Ronnie James Dion kuolemasta kuusi vuotta – lue miehen Inferno-haastattelu vuodelta 2005

Maailman komein heavyääni hiljeni syövän seurauksena 16. toukokuuta 2010. Inferno julkaisee nyt pienen suuren miehen muistoksi haastattelun 11 vuoden takaa.

Ronnie James Dion suuruutta hevivokalistina ja biisintekijänä ei kiistäne kukaan. Lähes seitsemänkymppinen metallilegenda on uransa alusta lähtien ollut sinut instrumenttinsa, voimakkaan ja kuulaan äänensä kanssa. Ikä painaa jo miehen mittarissa, mutta vielä ei ole tullut aika lopettaa.

Tilanne, jossa tapaan herra Ronnie Jamesin toistamiseen, on melkeinpä samanlainen kuin vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa mies saapuu muun, melko väsyneen oloisen Dio-bändin kanssa hyväntuulisena Sauna Open Airin päälavan uumenista viereiselle backstagealueelle.

Kommenttiennälkäinen journalistiporukka vahtii seurueen liikkeitä hienoisen kunnioituksen vallitessa. Sama hiljaisuus valtaa myös muut alueella olijat. Hevilegendan saapuminen paikkaan kuin paikkaan on aina tapaus. Dion lyhyenläntä olemus ja Kalifornian-rusketusta hohkaava naamataulu kertovat pitkästä urasta ja saavat porukan jopa hymähtelemään. ”On se pieni ja kurttuinen”, ihmetellään.

Dion ensimmäinen suositumpi bändi, Elf, näki päivänvalon 1970-luvun alussa. Kuitenkin jo kauan ennen tätä mies oli luonut pohjan komealle äänelleen, jonka tasolle vain harva on koskaan yltänyt.

– Ääneni on kyllä ideaalinen, mutta en osaa sanoa, kuinka ainutlaatuinen se on. Jokainen, jolla on laulajan mieli ja pää, oppii oikean laulutekniikan ja osaa laulaa oikein. Minulle se on aina ollut helppoa. Tiedän, miten osaan käyttää ääntäni, hän varmentaa.

Lauluopinnot eivät koskaan ole kuuluneet Ronnie Jamesin elämään. Liekö sitten vain hyvää tuuria, että nuorena miehenä herra Dio tarttui trumpettiin ja opetteli musisoimisen alkeet puhallinsoittimella.

– Luulen, että se antoi minulle oikean tekniikan laulamiseen. Laulan samalla systeemillä kuin soitin torvea.

Dion äänen säilyminen vanhalla iällä on aiheuttanut keikkatilanteissa viime vuosina ainakin yhden kysymysmerkin. Keikoilla on yksi jos toinenkin soolopätkä melko alussakin settilistaa suomassa mestarille kaivattuja hengähdystaukoja. Ronnie James on sanojensa mukaan varsin onnekas heppu myös siinä mielessä, että ikä ei vielä ole asettanut esteitä esiintymiselle.

– Olen oppinut huijaamaan teitä, heh heh… Ei vaan, yritän pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta. Se on kuitenkin aika vaikeaa nykyään, koska matkustelu tuo ongelmia. Jetlag ja pitkä settilista joka ilta.

– Kirjoitan sitä paitsi jatkuvasti biisejä, joita on vaikea laulaa. Yritän pitää silti positiivisen lähestymistavan koko juttuun ja säästää itseäni. Kuitenkin selkäytimessä on ollut aina se tunto, joka ei salli minun olevan huono. Äänen säilyttäminen tulee silti aina vain vaikeammaksi, Ronnie myöntää.

Aloittelevia hevivokalisteja Dio neuvoo opettelemaan laulutekniikan heti alusta pitäen oikein. Myös tupakointia on syytä välttää, vaikka mies on muutamassakin vanhassa valokuvassa itse poseerannut rööki kädessään. Ainahan tietenkin voi näyttää coolilta, vaikka totuus olisikin jotain aivan muuta.

– Laula tästä, älä tästä, Dio täsmentää ja osoittaa vuoron perään naamaansa ja kurkkuaan.

– Jos laulat niin, että ääni lähtee kurkusta, tuhoat äänesi hyvin nopeasti. Kunnioita itseäsi ja pyri olemaan erilainen ja erikoinen. Se neuvo pätee aina.

Tässä vaiheessa kysymyksissä päästään ”Dio-hearlike-yhtyeisiin”, joista ruotsalaisen Astral Doorsin muistaa myös artisti itse.

– Onhan se toki hienoa, että Astral Doors osaa soittaa heviä kuten me, mutta se tekee heistä samanlaisia kuin Dio, eikä se ole hyvä juttu sille bändille.

– Aina kannattaa koettaa olla erilainen kuin muut. Se on syytä muistaa jo biisejä tehdessä. Joku tai jotkut laulajat saattavat kuulostaa minulta tai Rob Halfordilta, mutta se, mitä bändi säveltää, saa sen kuulostamaan erilaiselta, Ronnie tietää.

Dio kertoo itse uppoutuneensa alusta pitäen fantasiamaailmaan. Tajuttuaan, että juttuhan toimii, Ronnie on pysynyt muotissaan ja tehnyt kappaleen jos toisenkin esimerkiksi lohikäärmeistä.

– Jengi kyllä huomaa, milloin bändi alkaa kulkea trendien mukana. Trendejä totta kai seurataan, mutta ne eivät kestä kovin pitkään. Erilaisuus ja ainutlaatuisuus huomataan kyllä pitkässä juoksussa. Se, että artistilta voidaan aina odottaa joitain tiettyjä asioita, johtaa lopulta menestykseen.

