Rakkaudesta saatanaan – haastattelussa kotimainen black metal -suuruus Behexen

Monen black metal -yhtyeen laulut kumpuavat vihasta. Suomalainen Behexen laulaa hymnejään puhtaasta rakkaudesta.

Kuva: Kristiina Lehto

Hämeenlinnalaislähtöisen, vuodesta 1996 nykyisellä nimellään toimineen Behexenin viides levy The Poisonous Path on jälleen väkevä näyttö bändin kyvystä valjastaa ideologia musiikilliseen muotoon. Sen synkässä, suoraviivaisessa ja raskaassa ilmaisussa on sopivissa määrin tarttumapintaa, mutta levy ei ole millään tavalla coolia tai helppoa kuunneltavaa.

Minkälaisessa mielentilassa näinkin tukahduttava levy tehtiin?

– Tällä kertaa jäimme noin vuoden kestävälle keikkatauolle, jotta saisimme keskittyä vain musiikin ja koko konseptin luomiseen ilman, että keikat sotkisivat luomisprosessia. Kiertueilla ja festivaaleilla notkuminen on omiaan hajottamaan henkistä tilaa, johon uppoudun luomistyön aikana. Näin jälkikäteen ajateltuna keikkatauko oli välttämätön, sillä kirjoitus söi tälläkin kertaa sen verran ison palan minusta, että kiertueet olisivat olleet tämän päälle auttamatta liikaa, laulaja Torog mietiskelee.

– En usko, että palauduin Nightside Emanationsin [2012] luomisprosessista, vaan se muutti minua radikaalisti, eikä The Poisonous Pathiin uppoutuminen sen kaikkine vaiheineen tehnyt poikkeusta. En tiedä, olenko enää halukas kohtamaan niitä voimia, jotka ympäröivät meitä levyn luomisen yhteydessä. Aika näyttää, mutta käärmeen nahka on jälleen kerran luotu, ja nyt on aika vahvistua.

Jokaisen levyn sanoituksilla lienee oma punainen lankansa. Mitkä ovat The Poisonous Pathin kantavia teemoja?

– Ne jatkavat siitä mihin Nightside Emanations -levyllä jäätiin. Lilithin mysteereihin, hänen eri aspektiensa ilmenemismuotoihin tällä Saatanan myrkyllisellä ja maagisella polulla, uppoudutaan syvemmin.

– En sanoisi tätä konseptilevyksi, mutta albumin nimellä viitataan tiettyihin noituuden osa-alueisiin, kuten myös henkiseen tiehen, jota käyn kuolemanpuun myrkyllisillä oksilla, poluilla ja tunneleissa.

Harras ylistys jumalalle

Behexen on tuonut juuriaan esiin julkaisemalla aina silloin tällöin suomeksi laulettuja kappaleita. Edellisestä ensimmäisellä kotimaisella esitetystä Sieluni Saatanan vihasta roihuten -biisistä (levyltä By the Blessing of Satan) on ehtinyt kulua kaksitoista vuotta, joten uuden levyn paluu osin suomenkielisten tekstien pariin tuntuu mielenkiintoiselta.

Uusi kappale on nimeltään yksiselitteisesti Rakkaudesta Saatanaan. Albumin viimeiseksi jätetty biisi tuntuisi olevan jonkinlainen kliimaksi – hieman samaan tapaan kuin edellisen levyn mainio päätöskappale Kiss of Our Dark Mother, jota Torog piti edellisessä tekemässämme haastattelussa levyn kulminaatiopisteenä.

– Osuit asian ytimeen. Koko levyn yllä lepäävä synkkyys kulminoituu tuohon levyn päättävään kappaleeseen, joka on pitkä ja harras ylistys meidän Jumalallemme, joka on kaksi kuin käärmeen kieli. Kappaleessa lauletaan ilman turhia sanoja ja symboleita, puhtaasta rakkaudesta.

Ei sokkiarvoa

Myytti black metalin tuhoisuudesta ja vaarallisuudesta elää paljolti parin vuosikymmenen takaisista kirkonpoltoista ja murhista. Median tietoon tulleet tihutyöt ovat vähentyneet sittemmin selvästi, mutta edelleen muistetaan kertoa, että black metal on – tai ainakin sen tulisi olla – vaarallista.

– Aikansa elänyt slogan, johon törmää välillä vieläkin, Torog tuumaa.

– Jotkut jaksavat hokea, kuinka black metal oli joskus vaarallista, kun kirkot paloivat ja joku sai puukosta. Nämä internethuutelijat voisivat lähteä ulos ja tehdä siitä ja omista bändeistään jälleen vaarallisia eikä odotella, että joku muu tekee niin! Se oli lopulta aika pieni porukka, joka toimi 90-luvun alussa, eivätkä nämä muut jälkeenjääneet, nykyiset Facebook-satanistit, silloinkaan tehneet mitään, vaan katselivat sivusta kuvitellen olevansa samaa porukkaa.

