Suorapuheinen, sanavalmis ja määrätietoinen laulaja Ville Viljanen kertoo, että viidennellä levyllään Mors Principium Est oli valmis kantamaan tuotantovastuun täysin itse.
Hän ja englantilainen kitaristi Andy Gillion tekivät biisit ja tekstit. Dawn of the 5th Era on soundeja myöten täysin heidän mielensä mukainen. Vaikka Tomas ”Plec” Johansson oli tälläkin kertaa mukana prosessissa, hänen roolinsa oli vähäisempi kuin edellislevy …and Death Said Livellä (2012).
– Tällä levyllä vedettiin rummut ja laulut Ansalla. Andy veti kitarat, samplet, koskettimet sun muut kotonaan. Ruotsissa ainoastaan miksattiin, reampattiin ja masteroitiin, Viljanen kertoo.
Bändin kokoonpanoon kuuluvat pääkaksikon lisäksi basisti Teemu Heinola, rumpali Mikko Sipola ja Ranskassa asuva kitaristi Kevin Verlay.
Gillionin ja Viljasen työnjako on selvä: Gillion säveltää, Viljanen kritikoi. Homma hoituu siten, että Gillion työskentelee kotonaan Englannissa ja lähettää sähköpostilla Viljaselle sen, mitä on kulloinkin saanut aikaan.
– Olen kitissyt ja kehunut Andyn tekemisiä, eli jos en ole tykännyt jostain, olen käskenyt tekemään uusiksi. Andy on tehnyt kaikki riffit, mutta ollaan yhdessä kasailtu niitä.
Viljanen naureskelee, että ei yhtäältä haluaisi olla mikään natsi, mutta ei toisaalta halua tehdä mitään paskaakaan. Gillion on kuulemma muutaman kerran turhautunut siihen, kun porilaiselle ei tahdo kelvata mikään.
– Sitten kun se saa levyn käteen ja lukee arvosteluja, se sanoo, että kiitos Ville, kun et suostunut menemään aidan matalasta kohtaa.
Joskus on tarve tehdä pieniä kompromisseja.
– Jos joku on paskaa tai ärsyttää suunnattomasti, mä en anna periksi. Levyllä on yksi kitarajuttu, josta tapeltiin Andyn kanssa ihan miksaukseen asti. Musta se kuulostaa hyttysen ininältä, mutta Andyn mielestä se on helvetin tärkeä kohta biisiä. Tehtiin sitten sellainen kompromissi, että Plec feidasi sen sisään. Demoversiossa se ärsyttävä ininä alkoi heti biisin alusta.
Sohvalla makaava kitaristi
Uusiseelantilainen kitaristi Andhe Chandler vaikutti bändissä vielä edellislevyllä, mutta Verlay on ottanut nyt hänen paikkansa. Tarinan lyhyt versio on, että Chandler lähti Porista takaisin Uuteen-Seelantiin, ja näin ollen hänen tiensä MPE:n kitaristina nousi pystyyn.
– Vittuako sitä nyt salailemaankaan. Puolitoista vuotta se asui Teemun tykönä, makasi sohvalla, söi Teemun ruuat ja poltti sen tupakat. Ainoa, mitä bändi siitä hyötyi oli, että hän soitti parit rundit ja keikat. Hänellä oli virallinen oleskelulupa ja viisumiasiat kunnossa, joten hän olisi saanut töitä, jos olisi vaan hakenut. Mutta kaveri oli sen verran laiska, että se mieluummin makasi sohvalla ja pelasi pc:llä jotain vitun pelejä, Viljanen kertoo.
Tilanne alkoi hieman tulehtua. Viljasen mukaan etenkin Heinolalla alkoi ymmärrettävästi palaa hermot, ja osa yhtyeestä oli sitä mieltä, että jos Chandler jatkaa bändissä, he eivät jatka.
Heinolan turhautumisen ymmärtää. Hän maksoi Chandlerin elämisestä noin 95 prosenttia, Sipola ja Viljanen jeesasivat minkä pystyivät. Chandler itse eli mukavaa elämää.
– Kun ruvettiin miettimään tätä levyä ja väsäilemään näitä biisejä, oli pakko puhua vakavasti. Että jos sä nyt meinaat, että sä voit asua täällä ja me elätetään sua ja maksetaan sun laskut, sun on pakko ainakin työskennellä bändille. Hän sanoi, että se nyt on vähintä, mitä hän voi tehdä. No, puoleen vuoteen ei tapahtunut mitään, ja niinpä Teemulla tuli mitta täyteen ja me muutkin oltiin sitä mieltä, ettei tässä ole mitään järkeä.
Chandler päätti itse lähteä takaisin Uuteen-Seelantiin. Bändi ei jäänyt suremaan, vaan kysyi korvaajaksi saman tien Kevin Verlaytä, joka oli jo ollut tuuraamassa ensin Gillionia Japanissa ja sitten Heinolaa Euroopassa. Verlayn YouTube-coverit MPE-biiseistä esitteli alun perin hänen veljensä, joka sattui järjestämään bändiä keikoille Japaniin.