Sabbath on rakkain

Musiikillisesti ottaen nykyinen Dio-miehistö – kitaristi Graig Goldie, rumpali Simon Wright, kosketinsoittaja Scott Warren ja basisti Rudy Sarzo – on Ronnie Jamesille se kaikkein miellyttävin. Mies ei kuitenkaan mieti sitä, millainen niin sanottu unelmamiehistö olisi, koska silloin soittaminen nykyisten muusikoiden kanssa olisi turhaa.

– Bändi on aina ilmentymä siitä, mitä me koemme ja haluamme olla. En halua soittaa Jeff Beckin tai Ritchien [Blackmore] kanssa enää tai olla Black Sabbathissa. Sabbath oli kuitenkin paras porukka, missä olen ollut. Se oli minulle tärkeää aikaa, koska bändin levyt eivät oikein myyneet liittyessäni siihen. Minun liittymiselläni oli Sabbathin uraan myönteinen vaikutus.

– Kyse ei ollut bändin pystyssä pysymisestä tai rahan tekemisestä, vaan sen jälkeen Black Sabbathilla oli oikeasti taas näytettävää, Dio tarkentaa.

Nykyisten jäsenten lahjakkuus on tehnyt Ronnien biisinkirjoitusprosessista astetta helpompaa. Homma toimii Dio-miehistön kesken saumattomasti. Ronnie toivookin, että tilanne olisi ollut nykyisenkaltainen aina.

Basisti Sarzon liittyminen bändiin reilu vuosi sitten antaa Ronnien mukaan odottaa seuraavaksi uudenlaista Dio-levyä. Muutos kokoonpanossa tuo uusia näkemyksiä sävellyksiin, minkä historia on kiistatta osoittanut.

– Minulle Rainbow’n Rising-levy, Sabbathin Heaven and Hell sekä Dion Holy Diver ja Last in Line ovat erityisiä siksi, että silloin on päässyt säveltämään ensi kertaa uusien tyyppien kanssa. Siinä se taikuus piilee, että ei tiedä, mitä tuleman pitää, Ronnie arvuuttelee.

Diolla riittää siis haasteita musiikin parissa jatkossakin. Tämän varmentavat myös miehen kieltävät vastaukset mahdollisille Rainbow-, Black Sabbath- tai Elf-comebackeille, joista kuiskutellaan aika ajoin foorumilla jos toisellakin.

– Laulaminen ja yleensä selviytyminen ovat jokapäiväisiä haasteita. On haaste säilyttää asemansa. On helppoa olla huono ja toisaalta on todella vaikea säilyä hyvänä koko ajan. En tule olemaan tällainen ikuisesti, ainakaan omasta mielestäni.

– Oma mielipiteeni itsestäni on, että haluan joka ilta olla lavalla täydellinen. Mahdotontahan se on, mutta kun on tuollaiset tavoitteet, pystyy olemaan vähintäänkin hyvä.

Ronnie haluaa lopettaa uransa huipulla. Sitä, meneekö tähän kymmenen tai kaksi vuotta, ei tiedä kukaan. Muusikon uran saattaminen loppuun ilman tiettyä ammattiylpeyttä ei sovi Dion pirtaan, eikä mies sulata sitä muiltakaan.

– Jotkut jatkavat soittamista, mutta se ei tarkoita, että he olisivat enää kovinkaan hyviä. Minä en kuitenkaan ajattele sitä, milloin tämä loppuu vaan sitä, mitä huominen tuo tullessaan.

Hevillä hyvää

Ronnies James Dio tunnetaan musiikkipiirien ulkopuolella ehkä parhaiten hyväntekijän roolistaan. 1980-luvun puolivälissä hän osallistui bändeineen Hear N´Aid -projektiin, jolla kerättiin rahaa Afrikan nälkäänäkeville. Ronnie on myös tukenut vaimonsa Wendyn kera jo parisenkymmentä vuotta erityistä Children of the Night -järjestöä, jonka tarkoitus on parantaa katulasten oloja Yhdysvalloissa.

Hear N´Aid on saamassa jatkoa, tosin tällä kertaa projektin tuotto välitetään Children of the Nightin kautta kotimaan lapsille.

– Minusta tuntuu, että 20 vuotta sitten keräämämme rahat eivät menneet apua tarvitseville vaan johonkin aivan muualle. Tällä kertaa tiedän, mihin raha tarkalleen ottaen kulkeutuu. Niillä varoilla on tarkoitus järjestää lapsille koulutusta ja sen sellaista.

Live Aidin päivitetty versio Live 8 ei kerää Ronnien kehuja.

– Se mitä Bono tai Bob Geldof tekevät on tietysti hienoa, mutta ei rahaa keräämällä pelasteta maailmaa. Suurin osa niistä avustuksista tuntuu kulkeutuvan vain pahoille ihmisille.

Hear N´Aid -projektin ykkösosan tiimoilta ollaan puuhaamassa cd- ja dvd-julkaisuja. Aikatauluista ei ole sen kummempaa tietoa, kuten ei myöskään projektin jatkosta.

– Se on pitkälti kiinni mukana olevien muusikoiden aikatauluista. Tällä kertaa kyse on yhdestä kappaleesta, jossa on mukana huippukitaristeja ja -laulajia. Olen jutellut projektista jo muiden muassa Bruce Dickinsonin ja Klaus Mainen kanssa, Dio paljastaa.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 29 vuonna 2005.