– Toisaalta black metalissa on ilmennyt hyvinkin radikaaleja muotoja ja tekoja ihan lähivuosinakin – enkä viittaa tällä poliittisten bändien esiintuloon. Luulen että tämä ”vesittyminen” johtuu vain siitä, ettei sokkiarvoa enää ole, eikä tarvitse ollakaan. Black metalin sanoma ja viesti on aina ollut elämää halveksuvaa ja jollain muotoa kapinallista. Ei voi sulkea pois, etteikö se olisi saanut aikaan jotain muutosta, jopa vaarallista sellaista. Mutta miten tämä on mahdollisesti ilmennyt, onkin jo toinen asia.

– Minulle black metal on enemmän sisäänpäin kääntynyttä taidetta, omiin pyrkimyksiin pääsemistä ja niiden ylittämistä. Henkistä kasvua satanistin polulla. Valmistautumista ja omistautumista niille ulottuvuuksille, joihin siirrymme, kun fyysinen olemuksemme lakkaa olemasta.

Black metaliin liitetään usein fanaattisuus, jota ilmenee sekä faneissa että bändeissä. Millaiset Behexen-fanikokemukset ovat jääneet parhaiten mieleesi?

– Olen pahoillani, mutta mieleeni ei tule mitään erityistä, tai ehkä en vain jaksa muistaa niitä, Torog vastaa.

– Ehkä kiertäminen Etelä-Amerikassa antoi uudenlaisen käsityksen siitä, millaista on, kun yleisö niin sanotusti riehaantuu. Aika erilainen tilanne soittaa siellä kuin esimerkiksi Euroopassa. Sitä, kumpi on parempi, en tiedä.

Oikeus sananvapauteen

Vaikuttaa, että tämän päivän suomalaisella black metal -kentällä lauotaan kärkkäitäkin poliittisia mielipiteitä hieman takavuosia kuuluvammin. Myös maailmanlaajuisessa skenessä on tapahtunut selkeää ”poliittista heräämistä”.

Näetkö, että Behexenin musiikissa olisi sijaa näin maallisille asioille, ja mikä on mielipiteesi politiikasta black metalissa yleisesti?

– Minulla ole mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan. Jos jotkut tuovat poliittisia näkemyksiään esille musiikin kautta, he ovat vapaita tekemään niin. Ei se ole minulta pois, eikä myöskään ongelma minulle. Minusta kaikilla tulisi olla sananvapaus ja oikeus sanoa mielipiteensä.

– Seuraan kyllä, mitä maailmalla tapahtuu, mutta intressini ovat kuitenkin täysin muualla. Haluan kulkea yksinäistä henkistä polkuani loppuun asti, eikä siihen mahdu politiikkaa, ellei nyt ruveta ihan saivartelemaan. Omat näkemykseni elämästä ja tästä maailmassa ovat varmasti hyvin erilaiset kuin poliittisesti valveutuneella ihmisellä – kuten myös näkemykseni siitä, mihin tämä maailma olisi syöstävä, jos siihen olisi valta; pelastukseen vai tuhoon.

Behexenin historia ulottuu kahdenkymmenen vuoden päähän. Tätä ennen yhtye toimi kahden vuoden ajan nimellä Lords of the Left Hand. Tuon ajanjakson tuomisina ei ole kuin yksi demo, kaikessa käppäisyydessäänkin varsin mukiinmenevä Reality Is in Evil… vuodelta 1995.

Kun aloitit black metal -musiikin parissa, sinulla oli takuulla jonkinlaisia mielikuvia ja odotuksia siitä, mitä homma saattaisi olla ja tuoda tullessaan. Kun nyt katselet uraasi, onko tämä matka ollut lähelläkään sitä mitä odotit?

– Olen kasvanut black metalin parissa koko aikuisikäni, ja tämä on osaltaan muovannut minua siksi, mikä tänä päivänä olen, se on selvä. Behexen on ollut niin iso osa minua, että sitä voi kutsua elämäntyöksi, ja se on tehnyt tästä maallisesta matkastani itselleni erityisen – niin hyvässä kuin pahassa.

– En olisi tietenkään alkuvuosina uskonut, mihin tämä kaikki tulee vielä johtamaan. Pitkä matka on kuljettu, ja uskon, että olen saanut kaiken mitä odotin ja vielä enemmän. Vaikka en ole viettämässä hautajaisia ihan vielä, uskon, että tästä eteenpäin tämä on vain asioiden toistoa.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.