Tuurauskeikat olivat hyviä, kemiat toimivat ja Verlay osoittautui kovaksi soittajaksi, joten valinta oli helppo. Kynnys ottaa bändiin jälleen ulkomaalainen jäsen oli matala, koska siihen oli jo totuttu.
Viljanen sanoo, että ”Morssi” ei ole oikeastaan ikinä treenannut. Niinpä ei ole ongelma, että kokoonpano on siroteltu ympäri maailmaa.
– Viimeksi kun alkoi rundailut, oli vähän pakko treenata. Nyt kun lähdetään Japaniin, me ei ehditä treenata uusia biisejä etukäteen. Me toivotaan, että löydettäisiin sieltä joku treenikämppä, jossa voisi katsoa kimpassa biisit läpi. Meille se ei ole mikään ihmeteko, että lähdetään soittelemaan treenaamatta.
Sitkeydellä eteenpäin
Viljanen on ollut MPE:n johtohahmo aina liittymisestään saakka, siis vuodesta 2000. Hän on vaatinut muilta paljon, mutta antanut samalla itse bändille kaiken minkä on pystynyt.
– Mä oon hoitanut kaiken muun paitsi biisien sävellyksen ja keikkabuukkaukset, mutta niissäkin mä oon hoitanut asiat aina keikkamyyjien kanssa. Mä olen hoitanut studiot, sopinut deadlinet, etsinyt levyfirmat ja kaiken, hän sanoo.
Kun muu jäsenistö on alkanut aika ajoin rakoilla, Viljanen myöntää turhautuneensa. Jälkeenpäin on helppo nähdä, että kokoonpanoa on ollut yksinkertaisesti pakko muuttaa.
– Jäsenvaihdoksista on ollut pelkkää hyötyä. Ollaan Mikon kanssa juteltu siitä, että jos ei oltaisi ryhdytty vaihtamaan jäseniä, Morssia ei enää olisi. Me ei oltaisi pystytty toimimaan bändinä vanhalla kokoonpanolla. Ei niiden jätkien kanssa olisi pystynyt tekemään mitään rundeja.
Vuosina 2007–11 bändillä oli helppo ja paineeton tilanne. Silloinen kokoonpano toimi, keikkoja oli ja hauskaa riitti. Uutta levyä ei edes mietitty vuoden 2007 Liberation=Terminationin jälkeen.
Sitten koitti aika, jolloin uusien biisien tekeminen alkoi tuntua ajankohtaiselta.
– Tuli paska fiilis, kun silloiset jätkät tuumasi, etteivät pysty säveltämään Morssille mitään. Me ei haluttu lopettaa bändiä, joten oli pakko yrittää löytää sellaisia jätkiä, joiden kanssa pystytään tekemään uutta musiikkia. Puhuttiin silloin, että jos ei niitä löydy, meidän on pakko lopettaa, vaikka se vituttaisi kuinka paljon. Ei ole mitään järkeä jatkaa vaan sen takia, että on pakko jatkaa. Ei haluttu tehdä jotain ihan paskaa, jota olisi sitten saanut hävetä.
Stressin ja ahdistuksen jälkeen oikeat soittajat löytyivät, ja kuten todettua, Andy Gillionista tuli Viljaselle erinomainen aisapari biisinteossa.
– Olisi se ollut helvetin raskasta lopettaa vain sen takia, että ei löydy mukamas oikeita soittajia. Mä toivon, että kun bändi loppuu, se loppuu sen takia, että kaikki meistä haluaa lopettaa.
Vailla virveliä Valko-Venäjällä
Mors Principium Est keikkailee runsaasti ulkomailla ja vähemmän Suomessa syistä, joihin palaamme myöhemmin. Joulukuun alussa yhtye käy Japanissa, ja viime kesänä MPE:llä oli hieno festarikiertue Keski-Euroopassa.
Viljasen mukaan harmaita hiuksiakin aiheutui, varsinkin Valko-Venäjän Metal Crowd Open Air -festareilla.
– Kaikki Brutal Assaultit ja Summer Breezet sun muut meni helvetin hienosti, oli isot ja hyvät yleisöt ja hyvät hotellit ja näin. Sitten kun lähdettiin Romaniasta Valko-Venäjälle, siellä tuli esille karu totuus, että vittu, eihän täällä ole mitään. Länsi–itä-suuntaan oli yksi suora tie, jota ei ollut edes päällystetty kunnolla. Se oli sellaista traktorikyytiä neljä viis tuntia. Ei näkynyt mitään. Edes gps ei löytänyt mitään, Viljanen kuvailee.
Kun ryhmä pääsi lopulta keikkapaikalle, oli säkkipimeätä. Lopulta itse festarin puitteet olivat suurin piirtein kunnossa, vaikka kitaristit valittelivat kitarakamojen laatua, eikä rumpali Siposelle ollut huomattu hommata virvelirumpua. Se piti lainata Susperian Tjodalvilta.
