Paluun tehnyt The Gates of Slumber saapuu maaliskuussa Suomeen

Liput keikalle myynnissä nyt.

18.12.2019

Vuonna 1997 perustettu indianapolislainen doom metal -yhtye The Gates of Slumber löi pillit pussiin vuonna 2013. Vuotta myöhemmin yhtyeen perustajajäsen ja basisti Jason McCash menehtyi. Yhtye on kuitenkin laulaja-kitaristi Karl Simonin johdolla nyt aktivoitunut uudelleen ja saapuu bändin vanhempaan tuotantoon keskittyvillä paluukeikoillaan myös Suomeen.

Simonin, basisti Steve Janiakin (Apostle of Solitude, Devil to Pay) ja aiemminkin bändin riveissä vaikuttaneen rumpali Chuck Brownin (Apostle of Solitude) muodostama trio konsertoi Helsingin On the Rocksissa perjantaina 13. maaliskuuta. Liput keikalle ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Lisää luettavaa