa, että olisin alkanut soittaa kitaraa, harjoittelemaan laulamista, perustanut bändin tai liittynyt sellaiseen, vaikka Portugaliin alkoi nopeasti syntyä vahva metalliskene.
– Sen sijaan perustimme oman fanzinen ja aloimme kirjoittaa juttuja portugalilaisista bändeistä. Haalimme haastateltavaksemme myös tulevia isoja bändejä kuten Paradise Lostin ja Sepulturan sekä suomalaisiakin yhtyeitä kuten Abhorrencen, Sacred Crucifixin ja Amorphisin. Muutaman vuoden ajan fanittaminen oli koko elämäni.
Lehdenteon kautta Fernandon tuttavapiiriksi muodostunut ja myöhemmin Moonspellin perustanut joukko alkoi saada lopulta tarpeekseen siitä, että suurin osa paikallisista bändeistä soitti vain kopioitua thrash metalia. Vaadittiin kuitenkin yksi ”mittaamattoman merkityksellinen” kohtaaminen, ennen kuin Fernando päätti keskittyä musiikin tekemiseen.
– Portugalilainen metalli ei ollut omaa ääntä nähnytkään. Kaikki täällä melunneet bändit soittivat lähinnä covereita tai tylsää Metallican ja Sepulturan apinointia, mikä ei puhutellut meitä. Mustempi metalli loisti poissaolollaan.
– Päätimme alkaa tehdä sitä itse. Muodostimme Morbid Godin, joka oli Moonspellin esiaste. Tuolloin kyse oli alkeellisesta melodisesta black metalista. Emme osanneet soittaa, mutta Sepulturan kaltaiset bändit olivat rohkaisseet meitä siihen, että vimma ja kiima voivat viedä bändin paljon teknisyyttä pidemmälle.
– Samoihin aikoihin Lissabonissa järjestettiin Bathory-fanitapaaminen. Järjestimme fanzinellemme haastattelun Quorthonin kanssa. Se oli intensiivisin ja inspiroivin keskustelu, jonka olin koskaan käynyt kenenkään kanssa. Sen jälkeen tiesin, että musiikista tulee elämäntehtäväni.
– Palasimme treenikselle entistä määrätietoisempina. Seuraavina kuukausina sävelsimme paljon silkkaa saastaa, joka ei kelvannut mihinkään. Lopulta saimme kasaan kappaleen nimeltä Serpent Angel. Se oli silkkaa tunnelmallista black metalia mutta samalla monella tapaa Moonspellin alku.
Ennakoimattomia kuunkiertoja
Vielä tässäkään vaiheessa Fernando ei ollut täysin hahmottanut paikkaansa vuonna 1992 perustetun ja sittemmin yksitoista albumia julkaisseen Moonspellin keulilla.
– Päädyin laulajaksi vain siksi, että kirjoitin muiden mielestä parempia sanoituksia kuin he. Annoin pestille mahdollisuuden. Tartuin mikkiin ja huusin siihen. Luotin Quorthonin ja Tom G. Warriorin viitoittamaan tiehen. En ajatellut minkäänlaista laulutekniikkaa. Tärkeintä oli tulkita sanoituksia ja tätä musiikkia pitelemättömästi.
– Moonspell on kotimaamme, metallisen 90-luvun alun ja lähimenneisyytemme yhteentörmäys. Kasarisoundiin kyllästyneet bändit pyrkivät tuomaan esille omaa sisintään määritettyjen genrejen sijaan. Sapluunoita ei hetkeen ollut. Se oli kuin toisinto 60-luvulta, Beatlesin ja Beach Boysin terveestä kilpailusta.
– Yleisömäärät tai levymyynnit eivät merkinneet kaltaisillemme bändeille mitään. Olimme usein vapaita tekemään juuri sellaisia kokeiluja kuin halusimme. Oikeastaan levy-yhtiöiden mielestä oli sitä parempi, mitä erottuvampaa musiikki oli. Se oli valtava etuoikeus. Tämä vapaus on leimannut aina koko Moonspelliä.