Yöpaikkakaan ei ollut ihan hotellitasoa.
– Kuski meni jo etukäteen nukkumaan, kun aamulla piti lähteä taas helvetin aikaisin ajamaan. Hän laittoi tekstiviestin, että valmistautukaa sitten siihen, että puitteet ei ole ihan kunnossa. Se oli sellainen pelottavan näköinen neuvostohenkinen mörskä, ei se ainakaan hotelli ollut.
Paikallinen kuski koputti oveen, ja avaamaan tuli ”teurastamopesijän näköinen” vanha nainen. Hän johdatti bändin huoneisiin, joissa oli lukon paikalla pelkkä hakanen. Neljän tunnin unien jälkeen ajettiin sama ankea ja pitkä tie takaisin rajalle.
– Rajalla meni vieläpä niin kauan, että missattiin lennot.
Kiertueen taloudellinen puoli kutistui loppumetreillä niin pahasti, että vaikka viivan alle piti jäädä muutakin kuin nolla, ei juuri jäänyt.
– Kuljetusfirma vaihtui vähän ennen rundia ja oli vähän liian tiukat aikataulut. Saksassa promotion office käski odottaa merkkareitten kanssa silloin ja silloin tietyssä paikassa, mutta sitten kun oltiin siellä, sanottiinkin, että ne merkkarit pitää viedä myyntiin itse. Ei ehditty enää, joten ne jäi sitten bäkkärille. Me ei saatu merkkareita myyntiin Saksassa, Valko-Venäjällä eikä Romaniassa.
Perhe ei hevillä elä
Bändin musiikki oikeuttaisi Mors Principium Estin suurempaankin suosioon kuin mistä se tällä hetkellä nauttii. Ensi vuosi näyttää toistaiseksi tyhjältä, mutta Viljasen mukaan ainakin yksi Suomen-festarikeikka näyttäisi olevan tulossa.
– Keikkamyyjä ehdotti, että olisi alkanut väsätä yhtä Euroopan-rundia parin muun bändin kanssa, mutta mä sanoin siihen, että ei onnistu. Tiedän, että muut jätkät ei suostu. Niiden bändien kanssa ei olisi saanut oikeasti hyvää rundia. Tulot olisi puolet siitä mitä kulut. Pitäisi päästä vahvempien ja parempien bändien kanssa rundille, Viljanen miettii.
MPE ei ole tähän mennessä maksanut itse levyjä tai kiertueita. Se haluaa pysyä tällä linjalla. Kyse ei ole siitä, että bändi olisi ahne, vaan kylmistä realiteeteista.
Samasta syystä bändiä ei ole juuri nähty keikoilla Suomessa, vaikka kysyntää olisi.
– Rahastahan kaikki on kiinni. Suomessa festarit sentään tajuaa meidän tilanteen. Mutta meille on tullut keikkatarjouksia tyypeiltä, jotka ei tajua sitä, että toinen kitaristi asuu Englannissa ja toinen Ranskassa. Ei me voida lähteä millään kahdellasadalla yhdelle keikalle Suomessa.
Fanit ihmettelevät, miten MPE käy Japanissa keikoilla mutta ei kierrä Suomen klubeja. Syy on siinä, että Japanilaiset ovat valmiimpia maksamaan.
– En usko, että monet muutkaan bändit makselee siitä, että ne pääsee soittamaan Suomessa. Ihmiset ei vaan tunnu ymmärtävän sitä, että bändille tulee aika paljon kuluja, varsinkin kun puolet siitä asuu ulkomailla.
Viljanen toivoo, että Dawn of the 5th Era nostaisi yhtyeen uudelle tasolle. Nyt keikkatarjouksia tulee jatkuvasti, mutta niiden taloudellinen puoli vuotaa useimmiten pahasti.
– Mä haluaisin olla vaikka, vittu, kahdeksan kuukautta vuodessa rundilla, jos siitä sais rahaa ja pystyisin elättään sillä perheeni. Mutta mä en voi olla rundilla puoltakaan vuotta, jos mä en saa rahaa. Mulla on kaksi lasta ja vaimo, ja vaikka mä itse kyllä selviän rundilla, kun on ruuat ja kaikki, vaimolla ja lapsilla ei sitten ole mitään.
MPE:n nykyinen levysopimus AFM:n kanssa päättyy tähän levyyn. Tulevaisuus on vielä auki. Viljanen tuumaa, että yhtye pitää ensi vuoden alkupuoliskolla jonkinlaisen palaverin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Dawn of the 5th Era on sen verran vahva näyttö, että tarjouksia luulisi tulevan.
– Toivon, että me päästäisiin tämän levyn avulla askel ylöspäin. Suomessakin ihmiset on alkaneet vähän enemmän noteeraamaan meitä, kiitos vaan Infernolle kansijutusta, heh. Jos kuuntelijat on sitä mieltä, että tää on hyvää musiikkia, sitten meillä on mahdollisuus.