Riverside kiittää faneja tuesta ja avusta kitaristinsa kuoleman jälkeen

28.03.2016

Puolalainen Riverside on kirjoittanut kauniin kiitoskirjeen faneilleen, joiden tuki on koskettanut koko bändiä kitaristi Piotr Grudzińskin yhtäkkisen kuoleman jälkeen. Samassa kirjeessä bändi avaa suunnitelmiaan lähitulevaisuuden suhteen. Riverside ei luonnollisesti soita keikkoja enää tänä vuonna, mutta vireillä ollut instrumentaalilevy sekä bändin biografia on tulossa julkaisuun vielä loppuvuoden puolella.

Koko kirjeen voi lukea bändin Facebook-sivuilta, mutta poimittakoon tähän se kaunein osuus, eli kiitos Riversiden tukijoille:

– Bändimme on aina ollut kuin perhe, olemme aina pitäneet yhtä ja pitäneet huolta tuosta siteestä sekä lavalla että yksityiselämässämme. Olemme myös moneen kertaan sanoneet, että meillä on parhaat fanit koko maailmassa. Bändimme ei olisi olemassa ilman teitä, ilman teidän uskollisuuttanne ja kaikkia niitä tunnelinkkejä, joita on vuosien varrella muodostunut välillemme. Teidän reaktionne ja se tuki, jota olemme teiltä saaneet, on ylittänyt uskaliaimmatkin odotuksemme. Haluamme kiittää teitä siitä sydämemme pohjasta.

– Selviääkö Riverside? Teemme kaikkemme pitääksemme sen hengissä. Sillä tässä kyynisyyttä ja tekopyhyyttä täynnä olevassa maailmassa, jossa mikään ei ole varmaa ja kaikki muuttuu nopeammin kuin ajatuksemme, haluaisimme luoda jotain pysyvää ja merkityksellistä, joka pohjautuu kaikkein tärkeimpiin arvoihin. Haluaisimme luoda sen teidän kanssanne ja teidän vuoksenne, koska, kukapa olisi uskonut, perheemme on oikeasti paljon, paljon suurempi.

Lisää luettavaa