Pohtiessaan yhtyeensä kirjavaa tuotantoa yhdistäviä tekijöitä Fernando nostaa jälleen esille itsenäisyyden, jonka arvon hän kertoo avautuneen ihailemiensa artistien esimerkkien ansiosta.
– Ymmärsin aina todella hyvin Quorthonia, joka oli luovimman kautensa huipulla Hammerheartin ja Twilight of the Godsin jälkeen mutta teki tästä huolimatta seuraavaksi raakaa thrash metalia. Hän oli vapaa sielu. Hän teki täsmälleen kuten halusi. Sillä ei ollut mitään tekemistä menestyksen mittarien kanssa.
– Yksi valaiseva hetki oli se, kun tapasin Peter Steelen Helsingin Tavastialla vuonna 1996. Pääsimme kiertämään Type O Negativen kanssa 30 keikan verran, ja Steelen valtava hahmo, itsevarmuus ja oman tien kulkeminen tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että päätin pyrkiä entistä vahvemmin itsenäisyyteen musiikissa.
Moonspell on tehnyt vuosikymmenten aikana sekä ylistettyjä että ihmisiä hämmentäneitä kokeiluja, jotka on otettu Sin/Pecadon [1998], Alpha Noir/Omega Whiten [2012] ja nyt myös 1755-albumin tavoin vastaan ristiriitaisesti.
– Nykypäivänä on helppo tulla liian ylistetyksi liian varhain. Ylistys saattaa tuntua aluksi mukavalta, mutta jos saa ensimmäisistä levyistään lähtien turvallisen oloista hehkutusta ympäri nettiä, se on myös vankila.
– Uskon Moonspellin voimavaran olleen, että olemme aina haastaneet kuulijamme, mutta myös kuulijamme ovat haastaneet meitä. Se on eräänlainen symbioottinen suhde. Olemme aina tehneet mitä haluamme mutta osanneet vastareaktion ansiosta myös kyseenalaistaa tekemisemme.
Painetuin sanoin
Fernando Ribeiro on tullut Portugalissa tunnetuksi myös kolme kirjaa julkaisseena runoilijana, filosofina ja jopa matkaoppaana toimineena historioitsijana.
– Kirjoittaminen oli minulle jo varhaisessa nuoruudessani todella tärkeä tapa käsitellä elämääni ja asioita ympärilläni. Se on musiikkiin verrattuna jotain täysin erilaista, enkä todellakaan ollut sinut kirjoitusteni kanssa.
– Kun aloin myöhemmin laulajaksi, ymmärsin, että laulamisessa ja varsinkin metallissa on kyse asioiden purkamisesta ulospäin. Se on todella helppoa. Tartut soittimiin ja kanavoit kaiken sisälläsi vellovan ulos. Sen sijaan kirjoittaessaan on ikuisella matkalla itseensä ja ristiriitojensa ymmärtämiseen eikä edes pyri löytämään kaikkia vastauksia.
– Aluksi olin todella ujo kirjoittamaan sanoituksia bändeilleni. Morbid Godin ja Moonspellin varhaisimmat sanoitukset olivat tavallista okkultistista maalailua, eivätkä ne eronneet mitenkään muiden bändien tekemisistä. Sanoituksia kirjoitettiin, koska ne kuulostivat hienoilta.
Kesti vuosia, ennen kuin nämä kirjoitukset alkoivat konkretisoitua niiksi teksteiksi, joista muodostui myöhemmin runokokoelmia. Samoihin aikoihin Fernando päätyi myös kääntäjäksi.
– Aloin kirjoittaa enemmän runoja vasta Moonspellin Wolfheart-albumin [1995] aikoihin. En pitänyt tekstejäni kovin kummoisina. Ne kertoivat usein kuolemasta ja itsemurhasta, vaikka en ollut lainkaan itsetuhoinen ihminen. Julkaisin vasta vuosituhannen vaihteessa nopealla tahdilla Como Escavar um Abismo-, As Feridas Essenciais- ja Diálogo de Vultos -runokokoelmat, mutta koin silti olevani ennemmin lukija kuin kirjoittaja.
– Aloin tehdä yhä enemmän kääntäjäntöitä, pyrin kääntämään merkittäviä portugalilaisia teoksia englanniksi ja ulkomaisia kirjoja portugaliksi. Viimeistään Aleister Crowleyn töitä kääntäessäni ymmärsin tämän olevan niin iso osa elämääni, että päätin perustaa oman kustantamon sekä kirjojeni että musiikkini turvapaikaksi.
– Olen juuri saanut valmiiksi kolmen runokirjani englanninkieliset versiot. Nyt voimme alkaa jaella niitä Portugalin ulkopuolelle, mikä tekee niihin tutustumisen varmasti paljon helpommaksi, ellei ole jo päätynyt opiskelemaan portugalia vain meitä ja runojani ymmärtääkseen, Fernando nauraa.
Kotimaa ulkopuolisin silmin
Palatessaan uuden 1755-albumin yksityiskohtiin Fernando korostaa levyn tuovan bändin portugalilaisuutta esille entistä selvemmin.
– Vaikka kotimaamme on elänyt aina musiikissamme, emme ole koskaan aiemmin kirjoittaneet mitään täysin Portugalille omistettua. Kun olin uppoutunut tarpeeksi vuoden 1755 tapahtumiin, olimme kaikki yhtä mieltä, että tämän musiikin on oltava jotain isoa, vavisuttavaa ja visuaalista, jotta se tekisi oikeutta konseptilleen.
– Päätimme viedä kaiken äärimmilleen. 1755 kuvastaa maanjäristyksen tapahtumia yhdistämällä syvintä metallisuutta, kirkkokuoroja, oopperamaisia sinfonisuuksia, afrikkalaisia rytmejä, muslimien musiikkiperinnettä ja kaikkea, minkä koimme kuuluneen senaikaiseen portugalilaisuuteen. Se teki albumista todella dramaattisen ja teatraalisen.
Viimeisen silauksen albumille antavat portugalinkieliset sanoitukset, joiden suuntaan Moonspell on flirttaillut muutamaan otteeseen aiemminkin. Nyt täysiverinen ensimmäinen kotimainen oli Fernandolle ainoa vaihtoehto.
– Joskus englanninkieliset sanoitukset toimivat tällaisessa musiikissa portugalia paremmin, mutta nyt koko albumin olemus liittyy niin syvästi portugalilaisuuteen, että päätin olla välittämättä näennäisestä kaupallisesta itsemurhasta.
– Huomasin nopeasti, miten paljon monimutkaisempi kieli portugali oli minulle sanoittajana, koska sanavarastoni on tietenkin paljon englantia suurempi ja se teki teksteistä todella laajoja. Toinen asia on tietenkin portugalin rytmitys. Huomasin laulavani ihan eri tavalla kuin ikinä ennen eläytyessäni syvästi maailmaani koskettaneeseen tapahtumaan ja vieläpä portugaliksi.
– Kielen ohella juuri levyn teema mahdollisti minulle ihan uuden lähestymistavan laulajana. Maanjäristyksen jälkeen koko kansa uskoi sen olleen Jumalan rangaistus maamme vapaamielisyydestä. Levyllä kuorot edustavat sormella osoittavaa kirkonväkeä, minä taas olen tässä näytelmässä se raunioiden keskellä vaeltava hahmo.
– Rooli sopii minulle oikein hyvin, koska olen tuntenut itseni aina eräänlaiseksi sivulliseksi kokijaksi. Olen ehkä yhtä ihminen kuin kaikki muutkin, mutta olen usein huomannut tarkastelevani maailmaa siitä irrallaan, ulkopuolisin silmin. Se on ollut elämäni ajan sekä valaisevin siunaukseni että synkin kiroukseni.
Julkaistu Infernossa 9/2017.